Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Mukava viikonloppu



Mukava viikonloppu alkaa olla takana päin. Lauantaiaamuna ajelin Ouluun suuntana rautatieasema ja siellä pohjoisesta saapuva juna. No junalle asti en autoillut vaan kiltisti kävelin parkkipaikalta. Ystäväni Marleena saapui siinä junassa messuilemaan kanssani. Heti asemalta suunnistimmekin Ouluhalliin kädentaitomessuilla, matkahan ei olekaan kovin pitkä.



Messut olivat jo täydessä käynnissä ja niinpä solahdimme kiertelevään ihmismassaan ja puheensorinaan mukaan. Ja pian pääsimme mukaan tunnelmaankin. Tunnin verran kierreltyämme menimme kahvioon tapaamaan Seijasiskoa ja kahvittelemaan hänen kanssaan. Kuulumiset siinä vaihdettiin ja tulipa messuostoksiakin esiteltyä puolin ja toisin. Tosin Marleenan ja minun ostokset olivat siinä vaiheessa vain muutamia kortteja, mutta Seijasisko oli ehtinyt aikaisemmin saapuneena vähän pidemmälle.



Ihmisiä oli mielestämme liikkeellä mukavasti, paikoin aivan jonoksi asti. Kovin monia tuttuja ei bongattu, mutta Irina ja tytöt blogista Yksi kaikkien ja kaikki yhden langoissa sentään tavattiin myyntipöytänsä takaa. Pirjo-Riitta ei sattunut kohdalle vaikka hänen kanssaan oli tuntomerkitkin vaihdettu tunnistamisen helpottamiseksi. Soile nähtiin vilaukselta, kun lähti ilmeisesti tauolle juuri meidän saapuessa paikalle ja hänen rukkiaan polki joku muu.



Hyvin maltilliset olivat ostoksemme, vaikka monia tuotteita ihailtiin ja hiplailtiinkin. Nämä olivat ensimmäiset Oulun käsityömessumme ja tarjonta tuntui aika vähäiseltä Tampereen messuihin verrattuna. Tampereellahan minä olen käynyt messuilemassa useita kertoja ja olimme siellä viime vuonna yhdessä.


Messujen jälkeen jatkoimme viikonloppua meillä kotona aivan kaksistaan, siis Marleena ja minä, vietimme oikein mukavan tyttöjen viikonlopun. Neulottiin ja puhuttiin, puhuttiin ja neulottiin! Yleensähän me tavataan niin, että myös molempien puolisot ovat mukana ja silloin jutut ovat vähän erilaisia kuin vain näin tyttöjen kesken. Vai pitäisikö sanoa, etta mummojen kesken! Heh-heh!



Jo aamupalapöydässä kilisivät puikot! Marleenalla hartioilla minun Fifi-huivini hoitamassa aamutakin virkaa, sopii hyvin yöpaidan väreihin.



Lopuksi esittelen vielä messuostokseni. Lankaa vain pari kerää lapasiin, Virkkuukoukkusen kortteja ja rintamerkki, nappeja heijastinlankaa ja huovutettu rintaneula. Jotakin muuta oli minulla ollut mielessä, mutta eipä sieltä sopivia toiveitani vastaavia löytynyt, joten näin tällä kertaa. Kiva siellä oli kuitenkin käydä katselemassa. Ja tosi kiva oli koko viikonloppu, kiitos siitä rakkaalle ystävälleni Marleenalle!


Pian alkaa uusi viikko, lokakuukin alkaa olla puolessa välissä. Lumet ovat täältäkin sulaneet miltei kokonaan. Monissa puissa ja pensaissa on edellen lehdet tai ainakin osa niistä. Ihania ruskanvärejä hehkuu vielä. Muutamia pakkasasteita yön seutuna, mutta päivän aurinko nostaa lämpötilaa mukavasti.


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Valmistuneita töitäkin täältä löytyy ja niitä pääsen raportoimaan lähipäivinä.






14 kommenttia:

  1. Kiva oli nähdä teitä ystävyksi!Mummokerhot;) ne vasta mukavia kerhoja on. :)

    Mullakin pienoinen pettymys että tässäkö nää sitten oli. Johtuisko mullakin siitä kun olin minäkin . Tampereeella viime vuonna ja niinhän se on että nuo etelän kauppiat suuntaavat harvemmin tänne pohjoiseen- täältäpäin kyllä mennään etelään.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa teillä on ollut:)

    Ja mikä mummokerho? Tyttösiähän te olette:)

    Tänne eteläänkin on osotettavissa talvista ilmaa huomenna. Kitkatassut on autoon jo vaihdettu:)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Voi pitää nyt täsmentää että pidän vähän niikuin itteänikin mummona koska ikäni puolesta voisin olla oikestikkin jo mummo ja ei tarkoita yhtään mitään negatiivistä päinvastoin. Tosin etenkin lapsuusystävien seurassa sitä tuntee ittensä väliin ihan tyttöseksi!

    Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvän viikon toivotuksesta, sitä samaa toivon myös sinulle. Kiva lukea messukuulumiset kun en sitten päässytkään tulemaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos vielä ihanasta viikonlopusta ja messuseurasta. :-D
    Taitaa olla aika pitkä aika edellisestä ihan kaksistaan olostamme. Oli kivaa!

