Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Hurrikaaneja täällä



Onpa muuten ollut viime aikoina sellainen outo tunne, kun ei minulla ole ollut sopivaa käsityötä kesken enkä ole oikein osannut päättää, minkä aloittaisin. Sukkia en aloita ennen kuin Sukkasato pyörähtää käyntiin, mutta mitä sitten. Lankakoria penkoessa sitten asia sitten ratkesi, kun pari yksittäistä lahjaksi saatua kerää sattui käsiini. Hurrrikaanejahan minä teenkin näistä. Mallikin oli ollut printattuna jo ties kuinka kauan.


Lanka Novitan Puro Batik
Puikot 4 mm


Ensin valmistuivat nämä punaiset aivan ohjeen mukaisesti. Sillä silmukkamäärällä tuli minun 56-senttiseen päähäni nafteja myssyjä. Lankaa kului 40 g/myssy. Sattuipa muuten tuo raidoitus menemään melkein yksiin näissä myssyissä. Mitenkään en säätänyt, aloitin vain uuden siitä, mihin edellinen oli valmistunut. Kukkaset virkkasin sitten ihan lopuksi.




Nämä siniset teinkin isommiksi. Lisäsin työhön 8 silmukkaa ja mallineuleessa tein kaksi nurjaa silmukkaa yhden asemesta. Näissä siis nuo nurjien silmukoiden muodostamat kierteet ovat leveämpiä kuin punaisissa. Lankaa näihin kului 50 g/myssy.



Sytomyssyiksi nämä meinaan panna, vaikka ovatkin 100% akryylia. Puro Batikhan tuntuu käteen aivan puuvillaiselta. Koekäytin ensimmäisen valmistuneen pipon eikä se usean tunnin päässä olon aikana hiostanut, vaikka minä yleensä helposti hikoilen juuri päästäni. Muutenkin myssy tuntui miellyttävältä päässä eikä kutittanut paljaita alueitakaan.




Vielä kerran ilmoitan eri keräysten yhteenlasketun sytomyssymäärän. Minähän ole yrittänyt seurata ja ynnätä koko maan myssymääriä, mutta tietojen saaminen on ollut hankalaa. Tämän jälkeen en edes yritä seurata määriä, mutta kaikki tietooni tulevat blogeissa esitellyt myssyt kyllä käyn katsomassa. Ja jokaisesta iloitsen, se on selvä se. Nythän sitä paitsi varsinaiset keräykset ovat jo ohi ja myssyt luovutettu. Viimeksi on luovutettu 13.8 HUS:iin myssyt, joita kertyi kaikkiaan peräti 2700 myssyä! Asiasta kertoo Sanna täällä blogissaan.


Ja kaikkiaan myssyjä on kerätty ja luovutettu ainakin 12519!
Se olisi valtava vuori, jos kaikki kasattaisiin yhteen kasaan. Kun ne Seijasiskon ja minun OYS:iin keräämät 1168 myssyä muodostivat niin iiiiiison kasan. Siis yli kymmenkertainen myssykasa! Ja kiitos niistä kuuluu kaikille meille, jotka olemme tavalla tai toisella tehneet työtä sen eteen, että voisimme myssyillä ilahduttaa syöpään sairastuneita kanssaihmisiä. Hyvä me!




22 kommenttia:

  1. Ihania myssyjä! :) Ja sinähän et voi tuohon summaan laskea niitä, joita ihmiset postittavat tai vievät suoraan sairaalaan varsinaisen keräysajan päättymisen jälkeen. Esimerkiksi minä kävin viemässä OYSiin tänään juuri pari pipoa, oli niin iloisen näköinen ja kiitollinen osastonhoitaja niitä vastaanottamassa. :)

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniita myssyjä! Tuo lanka onkin mukavan tuntuista. Meidän nuoriso on tehnyt siitä sukkiakin. Kivan pehmeitä jalassa. Minä en ole vielä siitä neulonut. Mikä lie syy? Viisi kirjainta ja alkaa ähvällä!!!
    On muuten HUIMA määrä myssyjä!
    Melkoisen hienon lumipalloefektin saittekin Seijasiskon kanssa aikaan :o)
    Mukavaa syksyistä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania myssyjä!!

    Kiitos taas tilastotiedoista.:)Mahtavia lukuja!

    Kiva oli lukea tuo Marinkin kommentti:) Irma siellä varmaan on ollut.

