Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Lisää lapasia



Lapastelu jatkuu vielä muutaman päivän. Laskin hetki sitten, että olen nyt tehnyt 10 paria lapasia valmiiksi ja ainakin yhdet kämmekkäät ehtinevät valmistua ennen Lapaskuun päättymistä. Aika tuottoisa kuukausi onkin ollut varsinkin, kun ottaa huomioon, ettei tarkoitukseni ollut tehdä kuin muutamia pareja lapasia lapsille ja kämmekkäät itselle. Karkasikohan se mopo käsistä! ;DD



Maanantaina valmistuivat nämä viikonloppun matkakäsityöksi aloitetut tuplalapaset. Malli on vakikävijöille tuttu tuplalapset ja lankana taas Nallea, nyt farkunsinisenä ja vaalean harmaana. Koko on teinin ja lankaa kului yhteensä 75 g. Hirvikuvio on peräisin jostakin vanhasta lehdestä, mutta sitä on käyetty paljon monissa eri yhteyksissä.




Harmaa puoli ja sininen puoli.


Kädenselän puolella hirvet katselevat tutkivasti toisiaan. Tuleekohan tässä oikein reviiritaistelu!?! ;DD





Eilen oli vuoro valmistua näiden lintulapasten. Nämäkin ovat tuplalapaset ja menossa parivuotiaalle pikkuneidille. Lankana näissäkin sama farkunsininen Nalle kuin edellisissä ja
toisena pinkki Nalle, joita kului yhteensä 40 g. Silmukoita varressa 40, kämmenosassa 32 ja peukalossa 15.




Ja käsiselän puolella linnut laulavat yhdessä! Onkohan niilläkin reviiristä kyse! ;D Jos tarkasti katsot, niin voit huomata virheen: toisen lapasen linnusta puuttuu yksi kerros. Huomasin sen vasta valmiista lapasesta, joten sai jäädä korjaamatta.


Lintukuviohan minä kaipailin jokin aika sitten ja sainkin tämän kaavion Tessin ystävällisellä avulla. Kiitos vain vieläkin ja vilkutukset! Lintu on osa mallista Bird mitten chart, joka löytyy Ravelrystä. Minähän en ole ainakaan vielä liittynyt Ravelryyn, vaikka harkitsen kyllä nyt vakaasti. On muuten kokonaisuudessaan nuo lintulapaset niin kauniit, että saatanpa tehdä sellaiset. Ainakin MammaMyy on tehnyt sellaiset, löytyvät täältä.


Vettä täällä muuten sataa edelleenkin eikä sumukaan ole ohentunut kai ollenkaan. Kaksi pimeää vastakkain, vähän hämärää siinä välissä. Mutta niinhän se on kai melkein koko Suomessa, ollaan siis samassa veneessä. Mutta varmaan se vielä tulee oikea talvikin lumineen ja pakkasineen. Siihen saakka poltellaan kynttilöitä ja ihaillaan ja hiplaillaan kauniin värisiä lankakeriä. Ja voihan sitä jotain tikuttaakin, eikö! ;) Minäpä lähdenkin tekemään niitä kämmeköitä.

25 kommenttia:

  1. Kauniita lapasia!

    Heh, mun läppärin näyttö on kaiketi vähän eri taajuuksilla, kun tuo vaaleanharmaa näyttää vihertävältä noissa hirvilapasissa. Taitaa näyttö olla ihan yhtä pihalla kuin omistajansakin :D

    Mukavaa, että pystyin olemaan avuksi. Hienot lintulapaset sait tehtyä :)

    Täällä on ollut päiväkausia jo ihan kurja keli. Lunta ja pakkasta toivois hän.

    VastaaPoista
  2. Vau mitkä hirvilapaset! Teitkö minkä kokoiset? Heti tuli mieleen, olisiko tuosta lahjaideaa hirvimetsällä kulkevalle isälle...

    VastaaPoista
  3. Onpas kauniit lintulapaset, on hirvetkin nätit. Minäkin sitä lintukuviota etsin sinulle mutta eipä löytynyt silloin. Vasta pari päivää sitten löysin punatulkun jota muistelin mutta ei se tähän olis varmaan käynytkään.

    VastaaPoista
  4. Sinähän olet oikea tuplaherkuttelija!
    Taidonosoituksia parhaasta päästä :)

    VastaaPoista
  5. Ihania lapasia taas! Olis kiva kokeilla noita tuplalapasia, saapa nähdä milloin uskallan :D

    VastaaPoista
  6. Nämä on sitten niin kauniita. Pakko kai minunkin opetella tuo tuplalapanen ensi talven aikana, jos näin komeaa on jälki.

