Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Pidetäänpäs arpaijaiset

Edit 14.7 klo 20:42 Luku 44444 bongattu ja samalla arpajaisiin osallistumisaika päättynyt!
Huomasin juuri, että sellainen mukava nelossarja on kävijälaskurissani jo aika lähellä, vajaan 600. kävijän päässä. Siis luku 44444. Se on minusta käsittämättömän suuri määrä vajaan puolentoista vuoden ajalla kertyneeksi. Tuleekohan siitä noin 80 kävijää per päivä. Joitakin vakikävijöitä minä tiedänkin, mutta olisi mukava tietää, ketä muita täällä käy. Mukavaahan se on, totta kai, että te niin tutut kuin tuntemattomatkin käytte täällä. Kiitos vain jokaisesta vierailusta! Olisi tämä kovin yksinäistä puuhaa, jos ei kukaan kävisi lueskelemassa sepustuksiani ja katselemassa kuviani niin käsitöistä kuin vaikkapa kukkasista. Ja varsinkin ne kommentit, joita jätätte käydessänne, ne ne vasta saavatkin minut iloiseksi!




Mitä jos pidettäisiin arpajaiset tuon suuren luvun kunniaksi ja kiitokseksi kaikille vierailleni! Siis pidetään ja tässä säännöt. Jokainen, joka jättää kommentin ja kertoo minulle jotain mukavaa, vaikkapa mitä kautta löysi blogiini ja kuinka kauan on täällä vieraillut vai onko ekakertalainen tai mitä vain, osallistuu arvontaan. Jos joku haluaa kertoa minulle jotain, mutta ei halua osallistua arvontaan, sekin on luvallista. *Kommenttiin silloin vain merkintä osallistumattomuudesta!* Lisäksi hänet, joka bongaa luvun 44444, palkitsen myös. Ja osallistumisaikaa on kunnes luku 44444 on täynnä. Jos kukaan ei sitä bongaa ja minä huomaan tuon maagisen kävijäluvun 44444 täyttyneen, niin vihellän pelin poikki. Arpajaisvoitot on varmaan jotain käsityöaiheista, en vielä tiedä itsekään, mutta jotain keksin kyllä.



Käsitöitä en tänään esittele täällä. Lupaan kyllä niitäkin jo ihan lähiaikoina, ehkä huomenissa jo. Ja senkin lupaan, että käsityöaiheisena blogini säilyy edelleenkin, lähinnä neuleblogina. Mutta kun tuo luonto minua innostaa, niin aina siihenkin harhaudun. Nyt tänään taas kameran kanssa kiertelin pihalla katsomassa kukkasia ja niistä muutama otos pääsee tännekin.




Tämä mehitähti on ihmetyttänyt ja riemastuttanut minua viimeaikoina. Aluksi en edes tiennyt tämän nimeä, mutta erikoisen kukkansa kyllä huomasin. Tunnistamisapua sain teiltä, ystäväni, kiitos siitä.


Kaksi kukkavartta on mehitähdessä. Tässä etualalla olevassa on vasta neljä kukkanuppua auki, taustalla oleva on avannut pian kaikki nuppunsa. Ei kai tätä kukkaa voi varsinaisesti kauniiksi sanoa, mutta jotain kiehtovaa siinä on. Näyttääpä nämä kukat kiehtovan myös miestäni, sillä tuon tuostakin näen hänen askeltavan katselemaan näitä sinne kivikasalle, jossa mehitähti asustaa.

Tätä vaaleanpunaista akileijaa olen myös ihaillut viime päivinä. Tämän poimin pienenä alkuna viime kesänä iiriksien juuresta ja istutin talveksi perunamaan laitaan. Nyt keväällä istutin hyvin talvehtineen taimen ruukkuun terassille, jossa olemme sitä nyt ihailleet. Jossakin vaiheessa päässee taas perennapenkkiin vakiasujaksi.



Ihana lämmin sää on tänäänkin suosinut meitä. Puolipilvistä on, lämmin tuuli leyhyttelee mukavasti ja vilvoitti päivällä auringon paistaessa kuumasti. Eilinen sade teki hyvää luonnolle.




Hyvää kesäistä viikonloppua!