    VastaaPoista
  4. - Söpöjä myssyjä.
    - Ja ihan mukava tuo kokonaismäärä ja tietysti meidänkin määrä.
    Täytyypä panna muistiin, sitä voi tarvita sitten lokakuussa.
    - - Oulunsalon syto-myssytehdas lopettaa toimitusjohtajansa yht´äkkinäisestä päähänpistosta johtuen toimintansa 31.8.2010 klo 22:00. Tehdas ei ole tehnyt konkurssia, vaan työntekijä siirretään toistaiseksi toisiin tehtäviin eli tekemään sukkia varusmiehille, TYKS:iin ja joululahjaksi. Toiminta tehtaalla jatkuu välittömästi, kun sukat on tehty.
    -tainaf-

    VastaaPoista
  5. Tiedän tunteen Sukkasatoa odotellessa, on vähän sellainen levoton olo, että mitähän tässä tekisi sitä odotellessa! Sytomyssyjä suunnitteilla täälläkin, pitänee minunkin kokeilla tuo Hurricane hat, kun sitä olen pitkään suunnitellut.

    Hurja määrä sytomyssyjä, mielettömän hienon kampanjan polkaisitte käyntiin ja se kantaa paljon pidemmälle kuin alunperin kukaan varmaan kuvitteli.

    VastaaPoista
  6. Mari: Niinhän se on, ettei tuo luku ole kuin ne tiedossani olevat myssyt. Sitä on mahdoton tietää, kuinka paljon myssyjä on kaikkiaan viety saaraaloihin. Osastonhoitaja Irma on todella ollut iloinen aina myssyistä.

    Irina: Joo huima on myssymäärä, joka tällä lumipalloefektillä saatiin aikaan! ;)

    Seijasisko: Joo heti minullekin tuli Marin kommentista mieleen Irma ja hänen peittelemätön ilonsa myssyistä! :)

    Helena: Kokeilehan! Ohje oli helppo toteuttaakin. :)

    Taina: Sallittakoon sinulle tuo suunnittelemasi breikki myssyjen teossa! ;D Ja oikeastaan se on ihan tarpeenkin, ettet kyllästy myssyjen tekoon kokonaan.

    TiiQ: Eipä todellakaan osattu arvata kampanjaa perustettaessa, mihin se johtaa. :) On ihana tunne, kun ajattelee, kuinka monelle ihmiselle on voinut joko suoraan tai välillisesti tuottaa pienen ilon.

    Marjut: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  7. Todella kauniita myssyjä! Heto innostuin ohjeesta...
    Valtava myssymäärä kertakaikkiaan ja hienon ja onnistuneen kampanjan saitte aikaan.
    Tuosta langasta tekemäni kokeilumyssy ei myöskään mun päässäni hiosta ja oli oikein hyvä virkattava.
    Odotellaan sukkasatoa!

    VastaaPoista
  8. Kauniita hurrikaaneja, onneksi eivät ole Suomalaisia syöksyvirtauksia :)

    VastaaPoista
  9. Kauniit on myssyt, mutta keräys oli kyllä hurjaakin hurjempi hurrikaani! Onnittelut hienosta keräyksestä!

    VastaaPoista
  10. Mammutti:keräys meni huurikan lailla ohi ehkä joillakin paikkunnilla mutta esim täällä Oulussa myssyjä tehdään ja kampanjoidaan myssyjä edelleen. Tarve myssyihin kun on jatkuva!

    VastaaPoista
  11. Ihanat hurrikaanit siellä riehuu:)

    VastaaPoista
  12. Mahtava määrä!
    Ja olipa hieno kokemus meille kerääjillekkin, kiitos minunkin puolestani kaikille; idean äideille, tekijöille ja muillekkin mukana oleille.
    Jäi tosi kiva fiilis :-)
    Aattelin vielä muutaman lasten myssyn tehdä tuohon K10:n keräykseen tässä syksyn mittaan... t. leenah

    VastaaPoista
  13. Kivannäköisiä myssyjä. Minäkin olen niitä muutaman tehnyt tässä kesän aikana keskussairaalaan vietäväksi.

    VastaaPoista
  14. Ihania myssyjä! Kiitos, kun linkitit ohjeen tänne. Nappaan sen talteen itselleni.
    Edelleen täytyy sanoa, että kyllä tuo teidän kampanja oli aivan upea!

    VastaaPoista
  15. Tosi ihanaisia myssyjä!
    Aivan uskomaton määrä myssyjä!!!

    VastaaPoista
  16. Blogissani on sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
  17. Upea saavutus ja kiva kuulla tämä koko maan saldo!

    Batika-myssyt ovat kauniita ja uskon, että mielisiä saajilleen. Hämmästyttävän puuvillamiasta tosiaan tuo muovilanka. Mulla on siitä vähän ohuemmasta Batikasta kolttu ja se on tosi kiva eikä siinä paistu edes tällainen kuumaverinen...

    VastaaPoista
  18. Nättejä myssyjä. Batik tuntuu iholla tosi miellyttävältä.
    Uskomaton myssymäärä. Tuskinpa mahdoit osata edes kuvitellakaan minkä vyöryn saitte aikaan. Joka tapauksessa hieno suoritus myssyntekijöiltä.

    VastaaPoista
  19. Kiitos teille kaikille kommentoijille ihanista kannustavista kommenteistanne! Näistä saa taas lisää voimaa ja intoa myssyilyn pariinkin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.