Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Punertaa marjat pihlajan

Huhuu, kotona taas ollaan, kuuleeko kukaan! Mökillä vietettiin taas muutamia päiviä, eilen alkuillasta palattiin kotosalle. Tavanomainen oli reissumme tavanomaisine touhuineen, mutta muutamia kuvia napsin tännekin kertomaan siellä viettämistämme päivistä.

Punertaa marjat pihlajan... Pihapihlajamme kantaa raskasta taakkaansa. On siinä linnuille syömistä, vielä niitä ei kuitenkaan pihlajassa näkynyt. Ovatkohan marjat vielä liian raakoja syötäväksi.




Olenko minä jo kertonut, että mieheni on mielestäni hyvin kekseliäs sen lisäksi, että on myös käsistään taitava. Sattuivat farkut mökillä saamaan maalitahroja ja päätettiin pestä tuoreeltaan ennen maalin kuivumista tiukkaan. Mutta mihinkäs housut kuivumaan, kun pyykkinaru on vanhentunut eikä uutta ole laitettu. Eipä hätää, haravasta syntyi mainio teline, piikkeihin vain housut vyölenkeistä roikkumaan. Harava on uustuotantoa mieheni käsistä, valmistui keväällä aivan käsityönä kai vain sahan ja puukon avulla.

Minun matka- ja mökkikäsityöni siinä odottavat penkillä pakkaamista kotimatkaa varten. Muutama tiskirätti, pöytäliina ja lapasia, joista kerron arkemmin lähipäivinä, kunhan saan ne viimeisteltyä ja kuvattua.




Tämä gerbera saa minut aina hyvälle tuulelle, kun sitä katselen. Olen oikein otettu tämän uudelleen kukkimisesta! Asiasta tietämättömille kerrottakoon, etten aiemmin ole koskaan onnistunut kukittamaan uudestaan gerberaa ja nyt se onnistui tämän kesäkuussa saamani kasvin kohdalla. Tosin täytyy tunnustaa, että tyttäreni hoiti tätä kesän ajan lomaillessaan täällä, ehkä sillä on osuutta asiaan. Nyt gerberassani on nämä neljä kukkaa auki, kaksi nuppua avautunee lähipäivinä ja useita pieni nuppuja on tulossa kasvin juurella, joten kukinnan iloa saanen seurata pitempäänkin. Ja sehän sopii minulle. Tämä muuten matkusti nytkin mukanamme mökille ja takaisin. Vielä lämmin kiitos tästä kasvista ystävälleni, jolta sain tämän kesäkuussa! ;)

Loppukesän sää jatkuu mukavan lämpöisenä. Viikonloppu oli vielä ihan kesäisen lämmin, mutta maanantaiksi hiukan viileni (17-18 astetta). Mutta kauniina päivät tuntuvat jatkuvan, vaikka ennusteen mukaan on syksyisempää tulossa.

19 kommenttia:

  1. Komia harava:) ja hyvä patentti;)

    Meillä se mökkitontin metsästys jatkuu...siis menee vähän aikaa ennen kuin päästään mökkeilemään.

    Lämpimiä syyspäiviä!

    VastaaPoista
  2. Punertaa marjat pihlajan täälläkin, mutteivat näytä vielä syötäviltä. Pitäisiköhän niitä pakkasen vähän puraista. Entisessä elämässäni meidän emäntä poimi marjoja, joita sitten syötettiin "Pojille" piirakkana, mutta sokeria piti aika paljon laittaa. Hauska pyykkiteline!

