Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 21. heinäkuuta 2008

PIF:stä ja neulekatsaus

Pari päivää sitten annoin PIF-lupauksen, jonka on vain yksi ollut halukas ottamaan vastaan. Lieneekö painamassa lupaus jatkaa lupauksen kierrättämistä, niin kuin arvelen. Kävijälaskurin mukaan on Lankapirtissä pyörähtänyt tänä aikana yli sataa kävijää, joten monelle on tarjottu mahdollisuutta. Niinpä olen päättänyt huomenna illalla näihin aikoihin viheltää pelin poikki, joten jos joku miettii asiaa, niin kipin kapin ilmoittautumaan.

25.7 edit: "se soutaa ja huopaa" Päätin kuitenkin vielä ottaa ilmottautujia PIF:iin, jos heitä ilmaantuu, siis kumoan ylläolevan lausumani.


Lämpimiä ja sateisia päiviä on viime aikoina riittänyt. Paikallisessa lehdessä oli tekstaripalstalla oiva ilmaisu sääkommentteihin: Kelejä on riittänyt ja ilmat ovat olleet mitä milloinkin. Aika sopivasti sanottu mielestäni.


Lämpiminä päivinä olen istuskellut pihakeinussa ja tikutellut muutaman kerroksen huivia ja sukkaa, mutta kovin on vähäistä työni tulos. Aika on kulunut kaikenlaisessa touhussa ja seurustelussa, kun poikamme oli reilun viikon lomastaan meidän ilonamme. Lähti tänä aamuna ajelemaan kohden nykyistä kotiaan Tampereella ja me palaamme nyt tavalliseen arkipäivään. No kesälomavieraita lienee vielä tulossa, joten iloisia tapaamisia on lisää odotettavissa.



Niin niitä käsitöitä! Vanhasta Rondon seiskaveikasta on tulossa liilansävyiset raitasukat tarkoituksena tuhota lankavarastoja hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaksi. Pidän itse enempi ohuemmista sukista ja siksi enemmistö minun tekemistäni sukista on ohuista langoista. Mutta
paksumpiakin sukkia kyllä tarvitaan, sen myönnän.




Eilen aloitin lopultakin Aura-huivin teon. Ohjehan on kirjasta Punokset puikoille. Lanka on Wetterhofin Sivillaa ja puikot 4.5 mm:n bambuiset. Puikoista mainittakoon vielä, että ovat äitini jäämistöstä peräisin. Voi kai sanoa, että äitini oli hyvin aikaansa seuraava, kun on hankkinut itselleen bambupyöröpuikon jo kymmenisen vuotta sitten, ehkä jo aiemminkin. Aura-huivin päätin tehdä heti, kun ensi kerran selasin kirjaa, malli kiehtoi minua niin paljon. Mutta sille ilmaantui kyllä vahva kilpailija nim. Panache-huivi Ullassa 2/08. Vaikea oli valita toinen, niinpä ainakin nyt arvelen tekeväni myös tuon Panachen piankin, kun saan Auran valmiiksi. Mutta nyt siihen on tehty vasta kaavio 1 ja kymmenkunta kerrosta 2-kaaviosta.



Hyvää alkanutta viikkoa kaikille Blogistaniassa!

2 kommenttia:

  1. Tulee varmaan ihana huivi. Väri on tosi lämpöisen (jopa kuuman) näköinen, ja pitsihuivit ovat ihania käyttää!

    VastaaPoista
  2. Kauniita neuleita työn alla :)
    Huivi on tosi kauniin värinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.