61 kommenttia:

  1. En millään muista mistä kautta oon tänne löytänyt aikoinaan ensimmäistä kertaa tai koska. Mutta vakikävijä oon ja täällä on aina mukava käydä kun päivität :)

    VastaaPoista
  2. En kyllä muista mistä tänne löysin, jonkin toisen blogin kautta varmaankin :) Seuraan blogeja nykyisin google readerin kautta, joten maagista lukua tuskin bongaan. Sulla on muuten hurjasti lukijoita! ainakin omaan kouralliseeni verrattuna.

    Tuo kattomehitähden kukka muuten viehättää minunkin silmääni, varsinkin kun niitä on hauskasti noin monta samassa varressa.

    VastaaPoista
  3. En kyllä muista minäkään miten tänne ensin tulin. Joko Blogilistan uutuuksien kautta tai jonkin blogin linkistä tai sitten sinä ehkä kommentoit minulle. Vakituiseen kuitenkin käyn!

    VastaaPoista
  4. Mehitähden kukat ovat harvinaisen runsaat ja kauniit. En ole nähnyt noin kaunista. Mulla oli joskus kait 3 kukkaa yhdessä vanassa. Löysin blogisi varmaan ystäväni Malli45 kautta, mutta en muista kuin pitkä siitä on. Koneelle tultuani näen Live-kirjanmerkkilistastani, kuka on päivittänyt. Samanlaiset asiat kiinnostaa. (Muuten nyt rumpujen pauke kuuluu tangomarkkinoilta tähän koneelle asti.)

    VastaaPoista
  5. Taisimpa tulla tänne sinun blogiisi jonkun toisen Oulun seudun bloggaajan kautta. Suosikeissani olet ollut jo pitkään. Kivoja, monipuolisia juttuja - ei pelkkiä sukkia tai villahousuja ja mukavia kuvia. Jatka samaan malliin! Ja onnea isosta luvusta!

    VastaaPoista
  6. Megi - Huono muistisuus vaivaa myös minua, pidempään on jo blogisi ollut lukulistallani eikä minulla ole muistikuvaa mistä tänne löysin ensi kerran. Olen myös huono kommentoimaan, useimmiten olen sen verran myöhässä lukemassa että sanomisen arvoiset asiat on jo sanottu, mitäpä sitä "plagioimaan".

    VastaaPoista
  7. En muista, olenko koskaan täällä kommentoinut, varmastikin joskus jotain, mutta jonkin aikaa on blogisi jo suosikeissani Blogilistalla ollut. Alunperin ihastuin juuri ihaniin neuleisiisi ja olen niihin ihastunut edelleen!

    Onnea suuresta kävijämäärästä!

    VastaaPoista
  8. Minäkään en muista, koska olen laittanut sinut suosikkeihini, mutta kässäblogimaailmani alkuaikoina. Lähemmin tutustuimme niiden Kurttusukkien ohjetta pyytäessäni. Onnea suuresta kävijämäärästä, mukava blogi ja monipuolinen!

    VastaaPoista
  9. Yhtään en muista minäkään miten tänne ekan kerran tulin mutta sen jälkeen olen seuranut blogiasi blogilistan suosikeiden kautta. Toivottua lukua en bonganut mutta hauskan silti 43888. Hieno kävijämäärä, onneksi olkoon.

    VastaaPoista
  10. 43890 on luku! :)

    Taisin tulla tänne sen kommentin perässä, jonka olit jättänyt omaan blogiini, ja aina käyn kun Google Reader kertoo sinun päivittäneen. Onnea suurelle kävijämäärälle!

    VastaaPoista
  11. Muistaakseni päädyin tänne seuraamalla kommenttiasi, joka oli blogissani. Täällä on kiva käydä!

    VastaaPoista
  12. Eipä mullakaan ole muistikuvaa miten blogiisi löysin.... Valiolukijasi kuitenkin olen, aina uuden päivityksen tultua ryntään lukemaan kuulumisesi :D

    VastaaPoista
  13. Enpäs ole varma, miten löysin blogisi. Kenties jostain jonkun blogin kommentista tai blogilistan neuleblogeista.

    Suosikiksi merkkasin ja käyn kurkkimassa, kun päivittelet. Onnitteluni suosiosta ja isosta kävijämäärästä.

