Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 14. lokakuuta 2010

Sadonkorjuu jatkuu

Talvi lähestyy ja sadonkorjuu jatkuu kiivaana, kun katselee Sukkasadon tuloksia.  Monet, monet ahkerat kädet ovat kärräilleet sukkia kaikkiin kolmeen talvivarastoon.  Vielä on reilut pari viikkoa aikaa saada varastot täyteen.

Minä sain jo alkuviikosta valmiiksi pitkään tehdyt sukat.  Kuvasinkin ne heti ja siirsin kamerasta koneelle, mutta jotenkin sain kuvan kadotettua jossain vaiheessa.  Eilen sitä etsiskelin, mutta ei löytynyt mistään järjellisestä tiedostosta.  Tänään sitten tuoreella uudella lumella kuvasin uudestaan ja tässä ne nyt ovat. 

 Malli ylipolvensukat Sukkasillaan-kirjan ohjetta mukaillen
Koko 39
Lanka Nalle Kukkaketo Sinikelloa, jota kului 210 g
Puikot 3 mm sukkikset

Nämä tein tyttären työkaverille ja ovat neljännet ylipolvensukat, jotka olen keväästä alkaen kutonut.  Saaja toivoi sukista mahdollisimman identtiset, joten parissa kohtaa minun piti ottaa pätkä pois. Pientä heittoa noihin kyllä tuli, mutta ei kyllä herätä huomiota näin kirjavassa kokonaisuudessa.  Ennemminkin tuo raitojen erilaiset leveydet, mikä johtuu sukkien silmukkamäärän muuttumisesta polvesta alaspäin mennessä.

Eilen sitten pääsin tekemään uudenlaista huivia.  Kuten viime viikolla kerroin, Kauhavan Kangas-Aitta on julkaissut kivan lenkkihuivin ohjeen. Tyttäreni halusi sellaisen ja kun häneltä löytyi kaunista lankaa, ei kyllä mohairia, niin lupauduin kutomaan hänelle sellaisen.  Kyllähän hänkin on käsityötaitoinen ja tekee koko ajan jotain itsekin, mutta aina silloin tällöin saan minäkin hänelle jotain tehdä.

Malli mukailtu lenkkihuivi
Lanka JitterBug Colinette (100%  merinovillaa)
Puikot talon paksuimmat pyöröt eli 6.5 mm:t
Silmukoita n. 215 ja korkeutta huiviin tuli n. 23 cm


  
Lankaa oli yksi vyyhdillinen ja sen käytin kokonaan.  Hiukan isommaksikin =korkeammaksi olisi huivin voinut tehdä, jos lankaa olisi ollut enempi.  Oli muuten nopeaa työtä, eilisen päivän aikana tuon tikuttelin ja ehdin tehdä muitakin hommia. Väri on kaunis turkoosi, kuvassa hiukan liian sininen.  Tänään huivi on ollut jo käytössä ja kokemukset kuulemma hyvät.

Tällaisesta materiaalista tehtynä huivi ei täysin vastaa kuohkeaa lenkkimoihairista tehtyä, mutta tyttären herkkä iho tuskin kestäisi ko. langasta tehtyä huivia. Colinettehan on ihanan pehmeää ja kutittamatonta.


Nyt jatkan taas sukkien parissa.  Kesken on kahdet sukat kärjestä aloitettuina.  Päätin näin Sukkasadon kunniaksi tehdä muutamat sukat noinkin päin, vaikka en sellaisesta ole oikein tykännyt.  Muutaman parin olen niin päin tehnyt aiemmin ja nyt ainakin nämä kahdet pitää saada tehtyä.  Toinenkin haaste houkuttelee selättämään, nimittäin kaksi sukkaa pyöröllä yhtä aikaa tehtynä.  Heleena Vartahilla-blogissa on asiasta niin houkuttavasti kertonut, että on saanut minutkin kiinnostumaan. Mutta mitään en vielä lupaa sen suhteen, vaan katsotaan, katsotaan...

Nyt kuitenkin toivottelen kaikille hyvää viikonloppua!  Voi olla, etten päivitä enää ainakaan ennen sunnuntaita.

 

14 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja huivin olet tehny´t.

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat!
    Noin pitkiin sukkiin menee kyllä aikaa.
    Mukava huivikin! Lenkkimohair kyllä kutitti, vaikka en ole kovinherkkä millekkään.

