Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Kesään päästiin

Arkeen on palattu ja kesä saatu ainakin joksikin aikaa, mutta toivotaan sitä riittävän niin pitkään, että ehdimme kaikki nauttia siitä kyllin. Meidän juhannusvieraat lähtivät tänään, joten omalla väellä tässä taas elellään. Kiitokset mukavasta juhannuksesta ystävillemme! Marleenan saattelin pohjoisen junalle iltapäivällä, kun hänen mies jäi vielä Oulun seudulle työasioiden takia. Ennen junan lähtöä vähän shoppailtiinkin, mutta eipä mainittavaa löytynyt. Mainittakoon, ettei lankakaupoissa edes käyty.



Nyt voin sitten paljastaa jo pari viikkoa sitten valmistuneen työn, josta olen ollut täällä vaiti tähän saakka. Se oli nimittäin synttärilahja Marleenalle ja kun luovutin sen nyt juhannuksena, niin se ei enää ole salaisuus. Samanlaisen virkatun laukun tein hänellekin kuin itselle ja tyttärelleni.




Tässä laukku Marleenan olalla juhannuspäivän puistoretkellämme. Malliahan on katsottu hänen vanhasta puhkikäytetystä laukusta. Täällä on kuva vanhasta laukusta. Lanka oli taas Novitan Tenneseetä ja sitä kului 230 g tähän läpälliseen versioon. Ristikkäisin pylväin virkkasin n:o 2 koukulla paitsi läpän ja hihnan kiintein silmukoin.




Nojatuolissani kaksi laukkua odottamassa shoppailukierrokselle lähtöä. Minun sininen laukkuni on hieman pienempi kuin Marleenan rusehtava, mutta oleellista eroa ei ole.





Molemmissa vuoritus samanlainen, Marleenan laukussa vuori päällisen värinen. Laukun sisällä on esim. kännykkää varten yksi tasku, jossa kuminauhakiristys suulla. Tämä on se sama kuva, joka on vilahtanut täällä jo oman laukkuni esittelyssä.

Marleena oli oikein tyytyväinen saadessaan laukun, kun hän oli itse aikonut tehdä itselleen uuden sen risan tilalle. Oli jo hankkinut lankaakin laukkuprojektiin, mutta onneksi väri on eri. Joten, jos päättää tehdä itsekin laukun, niin ei tule sentään samanväriset.





Iltapäivällä jo istuskelin terassilla nauttimassa ihanasta, kaivatusta auringosta *varjossa +21* ja kutomassa sitä prinsessan mekkoa, josta eilen jo mainitsin ja näytin lankaakin. Enköhän minä saa sen jo tänään valmiiksikin, joten piakkoin saanen sen tänne näytille. Blogeissa en ole juuri ehtinyt käydä enkä varsinkaan kirjoittaa kommentteja, mutta enköhän minä lähipäivinä ehdi siihenkin touhuun.


19 kommenttia:

  1. Siinä on ystävykset kuin kaksoset, kulkeneet samanlaiset kassit olkapäällä shoppailemassa.
    Ihana malli.

    VastaaPoista
  2. Laukku oli kyllä varmaan kiva yllätys Matleenalla.Kiva idea. Varmasti tykkäsi laukusta kun edellinenkin oli niin loppun pidetty!Ja olen kyllä tuon sun laukkuisi Kippipäivänä nähnytkin ja se on tosi kiva!

    VastaaPoista
  3. Heippa!
    Kotona taas.
    Kauppareissunkin jo kävin uuden laukun kanssa. Pikkupoikien toisessa mummilassakin sitä jo ihailtiin.:-D
    Kiitos siitä vielä kerran ja kiitos mukavasta juhannuksen ajasta meidän molempien puolesta.
    Mehän nähdään taas kohta ;-D

    VastaaPoista
  4. Ihanat laukut! Nuo ristikkäiset pylväät (vai mitä ne oli) ovat aivan outoja, mutta kiinnostavia. Pitääpä tehdä vaikka vain koetilkku.