    VastaaPoista
  14. Akileija voidaan kutsua myös kyyhkyskukaksi. Katso tarkkaan, niin siinä voi nähdä kyyhkysiä nokat vastakkain.
    Varmaan jostain neulejuttublogien kautta olen tullut seuraamaan juttujasi.
    Onnittelut1

    VastaaPoista
  15. Huonomuistinen olen minäkin, ehkä se ensimmäinen vierailu tapahtui jonkun kommenttilootan kautta. Mukavassa blogissa on aina mukava vierailla :)

    VastaaPoista
  16. Onnittelut suuresta suosiosta!

    Kävitköhän sinä vai minä ekaks, mutta tiheään vierailemme toisissamme. :)

    Ihku toi meritähti!

    VastaaPoista
  17. Hei!
    Ei mitään mielikuvaa, milloin ekaa akeraa kävin, varmaankin aika alkuaikoina. Aika laiska kommentoija olin (nyt olen "parantanut" tapani, luulisin...), joten tuskin puumerkkiä jätin ekoilla kerroilla.
    Arpajaisiin on aina niin hauska osallistua.
    Täällä paistaa nyt juuri aurinko, mut parin tunnin kuluttua jo pitäis sataa taas, kovaa ja pitkään. Niinpä suunnittelenkin tästä käsityöpäivää.
    HYvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Onnea suositusta blogistasi!
    Blogisi on ollut suosikeissani vuoden päivät, mutta tietä tänne en enää muista.
    Aurinkoista ja kukkaisaa kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  19. Osallistun mielelläni arpajaisiin!

    En enää muista löysitkö sinä minut, vai minä sinut :D näin se aika rientää!
    Aurinko paistaa ja itikan näpyt kutiaa, se on kesää taas tänä päivänä ja huomisesta ei tarvitse vielä tietääkkään.

    VastaaPoista
  20. Mietin hetken ja muistini sopukoista löytyy nimi, Resoori. Poikkesin varmaan sieltä blogista tänne.
    Eikä laisinkaan huono poikkeama ollutkaan. On ollut ihana löytää sinut kauniine töinesi ja kukkivine pihoinesi.
    On ilahduttavaa, että ehdit ja viitsit aina käydä laittamassa kommettia blogiini ja niin monen muunkin.

    VastaaPoista
  21. Oikein paljon onnea muhkeasta kävijämäärästä! Vakikävijä täällä ja huono kommentoija. Varmaan eka kerran törmättiin jonkun toisen blogin kautta. Ja jatkossakin aion lukea blogiasi.Koukkuu olen jäänyt.

    VastaaPoista
  22. Enpä muista minäkään, mitä kautta tänne eksyin, mutta päivityksesi perässä täällä aina käyn!
    Kauniita neuleita ja kauniita kukkia!

    VastaaPoista
  23. Minäkin kuulun tuohon huonomuististen porukkaan mutta kauan olen jo vierraillut täällä.

    Kiva vaan, että on kukkaisuutisiakin neuleiden lomassa. Aurinkoista lauantaiehtoota :)

    VastaaPoista
  24. Heh, en mie enää niin vanhoja asioita muista ;D Meillä on suunnilleen samaan aikaan aloitetut blogit, joten joko sie oot vieraillu ensin mun blogissa tai sitten mie oon vieraillu sun blogissa. Vakituiseen ramppaan täällä kuitenkin.

    Tuo mehitähti on kyllä sen verran mielenkiintoisen näköinen, että silmät jumittuu siihen väkisinkin.

    VastaaPoista
  25. Suosikeissani blogisi on ollut jo iät ja ajat. En muista ensimmäistä käyntikertaa. aina käyn, kun päivität, ja kaikkea mukavaahan täältä löytyykin.

    VastaaPoista
  26. Olin vasta aloittanut oman blogini ja sulta tuli sinne kommentti. En uskonut, että blogini ketään edes kiinnostaa, joten pitihän mun tulla kurkkaamaan, että kuka kiva juttuani kommentoi. =) Ja siitä asti olen täällä käynyt ihailemassa käsitöitä ja ahkeraa bloggaamista. Lankapirtin kautta olen löytänyt monta muutakin mielenkiintoista blogia, joten kiitos siitäkin! =)

    VastaaPoista
  27. Onnea isosta luvusta!
    Pitkän aikaa olet ollut suosikeissani ja täällä vierailen aina kun päivität, valitettavasti en muista mitä kautta tänne ekaa kertaa tulin. Teet kauniita neuleita ja kuvaat hienoja kukka- ym. kuvia, mukava vierailupaikka.

