Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Joulukuun viimeiset

Kiva pakkaspäivä tänään. Kirkasta, melkein aurinko paistaa. Aurinko jää tuonne talojen ja metsän taakse vielä, kun ei kovin korkealle jaksa nousta. Mittarissa näytti äsken olevan -22, joten napakka pakkanen. Onneksi on tyyntä. Kaunis valkoinen lumipeite. Tällaisesta talvesta minä tykkään!



Nytpä esittelen joulun ja uuden vuoden välissä valmistuneet työni, niitä on kahdet sukat ja yksi baskeri. Viime vuoden töistä teen vielä koosteen ja sen tuon tänne lähipäivinä.

Raitasukat ovat ihan perusmalliset sukat omaan tapaani. Harmaasta ja mustatsta Nallesta tein varret, kaksi kerrosta aina värillään. Sukat ovat koko 39 ja lankaa kului yhteensä 95 g.

Yksiväiset harmaat tein Marleenalta saadulla mallineuleella ja ovat minun ensimmäiseni tällä mallilla. Muuten ihan perussukat koko näissäkin n:o 39 ja lankaa kului 95 g. Silmukoita 60 ja 3. mm:n puikoilla tikutin.


Mukava malli, jota en kuitenkaan saanut kuvissa kunnolla näkymään. Marleenan blogissa on parempi kuva.


Tässä se nyt on lopultakin päässäni eikä enää pureta! Ehkä joku muistaakin minun tehneen Dropsin ohjeella itselleni myssyn, josta tuli liian iso. Myssyä en voinut kierrättää, kun halusin juuri siitä langasta itselle päähineen ja lanka ei olisi riittänyt toiseen. Siispä purin ja tein eräällä Novita-lehden ohjeella uuden. Siitäkin tuli liian iso enkä tykännyt muutenkaan. Ja taas purin ja etsimään uutta mallia. Omat aivot eivät oikein tuottaneet mieleistä mallia, vaikka sellaistakin kokeilin. Sitten muistin meidän mainion Ullan ja sieltähän se seuraava mieleinen malli löytyi. Ja sillä ohjeella sain päähäni juuri sopivan kokoisenkin päähineen.



Malli Hulda-baskeri Ullasta, suunnitellut Kristel Nyberg
Lanka Titan Wool 100% merinovilla kulutus 55 g
Puikot 3.5 mm ja 4.5 mm


Mallia oli kiva kutoa ja ihan ohjeen mukaan etenin alusta loppuun. Kaavio vaikutti aluksi vaikealta ja monimutkaiselta monine merkkeineen, mutta pian siihen pääsi sisälle ja työ eteni nopsaan. Kiitos Kristel, taas olit tehnyt hyvän ohjeen!


Tässä kuvassa mukana jo aiemmin esitelty kaulanlämmitin, jolle halusin päähineen pariksi. Lanka on Marjutilta arpajaisvoittona saatua ja sitä on vielä jäljellä n. 50 g, joten saanen siitä vielä lapaset. Tykkään setistä ja olen näitä yhdessä ehtinyt käyttää pari kolme kertaa. Kauluri on ollut käytössä valmistumisesta asti ja on oikein mieleinen.



Nyt on muuten puikoilla taas Hulda-baskeri, kun tytärkin halusi samanlaisen. Eri langasta tosin. Tuumasin, että hän taitaa olla tulossa vanhaksi, kun alkaa haluta samoja malleja kuin minäkin. Ennen se ei tullut kuuloonkaan. Jännittää vain, riittääkö lanka ja jos ei riitä, saako samaa vielä lisää.

Oletteko muuten huomanneet, että tänään on päivä 02012010! Minusta aika hauska numeroyhdistemä! Näitähän aina väliin sattuu kohdalle.


14 kommenttia:

  1. Kaunis tuo baskeri! Ja tietenkin muutkin työt :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä kannatti purkaa ja neuloa. Aivan upea lopputulos tuo baskeri! Ja kyllä on villasukat arvossa arvaamattomassa tänä talvena meilläkin päin. Pakkanen keikkuu parissakymmenessä ja aurinko paistaa kauniisti puhtaan valkealle hangelle viereiselle pellolle. Kissoilla riittää väkätettävää, kun linnut ruokailee parvittain ikkunan takana.
    Muuten, viimeyönä en muista neuloneeni mitään...

