Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Myssyjä OYS:n keräykseen



Tällä viikolla viikolla olemme saaneet OYS:n sytomyssykeräykseen mukavasti täydennystä. Tämän hetkinen myssymäärämme lienee noin 150. myssyn hujakoilla. Mutta myssytarvehan on rajaton, joten lisää voi ja kannattaa tehdä. Syöpähän ei näillä näkymin ole loppumassa vaan aina uusia ja taas uusia ihmisiä siihen sairastuu. Ja useimmat sairastuneet taitavat saada sytostaattihoitoa ja menettävät hiuksensa joksikin aikaa. Mainittakoon myös, että OYS:sta on luvattu jakaa myssyjä myös muihin Pohjois-Suomen sairaaloihin, jos niitä kertyy yli sairaalan oman tarpeen. Niin ja aina ehtii mukaan eikä varsinaista ilmottautumista tarvitse tehdä. Riittää, kun tekee myssyn/myssyjä ja toimittaa meille. Tietojahan löytyy täältä.





Käsityökauppa Maakariin, joka Oulussa ottaa vastaan myssyjä, oli toimitettu yhteensä 40 myssyä, jotka kävin tänään sieltä hakemassa. Noissa pusseissa ne ovat ja odottavat kunnollista kuvaamista. Kamerani oikutteli *minun kuvaustaidoissanihan ei tietenkään ole mitään puutteita! ;DD* tänään, joten en saanut kunnon kuvia näistä, mutta yritän viikonlopun aikana uudestaan ja toivottavasti paremmalla menestyksellä.




Postitse alkuviikosta tulivat nämä Sipin ja Heleenan lähettämät myssyt. Lämpimät kiitokset sinne Etelä-Pohjanmaalle! Oli hieno teko näiltä naisilta, kun lähettivät meillekin myssyjä, vaikka ahkeroivat omankin alueensa Seinäjoen sairaalan keräykseen myssyjä. Osoittavat näin arvostavansa Seijasiskon ja minun työtä kampanjan aloittajina.



Loput myssyt onkin sitten tuotu minulle henkilökohtaisesti tuolta pohjoisesta päin.


Blogiton ystävättäreni Rovaniemeltä halusi osallistua myös kampanjaan ja virkkasi neljä myssyä. Oulun matkansa yhteydessä hän piipahti miehineen tuomassa myssyt minulle. Olipa mukava tavata muutenkin ja vaihtaa kuulumisia.




Eilen kävi Marleenakin tuomassa myssytusinansa minulle. Kuva on huono kaikinpuolin, mutta Marleenan oma on parempi, joten kannattaa kurkata sinne. Marleenaakin ynnä miestään oli taas mukava tavata.



Ja nyt kun ynnätään 40+8+4+12 saadaan tämän viikon myssymääräksi 64 myssyä, mikäli minun laskutaitoni pelaa. Aika mukava määrä, olen oikein tyytyväinen. Omaa myssytuotantoani olen myös jatkanut ja yksi valmis myssy on esittelemättä. Toinen on tekeillä, kolmesti olen purkanut ja ehkä vielä tänään saunan jälkeen luon silmukat uutta yritystä varten. Jos ei nytkään ala onnistua, niin pitänee vaihtaa virkkaukseen tai tehdä jotain muuta välillä.



Tänään on ollut mukava keväisen tuntuinen päivä. Aurinkokin paistoi ihanasti. Mittari näytti iltapäivällä varjon puolella vain -4, joten nousua viime aikoina valliineeseen lämpötilaan - vai sanoisinko kylmyyteen - on tapahtunut parikymmentä astetta. Lupailee kevättä! :)
Mukavaa viikonloppua ihanassa säässä kaikille!

12 kommenttia:

  1. Hurja on tahti teilläkin :)
    Niin ihania luomuksia taas!!
    Ihan vain ajatuksena, onko kukaan tehnyt myssyjä miehille?

