Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Kaksi vuotta sitten

Kaksi vuotta sitten oli minulla historiallinen päivä, kun perustin tämän Lankapirtin. Jo jonkin aikaa olin seuraillut ihaillen ja ihmetellen toisten blogeja, lähinnä käsityöaiheisia. Ja niinhän siinä kävi, että omakin piti saada. Ja tässä nyt ollaan kaksi vuotta, 408 päivitystä ja liki 74000 kävijää myöhemmin. Ensimmäinen postaukseni löytyy täältä. Mutta ilman tyttären kannustavaa tukea ja apua tuskin olisin uskaltautunut blogia perustamaan, joten suuri kiitos hänelle.




Kiitoshalit jokaiselle lukijalleni! Tämän päivän kunniaksi tarjoan kupposen virtuaaliteetä! Mitähän mahtanee tuo "Bom Dia" tarkoittaa, kun ei tuo Portugalin kieli oikein ole hallinnassa?!


Hyvin olen viihtynyt bloggaajana. Siitä kiitos teille täällä vierailevat lukijani! Ja varsinkin kaikille yhdenkään kommentin jättäneille. Varmaan jokainen bloggaaja on samaa mieltä, ettei yksinäinen bloggaaminen ole kovin innostavaa vaan vasta vuorovaikutus lukijoiden kanssa tekee siitä niin antoisan. Erittäin mukavaa on ollut se, kun olen tutustunut moniin mukaviin ihmisiin näin virtuaalisesti ja saanut ystäviäkin tämän kautta. Joitakin heistä olen voinut tavatakin ihan oikeastikin.


Mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua tämän kahden vuoden aikana! Käsitöitä, lähinnä neuleita, on valmistunut iso kasa, joka tuskin olisi niin iso ilman bloggailuani. Monia kiinnostavia ohjeita olen löytänyt ja osan niistä jo ehtinyt toteuttaakin. Olenpa itsekin pari ohjetta saanut väsättyä. Muutamiin kampanjoihin olen osallistunut ja yhtä ollut itsekin käynnistämässä Seijasiskon kanssa. Pari arvontaa olen itse järjestänyt ja monessa olen omaa onneani koettanut ja saanut jopa muutaman voiton. Ja monia, monia mukavia asioita ja elämyksiä rikkaampi olen bloggailun ansiosta.

Samaan tapaan aion bloggailla jatkossakin, joten jatkossakin tervetuloa entiset ja uudet vierailijat tänne visiitille katselemaan minun käsitöitäni ja kuulemaan muita höpinöitäni. Nyt en järjestä mitään arvontaa, mutta jossakin sopivassa tilanteessa ehkä kevään aikana.

37 kommenttia:

  1. Onnittelut! Tämä on kuulunut suosikkiblogeihini, vaikka en aina ole kommentoinutkaan. Selkeä, konstailematon ja mielenkiintoinen blogi on aina vierailun väärtti.

    VastaaPoista
  2. Voi, paljon onnea 2-vuotiaalle! Ja kiitos oikein paljon teekupposesta.

    VastaaPoista
  3. Onnea blogille edelleenkin. Täällä on kiva käydä. Ja ihan samanlaisia ajatuksia blogin pitämisestä on minullakin.

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut suosikkiblogilleni <3 .
    Kiitos teekupposesta ja vähän espanjaa osaavana päättelen että tuo portugalin Bon Dia takoittaa Hyvää päivää!Espanjaksi Buenas Dias!

    Bom Dia sinulle!

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea 2-vuotiaalle!
    Tuo edellisen bloggauksen Revontuli on sama kuin itselläni parhaillaan käytössä oleva. Äkkiä kuvaa katsomalla tuli niin tuttu olo, hih.
    Meillä sää kääntyi lähes kesäiseksi, niin lämpimältä tuntuu, ulkona vain pari astetta pakkasta. Ja parhaillaan raivaan vaatehuoneessa pääsyä puuvillalankojen lähettyville (saattaa olla erittäin täyteen ahdettu vaatehuone täällä, mut ei kerrota sitä kenellekkään) ja toivon sieltä löytyvän sopivaa puuvillalankaa, että vihdoin pääsen virkkaamaan myssyjä keräykseen...

    VastaaPoista
  6. Onnea 2-vuotiaalle blogille. Tuo Bom dia tarkoittaa Hyvää päivää kuten Seija-Siskokin jo kirjoitti.

    VastaaPoista
  7. Lämpimät onnittelut täältäkin! Kiitokset myös myötäelämisestä.

    Lämpimin ajatuksin . . . . .tavataan jatkossakin.

