Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 19. maaliskuuta 2009


Tulin tänne hehkuttamaan taas "kevätyllärihuiveista" ja kertomaan niille, jotka eivät vielä ole tietoisia, että Lankakomeron Päivi kokoaa Kuvagalleriaa huiveista. Galleriassa on jo esillä osa huiveista ja Päivi täydentää sitä sen mukaan, miten hänelle huiveja ilmoitetaan ja annetaan lupa panna galleriaan. Ja jos joku ei satu tietämään, mistä huiveista on kyse, voi kurkata vaikkapa tänne. Galleriassa on kuvien lisäksi kerrottu myös huivin koko, lanka ja sen menekki ja käytetty puikkokoko, joten sieltä löytyy vinkkejä lankavalintaan, jos suunnittelee huivin tekoa nyt.

On muuten ihailtavaa, että Päivi jaksaa ja viitsii tehdä vielä tämänkin. Ensin hän suunnitteli huivimallin, teki siitä selkeät, hyvät ohjeet meidän kaikkien käyttöön, annosteli ohjeet sopiviksi annoksiksi ja julkaisi ne sopivin välein. Ja nyt vielä kokoaa näyttelyn huiveista. Ja aivan maksutta! Kyllä hän on ansainnut Blogistanian ansioristin kultalangoin! Kiitos sinulle Päivi!



Meillä on tänään taas ihana aurinkoinen kevätpäivä. Lunta on vielä runsaasti ja täällä meidän kotimme ympäristössä se on vielä puhtaan valkoistakin, kiitos muutama päivä sitten sataneen uuden lumikerroksen. Tuossa ruokaa laittaessa silmäni eksyivät aina katselemaan ikkunasta tätä kauneutta ja niinpä huomasin kolmen oravan kirmailevan lähistöllä. Äkkiä hain kameran, jos sattuisin saamaan ELÄMÄNI KUVAN. No en sitä saanut tälläkään kerralla, mutta muutaman kuvan taas napsasin. Siitä vain ikkunan läpi, eikä ikkuna ole edes kovin puhdas, joten sameutta on senkin takia.


Tämä kurre istuskeli oksakasan päällä syömässä käpyä. On se muuten kumma, että nuo oravat ja linnut aina kääntävät minulle selkänsä, kun yritän niitä kuvata. Niin tämäkin, aluksi oli täysin selin, nyt jo hiukan kylkeään näyttää.


Taitaa nyt tuumia "Lähtisinköhän minä jo tästä". No lähtihän se tietenkin ja minä pääsin takaisin hellan ääreen. Nyt on lounas jo nautittukin ja minä ehdin tähän koneellekin. Seuraavaksi pitänee lähteä ulkoilemaan ja sitten taas puikkojen pariin.


16 kommenttia:

  1. Ihania kurrekuvia ;) Haluaisin ojentaa sinulle tunnustuksen :)

    VastaaPoista
  2. OLen samaa mieltä Päivistä, kyllä on hieno ihminen ja mieltä lämmittävän teon teki, sekä huivilla, että gallerialla!
    Meilläkin oravat hyppii ahkerasti pihalla ja muitakin eläimiä riittää. Ei niistä koskaan ehdi ottaa kunnon kuvaa, sääli...

    VastaaPoista
  3. Täälläkin on kaunis kevättalvipäivä, tuulee vaan aika kovasti. Kurre on ihana, tykkään niin noista luontokappaleista!

    VastaaPoista
  4. Jaana: Jännää, minäpä käyn teillä! ;)

    Mammutti: Ihanaa, että on Päivin kaltaisia ihmisiä!
    Joo kurret tahtoo olla niin sukkelia, ettei niitä saa kuvattua kunnolla. Mutta kiva niitä on ihaillakin pelkillä silmillään. ;)

    Eila: Kiva, että sielläkin on kaunis sää, saadaan nauttia auringosta. Mukava noita eläimiä ja lintuja on seurata. ;)

    VastaaPoista
  5. Jo on suloinen orava! Jännä, miten eläimissä näkee aina jotain tuttua (lue: "Patskumaista"), lajista riippumatta. Tuonkin ilmeet on ihan kuin meidän koiralla! Satuitkos huomaamaan blogistani eilisen kohtaamiseni hirvipesueen kanssa? Harmitti vietävästi, kun ei ollut kameraa mukana. Olisi saanut oikein LÄHIkuvan. Tosin pelotti sen verran, että en olisi tainnut uskaltaa jäädä kuvailemaan. Kävelin vain ohi kuin en olisi huomannutkaan :D! - Ahaa, eipä tullut mieleenikään, että nimi voisi olla kehystämössä kirjoitettu, tosiaan! Kiitos vinkistä :)!