    VastaaPoista
  3. Sukat ovat tosi kauniit!Vaikka tiedätkin että olen vähän kyllästynyt pätkävärjättyhin lankoihin-niin alkoi kyllä mieli ostaa tuotalankaa varastoon.. Huivikin on oikein mukava- paljon olet taas ehtinyt neulomaan!

    VastaaPoista
  4. Komiat sukat ja lenkkihuivin idea on hurjan hauska. Mä varmaan tekisin tuon lenkkialpakasta kun se ei kutita niin pahasti kun mohair. Toi Colinette on ihanan väristä!
    Arvaas - minä halusin mennä sukkakurssille, jossa opetettais neulomaan kahta sukkaa yhtä aikaa pyöröillä, mut kurssi oli tullut ihan heti täyteen!

    VastaaPoista
  5. Hienot sukat ja kaunis "huivitin". Kutiamaton lanka se pitää täälläkin kaulalle olla. MInähän tein ensimmäiset sukkani pyöröllä syksyllä ja sen jälkeen onkin kaikki sukat ja lapset pyöröllä tehty. Tosin teen "vain" yhden sukan kerrallaan, niin vanhanaikainen olen...

    VastaaPoista
  6. Kivat sukat; on noissa varsissa ollut vähän neulomista:)

    VastaaPoista
  7. -H-: Kiitos! :)

    Heleena: Joo laskeskelin, että melkein kolmet tavalliset sukat kutoisi tuosta 210. grammasta, joka meni lankaa, joten lienee aikaakin mennyt tekemiseen suunnilleen samassa suhteessa. :)

    Seijasisko: Minä en kyllä itselle haluaisi sukkia mistään näistä Nallen Kukkakedoista, mutta ei ne minusta pahalta näytä ja mielellään niitä teen.

    MariJ: Kiitos! :)

    Susu: Minulla on muuten nyt kaksi sukkaa pyöröllä!!!! :DD En kyllä vielä osaa sanoa, onko minun metodini.

    Mammutti: Minä täällä parhaillaan testailen sukkien tekemistä pyöröllä, mutta en tiedä vielä, jääkö tavaksi. Teetkö sinä sukat yleensä varresta vai kärjestä aloittaen?

    Marjut: Varsia riittää melkein 60 cm kantalapun yläreunasta mitattuna! ;)

    VastaaPoista
  8. Komeat on sukat. Minunkin pitäisi miniälle tehdä pitkät villasukat joululahjaksi, saa nähdä ehtiikö. Minä en olekkaan niin nopsa neuloja, kuin sinä näyt olevan, vähän väliä näkyy olevan uutta valmista :)

    VastaaPoista
  9. Hei! Mun koneessa on varmaan joku vika, kun mukamas eilen olen sulle kommentin kirjoittanut, eikä se täällä olekaan?????
    Edellisellä viikolla laitoin jollekin kommentin pari kertaa peräkkäin, mutta livahtivat molemmat kai bittiavaruuteen, kun eivät julkistuneet.
    No, sukat on taas komiat ja huivi kiva.
    Sain siskolta toisenlaisen huivimallin ja nyt veikkailen kumpaa mallia alan tikutella.

    VastaaPoista
  10. Sude: Mutta nopsa olet ja taitava virkkaamaan ihania maailmanvalloittjaotuksia! :)

    Marleena: Se on kyllä kumma, kun kommentit joskus häviävät jonnekin, kai sinne bittiavaruuteen, nimimerkillä kokemusta on! :D

    Jaa minkähänlainen se "kilpaileva" huivimalli on! Ehkä sinun pitää tehdä molemmat. ;)

    VastaaPoista
  11. Upeat sukat!

    Kahden sukan neulominen pyöröpuikoilla ei ole hankalaa, kunhan pääsee alkuun. Mie monesti kyllä neulon sukat erikseen, mutta pyöröpuikoilla on kiva neuloa sukkia. Samalla tekniikalla voi neuloa puseron hihatkin.

    VastaaPoista
  12. Upeat sukat! Onnittelut hienosta työstä!

    VastaaPoista
  13. Päivikki: Nyt on koeiltu kahden sukan neulomista yhtä aikaa pyöröllä, mutta ei ainakaan vielä tunnu minun tavalta. :)

    Omppumato: Kiitos! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.