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea 2-vuotiaalle blogillesi! Saat tosi paljon aikaan ja päivityksiä tulee tasaiseen tahtiin, kiva täällä piipahdella, yksi lempiblogeistani! Sytomyssykampanjanne saa myös multa peukut, osallistumisesta en vielä osaa sanoa.

    VastaaPoista
  9. Anu: Kiitos Anu! :)

    Marle: Kiitos, Marle sinullekin! :) Kiva kun poikkeilet.

    Marjut: Kiitos, kiitos! ;)

    Neili: Kiitos sinullekin! :) Taitaa moni bloggaaja ajatella samoin.

    Seijasisko: Kiitos! :) Nyt osaan siis kaksi sanaa espnjaa ja portugalia (vai onkohan se portugeesi). ;D Buenas Dias! Bom Dia!

    Mammutti: Kiitos! :)
    Vai on sinulla vaatehuone hiukan täynnä - aarteitakohan siellä on! :DD

    TiinaR: Kiitos, Tiina! :)

    Inkeri: Kiitos niin onnitteluista kuin tulkkauksestakin! :)

    Lilli: Kiitos, Lilli! :) Tavataanhan me!

    Tiina: Kiitos sinullekin! :)
    Kiva kuulla, että arvostat kampanjaamme. Älä kuitenkaan ota paineita myssyn teosta, nythän sinulla on syli ja kädet täynnä muutakin työtä. Teet, jos ehdit ja huvittaa. :)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut sekä blogille että Sinulle. Kiitos teestä, maistui hyvälle. Itsellä on uutuutena lakritsiteetä ja sekin on erinomaisen hyvää.
    Kommentit on aina kivoja, vaikka vaan: Hei, kävin täällä.
    Eilen törmäsin blogiin, jota ei voi kommentoida! Olin jo kehumassa kauniita neuleita mutta eipäs ollut kommenttilootaa. Noh, kukin tyylillään.

    VastaaPoista
  11. Onnea taaperoikäiselle blogille! :D

    VastaaPoista
  12. Onnea edelleenkin blogillesi. Toivottavasti jatkat vielä monta, monta vuotta. On ollut ilo tutustua sinuun tätä kautta.

    VastaaPoista
  13. Oikein paljon onnea 2-vuotiaalle. :)

    Kiva vierailla blogissasi ja kiitos avustasi!

    VastaaPoista
  14. Onnea blogille ja monia tulevia vuosia! Kiitos teestä! Ihanaa, kun meitä teenkin ystäviä välillä muistetaan, vaikka sitten vain virtuaalisesti!

    VastaaPoista
  15. Onnea 2-vuotiaalle :) Aina täällä piipahdan, kun päivität.

    VastaaPoista
  16. Onnittelut ja halaukset sinulle tästä 2 vuotisesta bloggailusta! Kyllä tää bloggailu paljon,paljon antaa,mutta kyllä se paljon aikaa ja vaivaakin vaatii. Plussan puolet kuitenkin voittaa,just kaikki ihanat ystävät.

    VastaaPoista
  17. Pikkusen vielä opetan sulle ihan vähän espanjaa:) El Dia =espanjaksi yleisnimi päivälle mutta Buenos Dias takoittaa myös aamua eli espanjalaiset sanovat toisille Buenos Dias heti herättyään aina puolille päiville asti. Sen jälkeen sanotaakin Buenas Tardes aina iltaa asti. La Tarde tarkoitta siis iltapäivää ja iltaa. Myöhään illalla aletaan sitten toivottelemaan öitä eli Buenas Noches. Adjektiivi hyvä =buena, -o , ja taipuu suvun f tai m mukaan.

    Buenas Noches Mi Amiga ;)

    VastaaPoista
  18. Runsaasti Onnea ja virtuaalihalaus!

    VastaaPoista
  19. Onnea Matleena! Kiitos teestä! Kiva kun tapaamme edelleen!

    VastaaPoista
  20. Onnittelut täältäkin ; tee maistuu hyvältä noin kauniisti tarjoiltuna :) Luen aina juttusi vaikken joka kerta kommenttia jätäkään.

    Oman blogini 1-vuotispäivä meni sulavasti ohi uudenvuoden yönä...

    VastaaPoista
  21. Onnittelut blogille! :) Sehän olisi sitten 2-vuotisneuvolan aika. ;) Tuli vaan mieleen, kun käytin tänään kuopusta 2-vuotisneuvolassa - osaakos sinun blogisi jo rakentaa palikoista tornin ja koota nuppipalapelin? :D

    Täällä on kiva vierailla, ja on ollut ilo tutustua sinuun livenäkin! :)

    VastaaPoista
  22. Onnea 2v:lle! Ilo täällä on aina käydä, en aina tule kommentoineeksi!
    Kiitos teestä!

