Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 30. syyskuuta 2008

Yllätys odotti

Iltapäivällä taas kotiuduttiin mökkireissulta. Lähdettiin aamusumun aikana ajelemaan, mutta matkan aikana saimme kauniin auringonpaisteen. Ja sitä jatkui sitten kotona iltaan asti. Matkan varrella ihailimme vielä jäljellä olevaa ruskaa ja pihlajien runsasta marjasatoa. Miten niissä voikin olla niin paljon marjoja, paikoin aivan punaisenaan vaikka lehtiä ei enää ollut. Olipa joutsenparvikin pitämässä lepotaukoa ja ruokailemassa eräällä pellolla aivan tien varressa.



Pian kotiin päästyämme piti minun tietenkin tulla katsomaan Blogistanian kuulumisia. Ja minuahan odotti täällä yllätys: Tiitsa oli muistanut minua Karvisella!





Kiitos Tiitsa muistamisesta! Perustelusi tuntui erityisen mukavalta, pyrin jatkamaan samalla tyylillä.

Nyt sitten leikin hengen mukaan minun pitäisi jatkaa tunnustuksen jakamista eteen päin, mutta ainakin hetken aikaa pidän tuumaustaukoa. Viikko sitten jaoin Karvista eteen päin kuudelle blogille ja, kuten me kaikki tiedämme, on lukemattoman monia eri tavoin kivoja/hyviä/ihania blogeja, jotka ovat tämmöisen tunnustuksen ansainneet. Niistä muutaman valitseminen on tunnetusti vaikeaa. Mutta jokainen, joka täällä Lankapirtissä vierailee ja haluaa tämän, napatkoon mukaansa.




Vielä kuva mökiltä. Tätä upeaa auringonlaskua ihailin eilen illalla pihaltamme. Muutenkin ilta oli kaunis, mutta tämä läntisen taivaanrannan punerrus juuri ennen pimeää kruunasi kaiken.
Sukkapuikot ovat suihkineet ja valmistuneitakin on, mutta niistä lisää kunhan saan viimeisteltyä ja kuvattua ne, ehkä jo huomenna.

4 kommenttia:

  1. Olitpa käynyt blogissani ihailemassa lankojani ja tulin heti vastavierailulle. Olen muuten joskus käynyt täällä, sillä mieleeni olivat jääneet varrettomat sukat. Hassua,näytät viettävän samanoloista elämää kuin minäkin: mökillä, kotona ja...

    VastaaPoista
  2. Ihana auringonlasku kuva:)

    Meidän pihlaja on jo typötyhjä lintujen vierailusta johtuen. Miten lienevät niin nälissään olleet.

    VastaaPoista
  3. Kaunis on auringonlasku!

    VastaaPoista
  4. Leena: Niin, moniin bloggaajiin löytyy joku yhdistävä tekijä kuten meillä tämä vuoroin kotona ja mökillä...

    Tupuna: Toivottavasti ne linnut tulee sitten tänne syömään, kun ovat siellä syöneet puut tyhjiksi. No tänään jo yksi tilhiparvi kierteli täällä.

    Eila: Luonto järjestää meille ihailtavaa! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.