    VastaaPoista
  3. Hieno on harava-pyykkiteline!
    Ja paljon olet taas saanut aikaiseksi.
    Me tehtiin kerran pihlajanmarjamehua, joka laitettiin muovisessa mehukanisterissa kylmiöön. Onneksi joku meistä hoksasi jossain vaiheessa, että kanisteri pullistelee oikein tosissaan. Kanisteri ulos ja korkki auki, jolloin mehu pääsi pihalle pullistelemaan. Oiskohan olleet ylikypsiä marjoja???? Ei olla sen koommin sitä mehua tehty! ;-D

    VastaaPoista
  4. Vanha sananlasku taitaa sanoa, että pihlaja ei kahta taakkaa kanna (ts. tulee vähäluminen talvi, jos syksyllä on paljon pihlajanmarjoja puissa). Tiedä sitten siitä, kun ei ole tullut kerättyä aineistoa asiasta ;D

    VastaaPoista
  5. Kyllä kuuluu huhuilu ainakin tänne saakka. Tosiaan niin ne pihlajat alkaa punertaa. Hyvä pyykkiteline tuo harava ja mitä nyt kuvasta näkee niin siististi tehty, ja ekologinen, hienoa!

    VastaaPoista
  6. Arvasinkin että olitte taas mökkeilemässä. Hieno pyykiteline.:) ja ihanasti kukkii uudestaan tuo Gerberasi!

    VastaaPoista
  7. Noi sai farkut näpsästi kuivumaan ja hieno on haravakin.
    Joidenkin pihlajoiden marjat ovat makeampiakin, oletkos maistanut jos aiot vaikka niistä jotain tehdä.

    VastaaPoista
  8. Voi miten valtavasti pihlajassa marjoja ja kauniin värisiä. Mulla on pihlaja pihassa, muutama marja ja kumman hailun oranssisia marjoja. Gerbera on kaunis ja runsaskukkainen.

    VastaaPoista
  9. Pitääköhän sananlasku paikkansa: Pihlaja ei kanna kahta? Saa nähdä:)

    VastaaPoista
  10. Kyllä on upea gerberasi. En ole uskonutkaan, että sitä saisi uudelleen kukkimaan.

    VastaaPoista
  11. Marjaisa pihlaja, niin kaunis!
    Kylläpäs se gerbera innostui, ei ihan yhteen kukkaan jättänytkään! No, kun kerran alan kukkimaan, niin kukitaan sitten kunnolla, se varmaan aatteli:)

    VastaaPoista
  12. Onpas komeat marjat pihlajassa! Meilläpäin ei ole pihlajissa marjataakkaa. Taitaa tulla sitten se lumitaakka!
    Nythän se selvis,miksi nuo kukkasi niin ahkerasti kukkivat! Taitavat odotella,että pääsevät mukaasi lomareissulle! Hyvässä hoidossa ovat kukkasi,ei ihme että palkitsevat sinua kukkimalla. Minä vain kylmästi jätän omat kukkani yksin kotiin ja kastelen,milloin satun muistamaan! Ei ihme,että orkideanikin protestoi pudottamalla kukkansa!
    Illanjatkoja!

    VastaaPoista
  13. Fiksusti hoksattu :) Pihlajanmarjoja olen minäkin ihaillut, ja miettinyt miten nopeasti kesä meni. Tuntuu etten ehtinyt "yhtään" nauttimaan, kun äidin keittiötä rempattiin. Vaan sinne tulee ensi viikon torstaina kaapit ja sen jälkeen on enää muutama pikkuhomma tekemättä :)

    VastaaPoista
  14. Pitkästä aikaa piipahdan Lankapirtissä.Takana on luvattoman pitkä kesätauko.Olosuhteiden sanelema kylläkin.On ollut niin monenlaista...- Kylläpä Sinulla on taitava ja kekseliäs mies!Ja upea on mökkipihlajannekin.Toivottavasti teillä on aikaa käydä sitä ihailemassa.