    VastaaPoista
  23. Oikein paljon onnea 2-vuotiaalle blogille!
    Ihan samanmoisia ajatuksia on itsellänikin blogin pitämisestä, vaikka aika ajoin se vähän hassulta tuntuukin koko touhu ;)
    Hyvää jatkoa ja jatkahan entiseen malliin, täällä on kiva käydä!
    Bom Dia! Ja kiitos teekupposesta.

    VastaaPoista
  24. Onnea! Ja kiitos kupposellisesta, minä olenkin teeihmisiä, kahvi ei maistu lainkaan.

    VastaaPoista
  25. Onnea sitten vain blogille ja sen emännälle sitä myöten kans! - Ja mukavia bloggailuita tästä etiäkkinpäin :)!

    VastaaPoista
  26. KristiinaS: Se on totta, että pienikin merkki käynnistä ilahdutta kovasti. :) Ja ettei jollakin ole kommenttilootaa, ei kai halua kuulla toisten mielipiteitä. :o

    Eva: Kiitos! :)

    Sude: Ilo on ollut molemminpuolista! :) Eikä ole aikeita lopettaa.

    Päivi: Entiseen malliin on tarkoitus jatkaa, joten tervetuloa vastakin! :)

    Tupuna: Kiitos sinullekin, yhteispelillähän se sujuu paremmin neulominenkin! ;)

    Päivi, Lankakomero: Tee maistuu minullekin mainiosti, vaikka enimmäkseen tuleekin juotua kahvia. :)

    Sari: Kiva, kun piipahdat! :)

    Intsu: Tosi on, että bloggailu antaa paljon! :) Itse en kyllä koe tätä rasitteenakaan. Aikaahan tähän kyllä menee, mutta minulla sitä on.

    Seijasisko: Kiva, kun sain lisäoppia! Buenos Tardes Mi Amiga! ;)

    Heleena: Kiitos ja vastahali sinulle! :)

    Leena: Kiva on tavata taas pian! :)

    Pirle: Kiitos! :) Eihän sitä aina jaksa tai ehdi kommentoida, en minäkään tee niin joka vierailulla.

    Mari: Ai enpä ole hoksannutkaan tilata neuvola-aikaa, pitääkin muistaa! ;DD Sitten nähdään, onko ikää vastaavat taidot saavutettu. ;D

    Malli45: Kiva, että vierailet ja joskus sentään kommentoit! :) Täytyy tunnustaa, etten itsekään joka käynnillä tulee kirjoittaneeksi.

    Sinikka: Kiitos! :)

    -maria-: Ai sinäkin olet teeihmisiä, onkin ollut jo useampi näissä kommentoijissa. Itsekin juon aika usein teetä, mutta kahvia kuitenkin useammin. :)

    Pappi puikoissa: Kiitos sinullekin! :)

    VastaaPoista
  27. Onnea täältäkin. Ootpahan saanut muitakin tähän touhuun mukaan!
    Ja kaksi vuotias! Nehän on maailman ihanimpia!
    Kiitos teestä, kaunis kannu ja kuppi ;-D

    VastaaPoista
  28. Lämpimät onnittelut kaksi-vuotiaalle blogille!
    Täällä on kiva käydä ja olet suosikkiblogejani "herkkuja", joita säästän viimeksi tai jos en ehdi lukea paljon, niin herkut ainakin!
    ihania töitä ja paljon Sinulla!Kun käy olisi kuin ystävän olisi tavannut. ja taas jaksaa...

    VastaaPoista
  29. Kaisa: Kiitos! :)

    Marleena: On kiva olla maailman ihanimman iässä! ;D Tämä onkin tarttuvaa tämä bloggailu! ;DD

    Iso gnu: Kiitos ihanista sanoistasi! Ne ovat mannaa mielelleni! :)

    VastaaPoista
  30. Paljon onnea 2-vuotiaalle! Itsekkin kevään aikana toivottavasti hurahdan tähän, kamera on jo hankittu ja kuvien ottamista harjoiteltu mutta vielä pitäisi monta asiaa opetella ennenkuin samassa olen kuin sinä. Hieno kampanja sinulla noiden myssyjen tiimoilta, minäkin aion osallistua siihen. Terv. Lea P

    VastaaPoista
  31. Onnea kaksi vuotiaalle blogille ja bloggaajalle!

    VastaaPoista
  32. LeaP: Kiva kuulla, että alat bloggailla! :) Ilmoittelehan sitten minullekin, että tiedän tulla visiitille.

    Tosi kiva, että tulet mukaan myssykampanjaan! :)

    Mrs Marple: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  33. Onnea 2-vuotiaalle blogillesi. Jatka samaan malliin. Hyvä idea tuo sytomyssykampanja Seijasiskon kanssa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.