Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Kotona taas

Eilen illalla kahdeksan jälkeen kotiuduttiin mökin rauhasta. Puolukoita ja sieniä katsastettiin, mutta kovin vähän niitä näytti olevan. Puolukat olivat vielä raakojakin, ne vähäiset marjat. Mökin pihapiirissä on läimäre, jossa monena kesänä on ollut mukava määrä kantarelleja, mutta nyt oli vain kolme. No kasvoi niitä joitain sieniä sentään, kuten kuva osoittaa.


Nämä sienet kasvoivat rykelmänä varjoisassa paikassa raitapuun rungolla ja nuo taustalla näkyvät maassa. Mitä sitten lienevät, minun sienituntemukseni ei riitä niiden tunnistamiseen.

Sukkia tikuttelin lisää, mutta niistä ei ole vielä kuvia. Niistä tarkemmin seuraavalla kerralla, kunhan ehdin kuvata ne jossain välissä varmaan vielä tänään. Nyt näitä tavallisia kotihommia ensin, kaalilaatikko on jo uunissa, mutta pyykinpesu pitänee käynnistää. On se kumma, että mökiltä tulee aina niin paljon pyykkiä vaikka siellä vain kahdestaan ollaan muutama päivä.

1 kommentti:

  1. Enpä tunne minäkään noita sieniä :)
    Juu,reissun jälkeen pyykkiä riittää:(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.