    VastaaPoista
  6. Kävin lisäämässä sukanvarren mallineuleen blogiini. Toivottavasti vain osasin kirjoittaa ohjeen oikein...
    Neulomisiin!

    VastaaPoista
  7. Mulla on peukalonkohdassa, just jätin paikan, Kainuun kukkalapaset. Löytyy vaikka mitä värejä, mutta ei silti oikein sopivia. Saas kattoo mikälaiset tulee. Alku näyttää ihan hyvältä, vaikka itse sanonkin. siis ekassa vasta mennään. Ajattelin, että kuinkahan pitkällä sinä jo olet. Luin tuon purkamisen.

    VastaaPoista
  8. Pappi puikoissa: Olet onnellinen, kun voitte pitää koiraa. Se rikastuttaa elämää kovasti. :) Meillä ei allergian takia voida pitää eläimiä, mutta ikkunasta niitä voin ihailla. ;D Hirvijuttusi luin kyllä. Hirvet ovat pelottavan isoja.

    Mammutti: Kiitos, minäpä käyn nappaamassa sen. ;)

    Pirena: Kyllä lapaset piakkoin valmistuvat, kun lopultakin löysin passelit langat. :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis kurre. Täällä noita näkyy harvoin, kun asutaan aakeella laakeella ja puita harvakseltaan. Metsässä kyllä näkee ainakin jälkiä, mutta ei jälkiä saati itse kurrea pihapiirissä...
    Itse en tuota huivia neulonut, mutta vierestä seurasin edistymisiä. Kaunis malli ja ahkera tuntuu tämä Päivi olevankin.

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtava hirvimuisto :D! Tulipa siitä mieleen vielä minullekin: tässä joku aika sitten isäntä oli tulossa töistä, kun oli kanssa hirvi seisonut keskellä tätä meidän ohi menevää kapeahkoa maantietä. Isäntä oli pysähtynyt odottelemaan, vaan ei ollut hirvi lähtenyt. Isäntä sitten nousi autosta, että kyllä se hirvi varmaan sitten lähtee. Vaan niinpä vain oli alkanut hirvi kävelemään kohti! Isäntä oli saanut jalat alleen ja palannut autoon. Hirvi oli sitten lähtenyt omille teilleen. Mutta kuulemma oli jännät paikat siinäkin :D!

    VastaaPoista
  11. Kati: Kiva kun poikkesit ja jätit kommentinkin! ;) Pitääpä minunkin käydä sinun blogiasi kurkkimassa, mutta paremmalla ajalla.

    Pappi puikoissa: Hui, olipa miehelläsikin jännä paikka! ;)

    VastaaPoista
  12. Kiitos tuosta kuvagallerialinkistä! Olipas siellä upeat näköalat... Orava hyppii toisinaan kunnantalon pihalla kun menen töihin, mutta ikinä en ehdi kaivaa kännykkäkameraa esiin.

    VastaaPoista
  13. Ei ole vielä valmiit, tuskin viikkoon valmistuu. Eka on vähän vajaa kärjessä. En viitti keskeneräsiä kuvata. Jos oikein ahkera olisin, niin ehkä voisin saada viikonloppuna, mutta ei sitten muuta siihen väliin, meinaan kehräämistä, joka on nyt taasen tauolla, rullat tyhjänä. Eipähän siihen rukin ääreen olis kyllä päässytkään, kun vanhempi kissa tykkää maata siinä polkimen päällä. Et silleen. Viikonloppuja.

    VastaaPoista
  14. Kaisa: Kyllä nuo oravat ovat tosi vikkeliä, monesti minäkin olen jäänyt toiseksi yrittäessäni saada niitä kuvattua. ;) Mutta jaksan silti aina yrittää, kun niitä tuossa ikkunan takana pyörii.

    Kirsi74: Kiitos, kiitos, minä kävin heti hakemassa sen! ;)

    Pirena: No kaikki aikanaan, niin valmistuu lapasetkin. Ai sinulla kissa kontrolloi, ettet liikaa kehrää. ;D Kehrääkö se kissa muuten siinä polkimen päällä maatessaan? ;D

    VastaaPoista
  15. Hyviä kuvia. Blogissani on sinulle jotain
    :) Hauskaa viikonloppua

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.