    VastaaPoista
  2. Valtavan upea määrä! On ilo olla mukana myssyilyssä :)
    Olen huomannut, että jostain langasta tulee myssy helpommin kutoen puikoilla....
    Meidän pyry taitaa olla tulossa teillepäin!!!

    VastaaPoista
  3. Upeaa, että myssymäärä vain kasvaa.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Sanna: On tosi mahtavaa kokea niin myssymäärien lisääntyminen kuin kampanjan laajeneminenkin! :)
    Me Seijasiskon kanssa päätettiin harkinnan jälkeen, että pitäydymme naisten myssyissä. Uskomme, että hiusten menettäminen on todennäköisesti naisille suurempi asia kuin useimmillle miehille. Kaljuja miehiähän on aina ollut ja nykyisin hyvin useat miehet ovat vapaaehtoisestikin kaljuja (naisistakin joku rohkea sentään vapaaehtoisesti ajaa hiuksensa). Mutta minun mielestäni ei mikään estä ottamasta myös miesten myssyjä tai vaikka lippiksiä keräyksen "ohjelmaan", kun vain asia sovitaan omassa porukassa.

    Heleena: Mietä taitaa olla aika monta, jotka ovat ilolla mukana myssyilemässä :)
    Ai teilläkö on ollut taas pyry! :o Tulee se sitten tietenkin tännekin.

    Omppumato: On todella upeaa laskeskella myssyjä ja katsella paksuja pinkkoja! Ja miettiä, millaiset ihmiset mahtavat minkin myssyn valita. :)

    VastaaPoista
  5. Hei
    Siirrän sinulle ja Seijasiskolle taas saamani kommentin. Nyt on kyse tuosta keskitetystä langan saannista. Toimitan sinulle tai Seijasiskolle Martan sähköpostiosoitteen, jos tiedätte mistä hän Oulun seudulta voisi saada lisää lankaa.
    Kyllä sinulla touhua riittää näiden myssyjen kanssa ja minäkin nyt vain sitä lisäilen.

    "Martta Aho
    26. helmikuuta 2010 kello 16:11 · Reply · Edit | Delete | Spam

    Hei!
    Olen 84-vuotias, ikäni käsitöitä tehnyt. Satuin Forum-lehdestä huomaamaan jutun noista syto-myssyistä ja innostuin. Nyt vihdoinkin voin virkata kaikki vuosikymmenien aikana tähteeksi jääneet puuvillalangat! Olen nyt virkannut 9 myssyä, vien ne kohta rautatieaseman kauppaan teille toimitettavaksi. Nyt haluaisin virkata lisää, mutta kun lanka on lopussa. Voitaisko organisoida joku firma, joka lahjoittais lankoja, niitä varmaan olis jossain joutilaana vaikka kuinka isot nivaskat!
    Niin että tällainen muori Oulun Tuirasta"

    VastaaPoista
  6. Valtaisa määrä myssyjä! Ja niin kauniita!
    Meillä alkoi iltapäivällä se märempi lumimyräkkä ja lisää märkää lunta tulossa päivittäin...
    Että lumista viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Tuo lanka-asia pitää laittaa mietintämyssyyn. Oikein hyvää Viikoloppua sinulle.<3

    VastaaPoista
  8. Mahtava sato! On hienoa nähdä, mitä kahden naisen idea saa aikaan!
    (tai yhden: Etiopian nutut)

    VastaaPoista
  9. Leena: Pitääpä panna mietintämyssy päähän, jos jostain keksittäis lankalahjoittaja. :)

    Mammutti: Toivotuksesi lumisesta viikonlopusta toteutui! ;D On tullut pian 10 cm uutta lunta! :)

    Seijasisko: Näin tehdään! :)

    Mari: Niin on! :)

    Malli45: Joo ihmeeltä ja ihanalta tuntuu! :)

    VastaaPoista
  10. On hienoa olla mukana tällaisessa kampanjassa, kun tietää että tarpeeseen menee varmasti jokainen myssy :)

    VastaaPoista
  11. Sipi: Niin on! Mukavaa on myös olla tällainen välikäsi! ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.