Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Sukkapari valmistui



Taisin jossakin aikaisemmassa postauksessa ihmetellä, että ei oikein sukkien teko etene. Ja siinä päätin, että ei mitään uutta aloiteta ennen kuin entiset ovat valmiina. Eilen sitten ahkerasti tikuttelin ja sain kuin sainkin keskeneräiset sukat valmiiksi. Ja vieläpä hyvissä ajoin, kello taisi olla iltayhdeksän paikkeilla, kun päättelin langat ja vielä höyrytinkin sukat saman tien.


Malli perussukat omaan tapaani koko 38-39
Lanka Austerman Step väri n:o 86, jota kului 65 g
Puikot 3 mm, joilla 64 s



Raidoittunminen onnistui hyvin, kun aloituskohdan täsmäsin samaksi. Kuvassa molemmat sukat päällekkäin, alimmaisen reuna näkyvissä.

Väri on tuossa yläkuvassa aika lähellä todellista ainakin tässä näytössä. Kauniit harmoniset sävyt, joista tykkään. Tykkään jopa niin paljon, että saattaapi tämä väri eksyä meille vastakin, jos kohdalle sattuu. Tämä lankakerä kulkeutui minulle tyttären tuomana ja valmiit sukat menevät hänen työkaverilleen.

Tänään sitten aloitin seuraavat sukat, jotka ovat Hello Kitty -sukat Suden tapaan. Resorin olen vasta tehnyt, joten vielä ei tiedä, onnistunko. Vilkutukset Sudelle ja kiitokset, kun julkaisit Hello Kitty -kaavion blogissasi. Ja vasta näiden jälkeen seuraava sytomyssy puikoille tai koukulle, vaikka ajatukset askartelevat niin paljon myssyasioissa, että untakin niiden tekemisestä jo näen! ;DD

16 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan kivat värit tuossa raitalangassa.

    VastaaPoista
  2. On kyllä minunkin mieleen nuo sukkien värit :)

    VastaaPoista
  3. Kauniin ja turvallisen väriset. Minää niin pidän kaikista ruskeista sävyistä.

    VastaaPoista
  4. Ole hyvä vain. Vilkutus takaisin :) On tosiaan kauniin väriset nuo ruskeat sukat.

    VastaaPoista
  5. Onpas yllättävän rauhallinen väritys ollakseen Steppiä. :)

    VastaaPoista
  6. Hyvin kauniisti ja rauhallisesti värit menee. Eipä noista värien todellisista muotoutumisesta koskaan tiedä kerää katsellessa. Meille saatiin taas lunta parikymmentä senttiä lisää, sunnuntaina tuli saman verran, kohta alkaa olla lumilinnamainen olo, jos vielä paljon sataa... Kyllä täällä ollaan ihmeissään oikeasta talvesta, näitä on niin harvoin etelässä.

    VastaaPoista
  7. Kauniin väriset sukat olet neulonut. Ai niin, hyvää uutta vuotta! Pienen bloggaustauon jälkeen taas täällä! Voi,kuinka paljon luettavaa täällä on. Ihania sukkia ja kauniita myssyjä. Vieläköhän tuohon keräykseen pääsis. Tarttee vain tarkemmin lukea nuo boggauksesi tuon keräyksen tiimoilta.
    Oikein mukavaa ja lumista päivänjatkoa sinulle:o)

    VastaaPoista
  8. Kauniit perussukat ja just toi väri tekee noista niin hyvännäköiset.

    VastaaPoista
  9. Kiitos taas teille kaikille kehuista! :) Olette niin ihania, kun aina jaksatte kannustaa.

    Mammutti, nyt on meilläkin tullut LUNTA! Kymmenkunta senttiä kai, nytkin mies on pukkaamassa sitä tuolla ulkona.

    Irina, hyvää uutta vuotta sinullekin! Ja kiva, että loggaustaukosi on ohi, olen kaivannut sinua. Keräykseen ehtii mukaan vielä huhtikuussakin, joten ei mitään kiirettä.

    VastaaPoista
  10. Onpas kivan väriset sukat.
    Taidan napata tuota lankaa, kunhan kohdalle sattuu!
    Käyn tutustumassa Hello Kitty juttuihin, kun on noita Kitty-faneja nuo lähipiirin tytöt!

    VastaaPoista
  11. Marleena: Samaa ajattelin minäkin, että kun sattuu tätä Stepin väriä kohdalle, niin lähteepi mukaan. ;) Nyt on sukat kudottu ja Hello Kittyjä pääsee huomenna ompelemaan. Kiva! :)

    VastaaPoista
  12. Lämmin kiitos! Minäkin pidän sukkien väristä.

    Ihanien sukkien tuleva onnellinen, lämminvarpainen omistaja.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi tuleva lämminvarpainen: Kiva kuulla, että näyttävät sinustakin kivoilta nämä sukat! ;) Kauniin langan olet valinnut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.