Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Lankaa ja kuviokudinmallia

Olin pari päivää visiitillä tyttären luona entisessä kotikaupungissamme ja sain toivomuksen uusista "hahtuvalapasista", siis huovutetuista lapasista. Niinpä oli hyvä syy poiketa sikäläisessä Pienessä Lankapuodissakin ostoksilla ja tervehtimässä sen pitäjiä. Kuten arvata saattaa oli monia ihania houkutuksia tarjolla, mutta olin jämynä ja mukaan pääsi vain yksi kiekko hahtuvaa ja yksi kerä suloista "hörsylälankaa", jolle sillekin on lapassuunnitelmia.


Ai niin, tänään Haaparannalla käydessämme lähti sikäläisestä marketista mukaan kerä mustaa ja pinkkiä sekoitelankaa, kun eräs nuori mies 12v tilasi itselleen näistä väreistä myssyn, mutta ne langat unohdin kuvata. No kuvaan sitten myssyn valmiina, jos osaan minulle esitetyn toiveen toteuttaa.

Kotiin tulin nyt illalla ja löysin postin joukosta ison kirjekuoren lähettäjänä Anne. Ahaa, nyt se tuli! Ja heti piti kuori avata, vaikka tiesin sisällön.

Olen ihaillut monissa blogeissa esiteltyjä ja kuvan kirjan ohjeiden mukaan tehtyjä kansanomaisia kirjoneulelapasia. Kun Annella oli ylimääräinen kirja, niin tartuin heti tilaisuuteen. Ja tässä se nyt on, kiitos Anne! Jospa Sukkasadon jälkeen siirryttäisiin Lapaskuuhun, niin tätä voisi ehkä käyttää. Kirjoneuleiset ajatukset ovatkin pyörineet mielessäni viime aikoina, joten nähtäväksi jää, onko minulla alkamassa taas kirjoneulekausi.

Matkakäsityönä olleet sukat Nalle-langasta edistyivät vain jonkun verran, mutta ehkä ne valmistuvat päivän parin sisällä.

5 kommenttia:

  1. Kauniita ostoksia olet lankakaupasta tehnyt :)
    Kohta saadaan ihailla Matleenan Haaviston mallilla tehtyjä lapasia :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin meinasin tilata tuon kirjan, mutta sitten nuukana ihmisenä ajattelin että lainaan edelleen kirjastosta...kirjoneulelapasia on tosi kiva neuloa, tällä hetkellä on menossa Kainuun kukkalapaset. Ohjetta joutuu vaan aina soveltamaan, tykkään neuloa 7-veikasta ettei tule liian ohuita!

    VastaaPoista
  3. Tupuna: Olen samaa mieltä, että ostamani langat ovat kauniita. Lisäksi ne ovat mukavan tuntuisia käteen! ;) Ja haluaisivat heti puikoille! ;D

    Eila: Minäkin pidin ensin kalliina, mutta sitten vain halusin tätä liikaa! ;D Minä muuten sain tänään ystävältäni Kainuun lapasten ohjeen ja vakaa aikomus on tehdä sellaiset tänä talvena. Meillähän on mökki Kainuussa, niin on melkein oman maakunnan lapaset.

    VastaaPoista
  4. Miekin hankin tässä tuon Haaviston kirjan, mutta en ole vielä ehtinyt aloittaa. Edellinen kirjoneulekokeilu joululta 2006 meni niin penkin alle, että saapa nähdä, uskallanko edes uudestaan kokeilla :) Nuo makkarasukat oli kivat!

    VastaaPoista
  5. Minäkin muistan ensimmäisen kirjoneulekokeiluni, se meni täysin penkin alle, jos mikä. Moneen vuoteen en edes yrittänyt, mutta niin se vain on jossakin vaiheessa alkanut sujua ja ainakin itse olen ollut jälkeenkin suht tyytyväinen. Jaa sinä tunnet nuo makkarasukkina! Minusta ne on aika veikeät. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.