Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Uusia kampanjoita



Huhuu kaikki myssyilystä kiinnostuneet! Minulla on ilo ilmoittaa, että kolme uutta sytomyssykeräystä on polkaistu käynttiin eilisillan ja tämän aamun aikana.



Kaikkihan on lähtöisin kuluvan vuoden tammikuun neljännestä päivästä, jolloin Seijasisko ja minä julkaistiin syksyn muhinut suunnitelmamme Sytomyssykampanjasta OYS:n sytostaattiyksikön hyväksi. Ja nyt keräyksiä on kaikkiaan 11 eri puolilla Suomea, tosin eteläpainotteisesti ja pohjoisin on tämä OYS:n keräys..

Eilen illalla minulle tuli viesti Hepsiltä, että Kymenlaakson alueen kampanja oli juuri julkistettu. Sillä kerätään myssyjä Kymenlaakson Keskussairaalaan ja keräysaika on 15.3. – 30.6.2010.



Pian sen jälkeen Leena Leenan käsitöistä lähetti viestinsä, että Etelä-Savon sytomyssykampanja on myös julkistettu. Sillä saadut myssyt lahjoitetaan Mikkelin keskussairaalaan ja
keräysaika jatkuu 31.5.2010 asti.


Ja tänään jo ennen puolta päivää sain viestin kolmannesta uudesta kampanjasta. En malta olla lainaamatta Leena Ruotosen tekstiä, sillä näin kauniisti hän kirjoittaa:
"Mitenkä voisi paremmin iltansa viettää kuin kauniista ja pehmeistä langoista myssyjä virkkaillen ja kutoen? Näin ajattelin, kun paperikassi ihania lankoja pullollaan marssin kotia kohti tänään iltapäivällä. Illalla vaan telkkarin ääreen ja virkkuukoukku esille.
Nyt meilläkin alkaa myös täällä Keski-Suomessa Sytomyssykampanja, siis Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Sädesairaalasta kuulin aivan ihastuneen äänen, kun äsken soitin ja kysyin, että suostuvatko jakamaan myssyjä. Kyllä, ilolla! "


Tämä kolmas uusi kampanja on siis Keski-Suomen sytomyssykampanja ja siellä on keräysaika ainakin toukokuun loppuun, kuten Leena sanoo kirjoituksessaan.


Onnea ja paljon, paljon myssyjä kaikille keräyksille! Jokainen myssy on tarpeen sairastunutta kanssaihmistä ilahduttamassa ja hänen arkielämäänsä edes hieman helpottamassa, joten kaikki kynnelle kykenevät myssyjä tekemään.



Paljon on puhuttu millaisia myssyjen pitäisi olla ja tehdäänkö niitä vain naisille vai miehille ja lapsillekin. Minusta nuo seikat ovat toisarvoisia, vaikka aikoinaan myssyilyä aloittaessamme annoimmekin ohjeita ja oman kampanjamme suuntasimme naisille, mutta otettakoon ne vain suuntaa-antavina vinkkeinä. Sairastuneethan ovat kaikki erilaisia ihmisiä, heidän tarpeensa ja toiveensa ovat erilaisia, siksi ei voida määritellä tarkoin, millainen sytomyssyn tulisi olla. Mielestäni tärkein seikka on myssyn materiaali, ettei se kutita eikä hiosta, vaan myssy tuntuu mukavalta päässä. Toiset hikoilevat päästään muutenkin ja pitävät mielellään reikämallilla tehtyä pipoa, kun taas toiset palelevat päästään ja pitävät mielellään vaikkapa tiivistä villapipoa, jos se ei kutita.

16 kommenttia:

  1. Tämä on todella hienoa! Toinen toistaan useampi innokas on mukana ja mitä moninaisimpia myssymalleja syntyy :) Olette Seijasiskon kansa käynnistäneet ja herättäneet koko Suomenniemen!

    VastaaPoista
  2. Niin vielä, kuulin Sveitsissä asuvalta Maija-ystävältä, että hän toimittaa 15 myssyä ja Zûrichin suomalainen tanhuryhmä virkkaa innolla myssyjä Suomeen lähetettäviksi! Maija on lukenut blogiani ja poiminut ohjeen sivuiltasi.

    VastaaPoista
  3. On kyllä komia luku tuo 11!:)

    "Olipa hyvää tekstiä tuo viimeinen kappale ..just on minustakin noin ettei meidän suuntaviivoja tarvitse niin kirjaimellisesti ottaa..jokainen saa tehdä myssyjä niinkuin itsestä tuntuu. "Annetaan kaikkien kukkien kukkia"

    Täällä kaunissa säässä ulkoiltu ja vähän shoppailtu lankoja Lankamaailma Nordicassa!:)

    Hyvää viikonloppua Matleena.<3

    VastaaPoista
  4. Tämä on upeaa!