    VastaaPoista
  28. Kuulun vakiokävijöihin enkä enää muista, mistä olen tänne löytänyt. Samanlaiset on kiinnostuksemme kohteet, nytkin kuvissa minultakin löytyviä kukkia. Onnittelut suuresta kävijämäärästä!

    VastaaPoista
  29. Olen käsitöiden harrastaja Oulusta.
    Löysin tänne muutama kuukausi sitten
    googlen kautta. Käyn lähes päivittäin lukemassa kivoja juttujasi ja katsomassa kauniita käsitöitäsi. Terveisiä mökiltä Kuusamosta tv. Anna

    VastaaPoista
  30. Minäkään en enää muista miten päädyin tänne ensimmäistä kertaa. Ehkä seurasin jotain kommenttiasi. :o) On kiva käydä katsomassa mitä kaikkea uutta käsistäsi on taas valmistunut.

    VastaaPoista
  31. Jos nyt yhtäänkään muistan, tulin ekan kerran jonkun toisen blogin kommentista. Saattoi olla Helmis. Sit osuin just sille kohtaa, missä kerroit asuntovaunuilusta ja sen jälkeen oon aina ajoittain piipahellu. Et oo kyllä ihmeemmin siitä vaunuilusta sen jälkeen kirjotellu (?). Ei sen puoleen käsityöt on se sana, jonka perässä pääasiassa täällä blogistaniassa kuljen. Lähinnä blogilistan päivitysten jälkeen kurkistelen.
    Onnittelut hurrrrjasta kävijämäärästä :D

    VastaaPoista
  32. En muista miten tulin eka kertaa täällä käymään mutta muistan että silloin ihailin sinun ottamaa puolukat+kantovalokuvaa. Itse olisin sellaisen kuvan halunnut syksyllä ottaa, mutta ottamatta jäi, saas nähdä tänä syksynä....
    Kuten olen ennenkin todennut, täällä on tosi mukava vierailla:)

    VastaaPoista
  33. Mukava kävijämäärä - ja muutaman kävijän päässä enää :D! - Taisinpa löytää jonkun toisen neulojan kautta blogisi, enpä muista, kun on jo aikaa jonniinverran. Mukavasti kirjoittelet ja teet kauniita töitä, niin, että mikäs näitä seuratessa ;)!

    VastaaPoista
  34. Onnea! Enpä muista minäkään :) miten tänne ekan kerran olen päätynyt, mutta siitä lähtien olen käynyt aina katsomassa, kun olet päivittänyt. Täällä on aina paljon mukavaa nähtävää.

    VastaaPoista
  35. Paljon on meitä dement...eiku huonomuistisia. En muista minäkään miten ja mistä ja milloin toisemme löydettiin, mutta joka päivä täällä kuitenkin käyn, vaikka ei aina ois päivittynytkään. Omalta suosikkilistaltani puikahtalen.
    Onnea kävijämäärästä, vaikka ei tuo ole mikään ihmekkään, niin koukuttavan mukava täällä on käydä

    VastaaPoista
  36. Minä olen varmaan Mammutin kautta löytänyt. Olen vieraillut siitä lähtin, kun sain oman blogin, eli kohta puoliin puoli vuotta. Ja suuresti olen nauttinut.

    VastaaPoista
  37. Minäkään en muista koska olen merkinnyt sinut suosikikseni, mutta aina kun on aikaa luen päivittyneet blogit.

    VastaaPoista
  38. Blogilistan kauttahan mie tänne löysin ja täällä käyn, aina kun päivitys näkyy ;)

    VastaaPoista
  39. Minäpä muistan,tiskirätin,neulatyynyn,lankakerät.Sen mukavan voittopaketin,jonka sain osallistuttuani blogisi arvontaan! Olinhan minä jo aiemmin blogiasi seuraillut. Taisin kiinnostua mukavaan kirjoitustyyliisi ja tottakai neuleisiisi. Tätä nykyä "ramppaan" blogissasi päivittäin! Sinulla on niin ihana tapa vastata kaikille kommentoijille!
    Akileijassa on minusta niin herkän kaunis kukka. Perennapenkissäni kasvaa myös vaaleanpunainen akileija.

