Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Lapaskuu alkoi eilen

Eilen ne sitten alkoivat, nim. marraskuu ja Lapaskuu. Minä kuulun Tumpputuvan innokkaasen porukkaan, joka on jo alkanut tikuttaa erilaisia kädenlämmittimiä. Nopeimmat ovat jo saaneet valmiitakin esille Tumpputupaan.
Minäkin olen jo aloittanut ja ehkä jo huomenna esittelen ensimmäisen lapasparin täällä. Keskeneräisestä en nyt viitsinyt ottaa kuvaa. Eilen aamulla kahdeksalta loin silmukat ja aloitin Ullan ohjeella tuplalapasia. Neulottujen silmukkoiden lukumäärän perusteella näiden pitäisi olla jo valmiitkin, mutta olen tehnyt perusteellista työtä ja kutonut ja purkanut, kutonut ja purkanut... ;D On vähän harjoittelua tämä ensimmäisten tuplalapasten teko. Saattaa osaltaan syynä olla sekin, että olen melkoisessa flunssassa. Se siis kuitenkin tarttui mieheltäni, vaikka muuta itselleni uskottelinkin. Kuumetta minulla ei ole, mutta pää räkää täynnä ja sekaisin. Onneksi jaksan istua kutomassa ja tässä koneella, joten ei tämä kovin pahaa tautia ole.
Lumi meillä on edelleen maassa ja ikkunasta on kiva katsella puhtaan valkoista maisemaa. Pari kuvaa nappasin teillekin näytille, näette kuinka mukavaa talvista näkyä saamme täällä ihailla.

Tämä metsikkö on tuolla meidän talon takana. Terassin kaidetta näkyy vasemmassa reunassa. Myös keittiön ikkuna antaa samaan suuntaan.

Etupihan puolelta kuvasin tämän meidän ainokaisen omenapuun, josta olette nähneetkin jo muutamia kuvia aikaisemmin. Taisin esitellä kukintavaiheessa ja omenasadon (3 kpl) kypsymisen aikaan.

Lauhaa meillä on, taitaa olla nytkin lämpimän puolella, ja pahoin pelkään tämän lumen sulavan pian pois, mutta nautitaan siitä niin kauan kuin sitä on. Naapureiden lapset ainakin nauttivat, pulkkamäessä ovat jo kulkeneet.

5 kommenttia:

  1. Komiat maisemat:)
    Juu, minulle myöskin tuli tutuksi purkaminen tuon haalarin kanssa:)
    Kylläpä flunssa tahtoo tarttua usein perheen jäseniin...koitahan parantua :)

    VastaaPoista
  2. Meillä täällä pohjoisemmassa ei ole vielä lunta.Talojen katot ja nurmikot kylläkin huurussa. Uimaankin vielä pääsee "kotirantaan". Josko huomenna menis?

    VastaaPoista
  3. Tupuna: Kyllä se tuo talvinen, luminen maisema ainakin näin pohjoisen ihmisen silmää miellyttää. Tänään kävin lähikaupassa kävellen ja oikein nuuskin lumentuoksua. Ja aurinkokin meillä paistaa tänään ihanasti! :)

    Marleena: Eihän sitä lunta kaikille riitä! ;D Haikeana muistelen avantouintikauttani ja melkein kadehdin niitä, kuten sinuakin, joilla ei ole esteitä sille ihanuudelle. Mutta mene vaan ja nauti minunkin puolestani! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vierailustasi blogissani. Olit muuten ensimmäinen joka kävit uusilla sivuillani.
    Me täällä Savossa vasta odottelemme lunta ja sinä olet saanut jo noin upeita lumikuvia.

    VastaaPoista
  5. Helinä: Kiva, kun tulit sinäkin meillä käymään! Lumi muuten on sulanut jo melkein kaikki pois. :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.