    Juuri luin aamulla Ilkan ja Pohjalaisen Muru-liitteestä haastattelun tästä sytomyssykampanjasta, Marja-Leenaa ja Sirpaa oli haastateltu aukeaman verran! Valitettavasti pitäisi olla tilaaja (tai ostaa lukuaikaa) jotta sen netitse saisi luettua, mutta tuosta löytyy teksti:
    http://mallinlykyt.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Pirle: On tosi mukavaa, kun kampanja leviää uusille ja taas uusille paikkakunnille ja sairaaloille! Ai että Sveitsissäkin tehdään myssyjä! ;o) Hienoa, ollaan siis ihan kansainvälisiä! ;D

    Seijasisko: Niin minustakin! :)

    Mervi: Niin on! :)

    Mrs.Marple: Harmi kun en päässyt lukemaan sieltä sivunetistä, niin olis nähnyt kuvankin, mutta Mallin sivulta luin ja asiallista asiaa oli. :)

    VastaaPoista
  6. Todella hienoa työtä olette Seija-Siskon kanssa tehneet! Jaksatte vielä tsempata muita jatkamaan kampanjaa!

    VastaaPoista
  7. Hieona! Olette Seijasiskon kanssa sytyttäneet oikean kulovalkean:-)

    VastaaPoista
  8. Eipäs ole santuissa minullakaan nupuista tietoakaan, suurin osa viime keväisistä on kyllä tallella. Vaihdoin jo mullat niihin ja hyvään alkuun pääsivät, mutta sitten osa taisi hieman paleltua kun oli ikkuna vahingossa jäänyt auki liian pitkäksi aikaa, mtta eivä onneksi kuitenkaan ihan kokonaan kupsahtaneet.
    Huomasitkos yhdessä kuvassa orkideapostauksessani tutun liinan pilkahtavan:)
    Mukavat jatkot taas, jokos kohta Lapin-reissu lähenee?

    VastaaPoista
  9. Heleena: Hyvän asian eteen jaksaa! :)

    Susu: Toivottavasti tämä kulovalkea jatkaa leviämistään! ;D

    Eila: Kyllä minä huomasin liinan nurkan, mutta en ollut aivan varma, oliko se juuri SE! Kauniisti näyttää sopivan orkideojen seuraan! :)

    VastaaPoista
  10. Kiitokset neuvoistasi sähköpostiini.
    Olen aloittelemassa Etelä-Karjalan keskussairaalaan keräystä, jahka saan tehtyä paperille jonkinlaista dokumenttia mitä lähden jakelemaan.
    Aion ottaa yhteyttä paikallisradioon, paikallislehtiin, pariin marttayhdistykseen ja tietenkin näihin sukulaisiin ja tuttaviin.
    Käyn esittämässä asiaa parissa lankoja myyvässä liikkeessäkin.
    Alkuun on tarkoitus ainakin kesäkuun loppuun jatkaa, aloitusajankohtaa en voi vielä sanoa ennenkun saan homman käyntiin, mutta tässä hetimiten.
    Eija Lappeenrannasta

    VastaaPoista
  11. Tässä yksi ohje, jota saa myös käyttää sytomyssykampanjan myssyihin jos innostuu päälaelta aloitettavasta neulotusta mallista:

    http://tiiq.vuodatus.net/page/tahdellinen

    VastaaPoista
  12. Eija: Kiva kuulla, että sielläkin pannaan töpinäksi ja saadaan keräys aluilleen! :)

    TiiQ: Kiitos, ohje vaikuttaa kivalta! :) Printtasin sen ja aion pikapuoliin kokeilla, minun minun puikoillani tuollainen soljuu. Mainostan myös ohjettasi sopivassa tilanteessa.

    VastaaPoista
  13. Laitoin rattaita liikkeelle,nyt on asiasta ilmoitettu Etelä-Karjalan Martoille,useammille marttayhdistyksille, 4H yhdistykselle, Lappeenrannan seudun yrityspalveluun,ja juuri äsken laitoin viestiä Etelä-Karjalan radioon, että mainitsisivat asiasta. Ja tietenkin koko ystäväpiirille kenelle löysin sähköpostiosoitteen. Ja tälle meidän kylälehdelle, kaupalle vien huomenna mainoksen. Nyt tätä ei voi enää pysäyttää. Suullisestikin asiasta aion höpöttää joka tilaisuuden tullen. Kaikillahan ei ole sähköpostia. Tuo 4H yhdistyksen ihminen oli asiasta hyvinkin kiinnostunut ja hän kun liikkuu työnsä puolesta ympäri maakuntaa, niin pystyisi ehkä keräilemään matkalta myssyjäkin. Kullanarvoinen henkilö.
    Periaatteessa voisin aloittaa heti, mutta viimeistään 1.4.
    Huomenna menen poikkeamaan paikallisessa lankaliikkeessä ja jakelen esitteitä. Sairaalalta en ole vielä vastausta saanut, mutta yritän sinne vielä ottaa yhteyttä. Tuskin hanttiin pistävät.

    Sytomyssykampanja Etelä-Saimaan keskussairaalaan
    1.4.-30.6.2010 välisenä aikana.

    Jahka tuo tytär ehtii näyttää miulle sen napin teon, niin laitan senkin ja linkittelen siut, Seijasiskon ja muita asianosaisia. Lankojakin olen saanut aikamoisen kasan hankittua ja ainakin kummitäti on innokas myssyjen tekijä, pitää hänelle käydä pussillinen viemässä.

    VastaaPoista
  14. mekin saatiin oma nappi ja on ihqu keväisen keltainen vaikka nytkin meillä lunta pyryttää...

    VastaaPoista
  15. Eija: Hyvä, hyvä! :) Onnea sinnekin ja paljon, paljon myssyjä meille kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.