    VastaaPoista
  40. Taas yksi huonomuistinen...
    En muista milloin aloin vierailla säännöllisesti blogissasi. Täällä on niin mukava käydä aina lukemassa ja katselemassa, kun oelt päivittänyt.

    Onnea, onnea vaan mahtavan kävijämäärän takia.

    VastaaPoista
  41. Mä nyt tietenkin osallistun arvontaan..
    LÖysin tänne varmaan alunperin Ounesta, ja käyn usein, niinkuin varmaan tiedätkin. ;oD

    VastaaPoista
  42. Jostain blogin kautta olen minäkin tänne alun alkaen eksynyt, ja sen jälkeen sitten lähes päivittäin ihastellut kättesi töitä. Aurinkoisia päiviä sinne pohjoisempaan Suomeen täältä keskemmältä maata.t.Tuulai

    VastaaPoista
  43. En muista milloin vierailin täällä ensimmäistä kertaa. Tänne taisin löytää Tiitsan sivujen kautta jos oikein muistan.
    Täällä on mukava käydä ja tällainen jolla on neulomisessa peukalo keskellä kämmentä saa myös apua.

    VastaaPoista
  44. Löysin tänne jonkun toisen blogin kautta, en vain muista kenen?
    muutaman kerran olen
    täällä vieraillut.

    VastaaPoista
  45. 44 on kommentteja silloin kun aukaisin tämän looran, joten nyt olen 45 ja rikon tuon maagisen 44... sarjasi näissä arpajaisissasi. Milloin kävin eka kerran, en sitä muista. Toista vuottahan olemme toistemme sivuilla vierailleet ja vierailumme jatkuvat - eikös niin?
    Onnea valtavan kävijämäärän johdosta!

    VastaaPoista
  46. Se tavallinen tarina, johonkin toiseen blogiin jättämäsi kommentin kautta minäkin olen tänne eksynyt. Ja hyvän tovin olen jo säännöllisesti seurannut.

    Mukava blogi sinulla, sitä on kiva seurata! Oululaisuus tuo toki kivan lisän ;-)

    VastaaPoista
  47. Onnea huiman kävijämäärän johdosta! Enpä enää ihan tarkalleen muista, mistä tänne olen tullut. Sellainen aavistus on, että laitoit joskus käydessäsi kommentin omaan blogiini ja tulin vastavierailulle. Käyn aina välillä kurkistamassa, mitä Lankapirttiin kuuluu :).
    Hyvää kesänjatkoa!

    VastaaPoista
  48. Heippa! Muistan kyllä miten sain tietää blogistasi.Teillä käydessämme ylpeänä esittelit uutta ihmeellistä maailmaa, kivaa harrastusta ja samalla sait istutettua kipinän minuunkin.
    Tämä tapahtui joskus huhti-toukokuun vaihteessa reipas vuosi sitten. Ja kivaa on ollut! :-D
    Muuten;Tahtoo tuollaisen mehitähden!

    VastaaPoista
  49. Luku taisi mennä jo (ONNEA!!), mutta vastaan kuitenkin :)
    Mä löysin tänne muistaakseni blogilistan randomilla joskus viime syksynä. Minäkin käyn täällä, kun blogisi päivittyy.

    Kauniita käsitöitä ja upeaa puutarhaa on mukava ihailla :)

    VastaaPoista
  50. Luulen, että löysin tänne Blogilistan kautta ekan kerran. Jäin lukijaksi, kun juttujasi on niin kiva lukea. :) Vielä ei maagista lukua näy, mutta lähellä se on, onnea siitä. :)

    VastaaPoista
  51. Onnea hirmuisesti täältäkin. Jatkan tuota huonomuististen kööriä. Kai sen jostain saisi tarkistettua, milloin täällä ekan kerran kommentoin, mutta koukkuun jäin. Olen siis vakilukija ja yritän aina kommentoidakin.
    Mukavaa kesän jatkoa.

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa. Taisin löytää tänne Seijasiskon tai Tupunan blogin kautta ja olen ihan vakiokävijä.

    VastaaPoista
  53. täytyy minunkin osaltani kompata muita tässä huonomuistisuudessa; en muista mitä kautta tänne aikoinaan olen eksynyt, mutta suosikeissani olet ollut pitkään ja aina yhtä innolla odotan päinityksiä, olipa kyse kukista tai käsitöistä!
    Minusta tuo mehikasvi on omalla tavallaan kaunis: ei liian "söpö" vaan rosoisella tavalla kaunis.