    Kotimatka sujui mukavasti ystävieni asuntoautossa.

    Täällä nyt kuulakas luminen alkutalven sää. Pakkasasteita nyt - 7.6

    VastaaPoista
  6. Hei!
    En sitten ehtinyt kahvittelemaan, kun olin niin messujen lumoissa etten hoksannut kelloa katsoa (messuilla menikin mukavasti Monta Tuntia).
    Tulin messuille yhdentoista maissa, ja sattumalta tapasin Sannan, jonka kanssa sitten kierrettiin. Kahvilla käväistiin yhdeltä, kun heillä oli rävelri-tapaaminen. ;o) Minä siitä lähdin sitten varsinaiselle Ostoskierrokselle. ;oP

    VastaaPoista
  7. Messut ovat oivallinen tilaisuus bloggaajien ja muidenkin tuttujen tapaamiseen. Messujärjestäjät voisivat ottaa huomioon ja järjestää oman neulekahvilan.
    Meidän mainosarvoa ei ole vielä tiedostettu. Melko monilla sivuilla on messuistanne kuvia ja juttua. Hienoa, Rustoopuori pääsi kuviin!

    VastaaPoista
  8. Lahden messut olivat myös aikaisemmin aika huonot, mutta viime vuosi osoittautui jo paremmaksi. Mielenkiinnolla odottelen kuunvaihdetta ja messuja:)

    VastaaPoista
  9. Messupäivät on minullakin takana. Myöhään illalla kotiuduttiin. Mukavat messuthan nuo olivat(ja kiireiset). Ihanin asia lauantaipäivänä oli,kun sain tavata Sinut, Marleenan,Seija-Siskon ja Pirjo-Riittan! Olisi ollut mukava jutustella vähän pidenpäänkin.
    Houkuttelevalta kuulostavat nuo Tampereen ja Lahden messut. Ehkäpä joskus pääsen niihinkin.
    Hyvää viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
  10. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!
    Varsin maltillinen messusaalis näyttäisi olevan, oletko nyt ihan varma ettei jotain vielä jäänyt jemmaan ;D Vitsi, vitsi - mutta itse en olisi takuulla pystynyt samaan!!!
    Asustelen Seinäjoen ja Oulun messujen puolivälissä, vaan en nyt sattuneista syistä päässyt kumpiinkaan... No ehkä sitten ensi kerralla :)

    VastaaPoista
  11. Mukava lukea teidän blogikamujen juttuja.

    VastaaPoista
  12. On teillä ollut kiva viikonloppu!
    Talvea uhkasivat tänne etelään tänään tulevaksi, vaan eipä meille uskaltanut vielä tulla. Hauskaa viikonalkus!

    VastaaPoista
  13. Seijasisko: Kiva oli tavata mummokerhossa! ;DD Mukavahan se on olla mummo edes mummokerhossa, kun ei ole "oikeasti" mummo. Pianhan voisin ikäni perusteella olla vaikka isomummokin! ;) Ikä ei muuten ole minulle missään määrin ongelma.

    Villa Lankala: Jokohan teillä on nyt sitä lunta! Meiltä se suli pois! ;D

    Kati: Tulee ainakin halvemmaksi kierrellä messut blogeissa! ;DD No minun messuiluni tuli nyt kyllä halvaksi paikankin päällä. ;)

    Marleena: Kiitos itsellesi mukavasta seurasta! ;) Mielessäni kertailen viikonloppua yhä!

    Pirjo-Riitta: Vielä me jossakin tavataan, vaikkei nyt tavattukaan!

    Heleena: Neulekahvila messuilla olisikin hyvä idea! Siellä voisi tavata neulojia itse asiassa. Jaa, mutta malttaiskohan sitä sitten kierrellä messuja! ;DD

    Marjut: Toivotaan, että siellä Lahdessakin jatkuu käsityömessujen noususuhdanne, niin saatte oikein hyvät messut. On kuulemma selvästi näkyvä ilmiö nyt.

    Irina: Joo minusta myös oli messujen kohokohta sinun tapaamisesi, siis molemminpuolista. ;) Harmittelen vain, ettei tullut otettua teistä valokuvaa muistoksi.

    Päivi: Itsekin hämmästelin ostosteni vähyyttä! Siis ihan oikeasti! ;DD Jotain katselin ostoaikeissa ja hiplailinkin, mutta sinne ne jäivät. Nyt kyllä Tampereen messut ovat alkaneet houkuttelevasti kutsua.

    Pirena: ;)

    Mammutti: Joo, kivaa oli! ;)
    Meillä ihana auringonpaiste. Yöllä muutaman asteen pakkanen, mutta päivällä mittari hiukan plussalla.

    VastaaPoista
  14. Seijasisko: Hyvä niin just :D minä jäin vain liikaa pohtimaan tuota asiaa. Sitä meidän messujen tapaamista minäkin nimenomaan tarkoitin kun oli niin tosi kiva tavata Marleenaa ja sua pitkästä aikaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.