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva mallineule noissa harmaissa sukissa! Ja nätti on baskerikin, kannatti tehdä moneen kertaan! :)

    VastaaPoista
  4. No niin, täällähän se oli tuo kaulanlämmitin minkä muistin nähneeni. Tuossa kun on tuo kelttipalmikko niin jäi verkkokalvolle muistiin. Omassa kauluksessani on nyt vaan palmikonkierto. Tuommosen komeen teen kyllä seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
  5. Heh! Juuri hain snyltäni saamaa Titan Woolia tähän viereen, että täytyy googlettaa mitä ihanaa siitä on tehty..;) Eka löytyi jo siis näin blogilistan päivitykseltä. Nätti väri! Ja sukatkin on hienoja, harmaa on kaunista. =)

    VastaaPoista
  6. Ihania vanhan ajan sukkia! Tuo sinun myssy kauluri setti on tosi upea!<3
    Minä sain tehtyä pakkaskelissä oikein kunnon tunnin kavelylenkinkin ja olen saanut kaikki lapsetkit tänään kotiin!Hyvää viikolopun jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Tykkään baskeristasi, Kaunis!

    VastaaPoista
  8. Oi miten kaunis baskeri ja ihanan värinenkin. Harmaissa villasukissa on jotain hyvin sympaattista :)

    VastaaPoista
  9. Hieno baskeri! Olen itsekin hattu-ihminen. joten tässä olikin hyvä vinkki.

    "Hymy on ikkuna, josta näkee,
    että sydän on kotona.
    Hymyile, joka päivä:
    tänään ja...huomennakin!"
    Oikein onnellista, positiivisten tuntemusten vuotta 2010!

    VastaaPoista
  10. Hieno baskeri! Just eilen illalla olisin aloittanut innoissani baskeria, mutten löytänyt, muistanut yhtään ohjetta. Nettiyhteys takkuaa.

    VastaaPoista
  11. Mammutin jälkeläinen: Kiitos! :)

    Mammutti: Kiva, kun olet samaa mieltä, että purkaminen kannatti! ;) Sukkia tosiaan tarvitaan, vaikka tänään on enää -13. Nyt tuulee kylmästi.
    Oispa se mukava nähdä neuleunia! ;D

    Mari: Mukava, kun muutkin pitävät purkamisiani oikeina toimenpiteinä! ;)

    Kristiina: Nätti on se sinunkin tekemä kaulus, mutta nätti se on tämä palmikkoinenkin! ;)

    Riikka: Kiva sattumus! ;)

    Seijasisko: Sinä se olet reipas, kun liikut niin paljon. :)

    Tupuna: Kiitos! :)

    Annikainen: Kiitos, minäkin tykkään! :)

    Leenuliini: Joo sitten vaan tekemään Huldaa! ;)
    Kiitos samoin sinulle onnellista ja positiivista vuotta!

    Heleena: Joskus ohjetta saa metsästää kissojen ja koirien kanssa ja joskus niitä tupsahtelee noin vain kohdalle!
    Nettiyhteyden takkuaminen on kurjaa. :( Toivottavasti pelaa jo!

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva baskeri on tietysti myös sukat! Täytyykin laittaa tuokin malli taas muistiin;)

    VastaaPoista
  13. Jäänyt näköjään tämä postaus pimentoon!
    Blogilistalta en oo huomannut????
    Tää mun kone on vähän takkuillut, liekö siinä vika??? Käyn kyllä muutenkin kurkkailemassa, mutta kun nyt on tullut niin paljon urheilua telkasta ja ollut jotain ihme tohinaa niin bloggailu on ollut aika pikaista!!!
    Hyvä tuli tuosta baskerista, hieno setti!
    Harmaat sukatkin kivat :-D

    VastaaPoista
  14. Marjut: Kiva baskeri ja niin hieno lankakin! ;)

    Marleena: Meillä on myös kone oikutellut, sanoisin! Saatiin vähän apuakin Annun mieheltä, joten jospa se tässä taas alkaisi luonnistua. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.