    VastaaPoista
  7. Voi hyvänen aika sun lapasteluasi! Taas uusia ja tosi mukavia. Nyt olen ostanut uuden langanpidikkeen, metalisen ja kaksi lenkkisen tuplia varten. Kunhan saan alta aloittamani kolmiväriset karjalankintaat, niin palaan noihin.

    VastaaPoista
  8. Kauniita lapasia molemmat:)

    Täälläkin on yhä edelleen maa vailla lunta. Lumiukon sain eilen nimipävälahjaksi, siis kynttilä sellaisen;)

    Kiitos vaan onnitteluista!:)

    VastaaPoista
  9. Kyllä on kauniita lapasia!
    Täälläkin sataa, hiljempää tai kovempaa. Lämmintäkin piisaa ja pimeää on. Minä en uskalla juurikaan kynttilöitä poltella noiden kolmen kissan kanssa, joten polttele munkin puolesta...

    VastaaPoista
  10. Tess: Hih, kun tarkemmin katson, niin vihertävältä tuo vaaleanharmaa näyttää minunkin läppärin näytössä! Pihalla siis ollaan täälläkin! ;DD

    Lämpimät kiitokset vieläkin avustasi! :)

    Tiina: Nämä hirvilapaset ovat kokoa noin 7, mutta helppohan on tehdä isommat: muutaama silmukka lisää puikolle ja kerroksia enemmän. Hirvet voinevat olla samankokoisia. Hirvikaavion voin lähettää sinulle, jos tarviit. Siitä vain tekemään isälle joululahjaa! ;)

    Tupuna: Kiitos! :)

    Mari: Kiitos! :)

    KristiinaS: Kiitos kehuista ja vaivannäöstäsi! :)

    Pirle: Kiitos! ;)

    Anu: Ei näiden teko ole kutomista kummempaa! Alkuun vaatii hieman paneutumista, mutta sitten sujuu isommitta ponnisteluitta. Joten kokeilehan vain! :)

    Sude: Siispä saamme ensi talvena nähdä, millaisia ihania tuplia sinä teet. ;)

    Leena: Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo langanpidikkeesi, laitathan siitä kuvan blogiisi. :)

    Villa Lankala: Kiitos! :)
    Meille oli muuten yöllä satanut hiukan lunta, joten meillä on vähän valoisamman näköistä. Mutta varmaan noin vähä lumi sulaa pian pois, kun on niin lämmintä.

    Marjut: Kiitos! :)

    Mammutti: Kissat ja kynttilät eivät taida tosiaan oikein sopia yhteen. Keskelle huonetta vain roikkumaan katosta niin, ettei siihen pääse kiipeämään mitään kautta, taitaa olla ainoa mahdollisuus. ;)

    VastaaPoista
  11. Niin upeat lapaset, noita hirviä en väsy kattomaan. Meillä kun on noita altaita, niin sanovat, että ne on nyt täynnä vettä. Sateen saisivat laantua.

    VastaaPoista
  12. Oi,oi miten kauniita lapasia. Jos kymmenen paria olet jo ehtinyt neuloa,niin sinähän olet tehnyt oikeesti 20 paria,kun neulot tuplina!! Oi sinua ahkeraa tyttöä.

    VastaaPoista
  13. Nättejä ovat taas lapasesi.
    Meille satoi tänään lunta! :-D

    VastaaPoista
  14. Voi hirveetä mikä vauhti sulla on päällänsä. Taidat neuloa nukkuessasikin.

    VastaaPoista
  15. Upeita lapasia jälleen ja niin taidokkaasti tehtyjä!

    VastaaPoista
  16. Luin, katselin ja ihastelin. Molemmin nätimpi ;)Minun pitää kyllä koettaa jossain vaiheessa tuota tuplalapasten tekoa.

    VastaaPoista
  17. Heleena: Sateiden lakkaamista täälläkin toivotaan! :)

    Intsu: Ei ne kaikki sentään ole tuplalapasia: ;D

    Marleena: Ja meillä paistoi tänään aurinko, mutta vain hetken aikaa! ;)

    Pirena: En nyt sentään! ;D

    Hepsi: Kiitos! :)

    MammaMyy: Juu, kokeilepa! :)

    VastaaPoista
  18. Komeita poroja! Kuviohan näyttää ällistyttävän tutulta: http://tikkunuottasilla.blogspot.com/2008/07/hus-porot-pussiin.html

    VastaaPoista
  19. Todella ihanat nuo hirvilapaset. Googlettamalla olivat ainoat jotka löytyivät. Et ole ajatellut julkaista niistä kaaviota?

    VastaaPoista
  20. Kati: Saamasi pitää, odotahan hetkinen! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.