Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Tässä nämä nyt

HOX! Arpajaiset käynnissä, joko olet osallistunut! Katso eilisen päivän postaus.


Enpä malta olla taas hehkuttamatta tätä suloista kesäpäivää, joka meillä on tänäänkin ollut. Lämmintä sopivasti, että tarkenee keveissä kesävaatteissa, mutta ei liian kuumaa. Aurinko paistaa ja kevyt tuuli puhaltelee leppeästi. Voiko tämän parempaa kesäsäätä ollakaan! Ei ainakaan minun makuuni. Iltapäivällä istuskelin keinussa huivia kutoen ja auringosta nauttien.


Pari käsityötä on valmiina esittelyyn, toinen virkattu ja toinen kudottu. Olenhan minä näistä jo puhunutkin täällä, kun vielä keskeneräisiä olivat, joten tuttuja juttuja vakikävijöille.

Virkattu kesälaukku n:o 4. Laukku on virkattu vanhaa hyvin palvellutta laukkua matkien. Lankana Novitan Tennesee, jota kului kai 230 g. En muistanut punnita ennen vuorittamista, menekki arvioitu edellisten laukkujen mukaan. Korkeutta varsinaisella laukkuosalla on 32 cm ja leveyttä 29 cm. Virkkailin 3 mm:n koukulla.


Pohjan tein ensin pylväillä ja sitten siirryin ristikkäisiin pylväisiin. Hihnan sivukiiloineen vai mikä tuo leveämpi osa olisi ja tuon "kiinnityslärpäkkeen" virkkasin kiintein silmukoin. Niillä myös vahvistin kaikki laukun ja hihnan reunat.


Laukun vuoritin pellavakankaalla, jossa himmeän vihreällä painettuja kukkakuvioita. Yksi kukka pääsi somistamaan taskuakin. Taskun suussa kuminauhakiristys, että esim. kännykkä pysyisi paremmin mukana menossa.

Tämä laukkumalli on osoittautunut mukavaksi käytössä. Minulla itselläni tällainen on ollut ahkerasti mukana lähes kaikissa arkisissa menoissa reilun kuukauden ajan ja tykkään kovasti. Tämä nyt valmistunut laukku on tilauslaukku ja menossa eräälle syntymäpäiviään hiljattain viettäneelle myöhästyneenä lahjana. Toivottavasti laukku on hänellekin mieleinen.




Sukat piti saada matkakäsityöksi reilu viikko sitten tehdylle mökkireissulle, mutta valmiiksi sain ne vasta päivä pari sitten. Nämä menevät tuonne varastooni odottamaan tulevaa tarvetta.


Malli "mikä lie" löytyi minun käsinkirjaamana mapista, johon olen tallettanut sukkaohjeita. Nimeä en ollut laittanut enkä lähdettä, mutta olinpa kirjannut tehneeni tällaiset eräälle nuorelle neidolle neljä vuotta sitten. Eikä tuo malli kyllä näykään tuosta kirjavasta langasta, joten ei sillä sen puoleen olekaan väliä.
Lanka on Novitan Nalle Coloria, jota tikuttelin 3 mm:n puikoilla. Silmukoita 60 ja sukkien koko 39. Langanmenekki 75 g.



Nyt lähden saunaan ja sitten jännittämään, kenestä tulee tämän vuoden tangokuninkaallinen. Suosikkini puolesta peukkuja pidän jo nyt! ;)


20 kommenttia:

  1. Hei ja terveisia Budapestista. Kiva toi laukkumalli ..tekisin ittekkin,mutta en osaa noita vuoria ommella. Yhta kivat saat siella kuin taallakin.:)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva tuo laukku, vuori tekee siitä niin huolitellun. Pitänee laittaa omaanikin (jos osaan tehdä)
    tosiaan oli upea päivä, täällä tosin jopa liiankin kuuma, kun oltiin tuolla torilla (+26)

    VastaaPoista
  3. Kaunis on jälleen ja tuo vuori on "nappi silmään", eli hyvin huoliteltu kokonaisuus.
    Eikä me tänään vettä saatu kuin muutama pisara, vaikka uhkasit kokopäivän kaatosateella.

    VastaaPoista
  4. Tuo laukku on kyllä todella kiva. Sukat samoin.

    VastaaPoista
  5. Tuo laukku on kivan mallinen ja hyvä idea laittaa taskun suuhun kuminauha!

    VastaaPoista
  6. Kaunis laukkumalli. Ja olet sen niin "vasiten"(sanotaan meillä)tehnyt! Tarkoittaa,että huolellisesti/taitavasti...jne tehnyt!
    Täällä on menty taas "tukka putkella"! Toiseksi viimeiset "oopperamarkkinat" on ohitse. Huomenillalla on viimeinen esitys,kuin myös markkinatkin!
    Leppoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kiva ku kävit vierailul. Mää näin yösydämel vastailen. Tulin just Kätsyläst, elikkä mul oli ilo käyd siel tutustumas,ja Tiitsaki siel odot kärsivällisest muutamaa kaffepussii ja mua koko päivä. Meil men toi aikataulu vähä pitkäks. Hienoja noi laukut. Iteki ten sukkii ja laukkui oikeestaan ..vakios. Mitäny pari huivii välil.