    VastaaPoista
  15. Villa Lankala: Kyllä se oikea mökkitontti tai mökki vielä sattuu teidänkin kohdalle, mutta nyt joudut vähän malttamaan, ennen kuin pääset omalle mökillenne! ;D
    Niin muuten, jokainenhan me joudutaan malttamaan odotuksissamme, kuka missäkin kulloinkin! ;DD

    Malli45: Kyllä tämäkin emäntä on säilönyt pihlajanmarjoa useammassa muodossa ja joskus keittelin kiisseliäkin niistä. Taisin panna porkkanaa sekaan ja hyvää oli. Pitääpä katsoa, löydänkö ohjeen ja kokeilla sitä taas vuosikymmenten jälkeen! ;D

    Marleena: Se mehu olisi voinut tehdä teille saman kuin tilhille kuulemma tekee nuo käyneet marjat! ;D

    Tess: Minäkin ole kuullut tuon sanonnan, mutta myös aivan päinvastaisenkin. Jompi kumpi ainakin pitää paikkansa! ;D

    Kati: Ekologista juu, ei tullut haravaan muuta kuin puuta, siis ihan vanhaan malliin. :)

    Seijasisko: Minä ihailen gerberaani monta kertaa päivässä! :)

    Eija: Tässä kuvan pihlajassa on makeat marjat, siis maistettu on. :) Nuorena olin niin vireä, että poimin ja säilöin pihlajanmarjojakin (mehua, hilloa, kiisseliä, ja mies teki viiniä).

    Heleena: Ei tuollakaan ollut muissa pihlajissa näin runsasta marjasatoa. :)

    MajutJ: Olen kuullut päinvastaisenkin sanonnan! Jompi kumpi pitää paikkansa! ;D

    Tupuna: Ei se näköjään ihmeiden aika ole vieläkään ohi, kun tuo gerbera kukkii taas ja vielä noin upeasti! ;)

    Eila: Niin se varmaan ajatteli tuo gerbera, että näytetään tuolle muoriskalle kukkimisen mallia! ;)

    Irina: Joo minä olenkin sellainen "hortonoomi", että kuletan kukat mukanani! ;DD Itse asiassa kukkien hoito minulla on mitä sattuu, mutta nyt tämän kohdalla tein poikkeuksen. Orkideat kyllä kastelen allakan mukaan parin viikon välein.

    Kirsi74: Meidän kesä on niin lyhyt! Olenkin joskus esittänyt ajatuksen, että kesä kestäisi meillä 6 kuukautta. Kannatathan ajtusta! ;D

    Famu: Kiva, kun ehdit piipahtaa! :) Mökkeilemme syyspuoleen kovastikin, kun hirvijahti alkaa ja mies kuuluu mökkikylämme porukkaan.

    VastaaPoista
  16. On sinulla taitava mies! Tuo harava on niin hieno, ettei sitä varmaan haravoimiseen tohtisi käyttää. Onneksi löytyi arvoistansa hyötykäyttöä sille:-)

    VastaaPoista
  17. Huh hulinaa, meillä ollut kiireistä aikaa viimepäivät, hain eilen "perheenlisäystä" kahdeksan pikkutassun verran... Esittelen heidät paremmin blogissa, kun saan kuvattua. Minä olen tehnyt muutamanakin vuonna pihlajanmarjoista hyytelöä. Kannattaa kokeilla, varsinkin jos riista/linturuokia tekee.
    Ai, ne farkut oli kuivumassa, mä jo aloin kuolata täällä, kun kuvan näin... Ihana ystäväni on järjestänyt farkkukeräyksen ihan mua varten. Aikamoinen ystävä hän onkin!
    Saatiin viimeyönä jopa sadetta ukkosen keran, ehkä sienisato vielä on pelastettu.

    VastaaPoista
  18. Susu: Kiitos mieheni puolesta! :)

    Mammutti: Hih, vai heti näet hyvää materiaalia johonkin kassiin, kun vähän farkun lahje vilahtaa! ;DD

    Vai perheenlisäystä sinne on saatu! Mielenkiinnolla odotan heidän esittelyään.

    Meillä on ollut tosi harmaa päivä, taivas paksussa pilvessä, mutta ei ole satanut. Maa kyllä kaipaa kosteutta.

    VastaaPoista
  19. Heippa, sinä olet ollut ahkera. Kivannäköisia töitä olet tehnyt. Miehesi on kekseliäs ja kätevä käsistään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.