    VastaaPoista
  54. Onpa minultakin unohtunut miten ihan ekan kerran löysin blogiisi, mutta kun tytär sitten kävi kanssa(vaikkei hän niin blogeja seuraakkaan) niin aloin juttujasi ja askareitasi seuraamaan. Onnea suuren lukeman ja kävijöiden johdosta.

    VastaaPoista
  55. Kivaa neuleblogia on aina viihdyttävää seurata. Tykkään myös jos joskus on muutakin elämästä, ei siis haittaa vaikka poikkeaa polulta joskus :-). Tänne taisin löytää jonkun toisen Oululaisen blogin kauttaja tilaan googlereaderiin tätäkin.

    VastaaPoista
  56. Taitaa munki muistisa olla aukko, millon oon alkanu täälä luuraamaan, mutt on siitä varmaanki lähemmäs vuosi. Onnea isosti kävijämäärästä! Ja hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  57. 44366. Ei siis vielä lähelläkään :) Taisin tulla tänne aikoinaan virkkausringin tuomana?

    VastaaPoista
  58. Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa, enkä muista mistä tämän alunperin löysin. Ehkä jonkun toisen blogin linkistä?
    Enää 43 kävijää tasalukuun...

    VastaaPoista
  59. Miä tulin tänne sukkasadon aikaan kurkistelmaan, kun ihmettelin, kuka tuollalista vauhtia tekee sukkia. Sitten jäin koukkuun ja vakikävijäksi.

    VastaaPoista
  60. mukaan arpajaisiin. Ei ihan vielä ole tasaluku, mutta ei tarvita enää montaa kävijää.

    VastaaPoista
  61. Kiitos kaikille kommentoineille ja arvontaan osallistuneille! :)

    Teissä oli paljon ennestään minulle tuttuja, mutta olipa mukana yllättävän monta ennestään tuntematontakin. Oli mukava tutustua näin näihin minulle outoihin blogeihin ja bloggaajiin ja muutamaan ilmeisesti blogittomaankin (=anonyymiin). Kaikissa uusissa blogeissa olen yrittänyt käydä tutustumassa ja toivon mukaan myös muistin jättää tervehdyksen. Poiketkaa vastakin ja ilahduttakaa minua edes joskus kommentilla! :)

    Vaikka en suoranaisesti kysynytkään asiaa, niin moni kertoi tykkäävänsä blogini linjasta ja kehoitti jatkamaan samalla tyylillä. Näin on tarkoituskin tehdä, sillä en itsekään tunne tarvetta muuttaa blogiani, joten jatkossakin kertoilen käsitöiden lisäksi kukistani ja jotain muustakin elämästä. On kyllä tietenkin mahdollista, että se pikku hiljaa muuttuu aivan suunnittelemattomasti. Sartsan kysymykseen asuntovaunuilustamme kerron tässä yhteydessä, että meidän vaunuilu on aika vähäistä. Vuosittain teemme ehkä muutamia lyhyitä retkiä Äkäslompolossa vietettyjen keväisten viikkojen lisäksi. Siksi siitä aiheesta ei ole täällä kovin paljon juttua.

    Monet ovat maininneet minun ahkerasta kommentoinnista ja tavastani vastata blogiini kommentoineille. Alkuun olin hyvinkin arka kommentoimaan, mutta kun alkuun pääsin, niin rohkeus kasvoi. Ja varsinkin blogikauteen siirryttyäni ja itse kommentteja saatuani, ymmärsin niiden tärkeyden. Nehän ne juuri tekevät tästä bloggailusta niin antoisaa. Ja kun minusta tuntuu kivalta saada palautetta kommentin muodossa, niin tuntuu tärkeältä myös vastata siihen. Näin saadaan aikaan vuoropuhelu, joka voi jatkua vuoroin molempien osapuolten blogeissa ja joka tekee "suhteestamme" läheisemmän. Ainakin minä koen näin. ;)

    Nyt lopetan tähän, mutta monia asioita jäi vielä mieleeni, joten ehkä palaan kertomaan pohdinnoistani erillisessä postauksessa. Katsotaan nyt, miten mielessäni pyörivät.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.