Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 1. tammikuuta 2010

uutta vuotta eletään



Vuosi 2010 on alkanut näillä kulmilla rauhallisesti. Viime öiset juhlijat ja rakettien paukuttelijat taitavat viettää tänään lepopäivää, koska ulkosallakaan ei näy kovin paljon liikkujia. Ulkolämpömittari näyttää -12. Aamun hiljainen lumisade on loppunut ja aurinko melkein paistaa, vain ohut pilvikerros on edessä. Mutta selvästi huomaa, että valoisaan päin ollaan menossa.



Tällainen näkymä avautuu juuri nyt ikkunasta, jonka edessä tätä naputtelen.



Eiliseen vuosikatsaukseeni haluan lisätä hiukan sen viimeiseen kohtaan n:o 38. Siinähän sanoin, että ei tule ketään erityistä uutta tuttavuutta mieleeni. Myöhemmin illalla sitten äkkäsin, että olenhan minä tavannut ainakin kaksi ennestään tuntematonta ihmistä, nimittäin ne kaksi syyskuista vierastani, joista kerroinkin kohdassa n.o 15. Jo silloin syyskuussa he tuntuivat minusta niin kuin vanhoilta tutuilta, niin eihän sitä enää muista. ;DD Olen minä muuten muutamia muitakin muistanut nyt jälkeen päin.




Minullahan ei ole tapana tehdä uuden vuoden lupauksia enkä tehnyt nytkään, mutta eilen illalla löytämiäni viisaita sanoja haluan yrittää noudattaa minäkin tänä vuonna. Sanat löysin Marjon blogista Ruusupuu ja ne kuuluvat näin:
"Yritän kuitenkin elää ensi vuonna niin että voin katsoa itseäni silmiin ja sanoa että tein asiat niin hyvin kuin osasin, tai vielä vähän paremmin. Yritän oppia jotain uutta. Yritän kokeilla jotain mitä en ennen ole tehnyt. Yritän muistaa sanoa usein Kiitos. Yritän muistaa hymyillä useammin, sillä hymyileminen muuttaa maailmaa. Yritän olla avuksi niille jotka apua tarvitsevat. Yritän tehdä omalta osaltani tästä maailmasta paremman paikan meille kaikille, ainakin yritän."
Kiitos, Marjo sinulle! Näissä merkeissä jatketaan tänä vuonna.



Joulun jälkeen olen saanut valmiiksi kahdet sukat ja myssyn itselle, joita en ole täällä vielä esitellyt, mutta jospa jo huomenna. Nyt on valoisaakin sen verran, että taidanpa lähteä nappaamaan muutaman lisäkuvan, kun aiemmin ottamani ovat aika kehnoja.


6 kommenttia:

  1. Hyvät sanat olet löytänyt Marjolta. Tuon kun kaikki lupaisivat ja toteuttaisivat niin jo olis asiat paljon paremmin.

    VastaaPoista
  2. Jotenkin tuntuu niin kivalta mennä valoisampaa aikaa kohti ja odotella kevään saapumista.
    Oikein hyvää uutta vuotta !!

    VastaaPoista
  3. Minäkään en harrasta uudenvuodenlupauksia, mutta tuo lainaamasi teksti oli oikein osuva! Onnellista loppuvuotta!

    VastaaPoista
  4. Marjut, Ktistiina, Eija, Tupuna ja Kaisa, kiitos teille kommentista ja Kaisan sanoin onnellista loppuvuotta kaikille! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.