    VastaaPoista
  5. Kaunis on tämäkin laukku! Mukava lahja ystävälle!Itsetehdyt lahjat onkin niitä lahjoista parhaita!
    Aurinkoa on täällä meilläkin ihailtu koko päivän. Ja paistaahan tuo vieläkin! Aurinkoisia alkuviikon päiviä myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Oletpa tehnyt kauniinnäköiset laukut. Käsityöihminen arvostaa tuollaista lahjaa

    VastaaPoista
  7. Laukut ovat hienot ja pitäähän tietysti ystävyksillä on samanlaiset:)

    VastaaPoista
  8. TeSa: Niin tehtiin! :)
    Laukun malli on todella kiva ja laukku on mukava käytössä.

    Seijasisko: Sain Marleenan miniältäkin jo eilenillalla puhelimitse kehuja laukusta, kun oli ehtinyt nähdä sen. ;)

    Mari: Kiitos! :)

    Tupuna: Kiitos! :)

    Marleena: Nähdään! :)

    Heleena: Ristikkäisillä pylväillä syntyy napakampaa kuin tavallisilla pylväillä. Kokeilehan ja virkkaa vaikka tällainen laukkukin. :)

    Irina: Onhan ihana, kun saatiin aurinkoa ja kesää tännekin! Nautitaan nyt siitä! :)

    Äippä: Kiitos! :)

    MarjutJ: Pitää ne ystävyksillä olla samanlaiset laukutkin! Meillä on muuten paljon muutakin yhteistä, mutta kaikesta en kerro julkisesti. :)

    VastaaPoista
  9. Kauniita laukkuja !! Pitäisi itsekin vähän ryhdistäytyä tuolla rintamalla :) Iloista ja aurinkoista viikkoa.

    VastaaPoista
  10. Hyvän näköinen tuo sinun laukkumallisi. Tuon sulkijan lisääminen alkuperäiseen malliin verrattuna varmaan kannatti tehdä.

    VastaaPoista
  11. Kaunista ja käytännöllistä :)

    VastaaPoista
  12. Toi kuminauha pikkutaskunsuusa näyttää ja vaikuttaa tosi kätsältä idealta! Olen tehny ompelemalla niitä pikkukassejani ja aina tuntuu, et kamat putoo, jos ei kunnon kiinnityksiä.

    VastaaPoista
  13. Rebekka: Siis laukkua virkkaamaan vaan! ;)

    Leena: Sulkijaläppä on osoittautunut käytännössäkin hyväksi. Pitää laukkua kiinni, vaikka siinä ei ole mitään kiinnitintä. :)

    Pirle: Kiitos! :)

    Sartsa: Kuminauha taskunsuussa toimii ihan mukavasti. :) Tarranauha voisi myös olla hyvä.

    VastaaPoista
  14. Hei!

    Mukavaa kun kokeilit ja löytyi mieluisa ohje :)
    Itsekin kyseistä pohjaa käytän usein juuri siksi, kun en välitä rasvaisista muro- leivonnaisista. Alkuperältään aikoinaan nappasin ohjeen Julien ruokaohjeista.

    Mukavaa kesää! Ja ihana blogi sinulla :)

    VastaaPoista
  15. Ihania käsitöitä jälleen!
    Laittelen tässä pif-yllätystä postiin, ettei ihan vuosi umpeudu.

    VastaaPoista
  16. Vai oletko saanut minulta piffin, sillä nyt olen ihan sekaisin. Eräs, jolle laitoin saman vietin, kertoi jo saaneensa yllätyksen. Tää on kyllä noloa :(

    VastaaPoista
  17. Palaga: Kyllä minäkin olen saanut sinulta jo PIF-lahjan kauniin riipuksen, kiitos vain. Kurkkaapa tänne http://lankapirtin.blogspot.com/2008/09/kiitos-pif-lahjasta.html Näyttääkö tutulta. Eikä ole yhtään noloa, saattuuhan näitä meille jokaiselle. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.