    VastaaPoista
  8. Kassi on kaunis lahja. Tarpeellisia lahjoja on kiva tehdä ja antaa.

    VastaaPoista
  9. Kaunis laukku. :)

    Harmi, että sukissa kaunis kuvio peittyy, varmaan tosi kauniit ja tietenkin lämpöiset.

    VastaaPoista
  10. Hieno laukku jälleen ja kivat sukat!

    VastaaPoista
  11. Seijasisko: Tee vain laukku, jos oikeasti haluat. Vuorikin on helppo tehdä, minä voin neuvoa tarvittaessa. :)
    Tänään on pilvistä mutta mittari näyttää +20.

    Tiitsa: Vuori ryhdistääkin laukkua, joten suosittelen. :) Kyllä sinä osaat tehdä vuorin, kun vain alat.

    Mammutti: Et kai ole pettynyt, kun ei eilen satanutkaan! ;D Meillä on tänään ollut pilvinen harmaa, mutta lämmin päivä. Juuri alkoi sataa vettäkin.

    Mammutin jälkeläinen: Jännästipä sattui, että peräkkäin kommentoitte ja vain muutaman minuutin erolla! ;D

    Intsu: Olen samaa mieltä kanssasi! :)

    Irina: Vaikka kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, ei sekään kerro kaikkea. Siis jos pääsisit käsistäsi katsomaan, niin et ehkä sanoisi vasiten tehdyksi (tuttu sanonta minulleki)! ;D
    Siis mitkä "oopperamarkkinat"? :o Onko Kemissä joku ooppera vai missä? Olen aivan ulkona tuollaisista tapahtumista.
    Lämmin pilvinen päivä täällä tänään, juuri alkoi sataa vettä.

    Teta: Tässä hommassahan on hyvä, kun ei tarvitse katsoa kelloa vaan saa kirjoittaa kommentin vaikka keskiyöllä! ;)

    Pirjo-Riitta, Tesa ja Mari: Kiitos! :)

    Tupuna: Se on tuo kirjava lanka mokoma semmoista! En tiedä, miksi minä sen valitsinkin tälle mallille. :(

    VastaaPoista
  12. Laukusta tuli tosi kiva. Taatusti saaja on tyytyväinen.
    Sukat on mukavan näköiset, vaikka kuvio ei niin erotukkaan. :-D

    VastaaPoista
  13. Marleena: Näin toivon minäkin! :)
    Mukavaa kesäistä viikkoa teille!

    VastaaPoista
  14. Tosi tyylikkäitä nuo laukkusi ovat! Kuka tahansa sellaisen haluaisi!
    Kiva on matkakertomusta kirjoitaa, kun joku muukin on siitä kiinnostunut.
    Tangokuninkaallinen on söpö pikkuprinssi, mutta kunkku olisi voinut olla joku muu! Voittiko sinun suosikkisi?

    VastaaPoista
  15. Kauniita töitä on sivusi täynnä ja nuo kukatkin ovat kauniita. Ihastuin noihin sammakkosukkiin ja tuohon ihanaan mekkoon ( Ellin mekko) Laukkumallikin on kaunis =D

    VastaaPoista
  16. Ihana laukku!
    Olen itse tehnyt laukkuja ensin virkkaamalla ja sitten huovuttamalla koneessa.
    Mutta tuo Sinun laukkusi on kyllä tyylikkyyden huippu!

    VastaaPoista
  17. Heips Matleena, olit jättäny kommenttia Neuleretriittiblogiin, joten tulin nyt infoamaan, että paikasta ois nyt menossa äänestys. En tosin tiiä, että ootko jo perillä asiasta, mutta varmuuden vuoks :). Ja saa levittää sanaa.

    - Lotta

    VastaaPoista
  18. Tuota laukkua pitikin jo eilen kehumani, että se on kyllä kaunis! Tykkään erityisesti siitä "kiinnityslärpäkkeestä" :). Tosin vuori on kyllä kanssa hienosti väriin ja tyyliin sopiva.

    VastaaPoista
  19. Malli45: Kiitos kehuista! Kkivaa on kun muutkin tykkäävät näistä laukuista.
    Minun suosikkini ei voittanut, mutta tuli toiseksi! ;)

    Rantapuikko: Kiitos! :)

    Merkku: Hienoja ovat sinunkin laukkusi, olen niitä joskus tiiraillut netissä. :)

    Lotta: Kiitos! Eihän se vara venettä kaada! ;)

    Pappi puikoissa: Kiitos! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.