Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 31. joulukuuta 2010

Vielä ehdin

Vuosi alkaa olla lopuillaan, joten on jonkinlaisen tilinpäätöksen aika.  Olen tänään mielessäni kertaillut vuoden tapahtumia.  Monenlaista siihen on mahtunut, on iloa jos on suruakin, enimmäkseen kuitenkin sitä tavallista arkipäivää.  Hyvä on vuosi kuitenkin ollut ja olen kiitollinen siitä. 

Käsityöiden parissa on ollut monia mukavia ja iloisia asioita, mutta ensimmäiseksi niistä nousee "sytomyssyily".   Pian tulee vuosi täyteen, kun Seijasiskon kanssa polkaistiin käyntiin sytomyssyjen keräyskampanja OYS:n hyväksi.  Emme osanneet arvata ollenkaan, millaisen myssyvyöryn saamme sillä aikaan.  Haaveilimme, että jos saisimme pari sataa myssyä kokoon, se olisi hienoa. Toukokuussa lahjoitimme sinne 1168.  Ja nyt koko Suomessa eri sairaaloille lahjoitettujen myssyjen määrä luultavasti lähentelee 15000.  Elokuussa määrä oli laskelmieni mukaan 12519 myssyä, minkä jälkeen lopetin laskemisen ja totesin vain, että paljon on.  Ja sytomyssyilyhän jatkuu ensikin vuonna, koska niiden tarvekin on jatkuvaa.

Nyt haluan kiittää monia ihmisiä.  Ensinnäkin lämmin kiitos kaikille sytomyssyilyyn tavalla tai toisella osallistuneille, niin myssyntekijöille, eri kampanjoiden puuhanaisille, lankojen lahjoittajille, keräyspisteenä toimineille liikkeille, myssyilystä kertoneelle medialle...  Kiitos myös kaikille teille, jotka olette kannustaneet meitä tässä toiminnassamme. Olemme saaneet kovin runsaasti ihanaa innostavaa palautetta.

Kiitos myös kaikille täällä Lankapirtissä poikenneille, niin vakikävijöille kuin satunnaisillekin kävijöille. Erityisesti haluan kiittää kommentin/kommentteja jättäneitä. On ihana, kun teitä on niin runsaasti.  Kommenttejahan voisi kai pitää bloggailussa kantavana voimana, sillä ilman niitähän tämä olisi kovin yksinäistä puuhaa.  Monesta kommentoijasta on muuten tullut ihan ystävä. Joitakin olen jopa tavannut ihan livenä ja joidenkin kanssa vaihdetaan s-postia.

Kiitos ja hali teille jokaiselle!




Vielä  kuitenkin esittelen yhden työn, joka valmistui tänään.  Ja se sopiikin hyvin esiteltäväksi tällaisessa postauksessa, jossa on päähuomio on ollut sytomyssyasioissa.  Sehän on tietenkin sytomyssy.


Malli Hurricane Hat omana sovelluksen, koko lienee leikki-ikäisen
Lanka Katia Candy (100% puuvilla), jonka menekki 30 g
Puikot 2.5 mm sukkapuikot
Silmukoita 104

Lanka on Seijasiskon tuliainen viimeisimmältä Kanarian matkaltaan.  On tosi pehmeää ja mukavan tuntuista puuvillaa. Ja vaikka on aika löyhäkierteistä, niin kutominen oli sujuvaa eikä säepuolia tullut.  Kiitos Seijasisko!

Tämä on muuten 58. minun tekemä sytömyssy, mikäli olen tullut kirjanneeksi kaikki muistiin.  En siis pärjäisi alkuunkaan kisassa Tainaa vastaan, jos siihen lähdettäisiin.  Tosin minulla ei ole juurikaan kilpailuhenkeä, joten se siitä.


Tähän on hyvä lopettaa tämän vuoden postaamiset ja toivottaa kaikille teille 

Oikein Hyvää ja Onnellista Vuotta 2011!


24 kommenttia:

  1. Luovaa ja tuottoisaa käsityövuotta myös Lankapirttiin!

    VastaaPoista
  2. Tapahtumarikas vuosi kohta takana. Ollaan kiitollisia niin suruista kuin iloistakin.

    Onnekasta ja mukavan rauhaisaa alkavaa uutta vuotta 2011 teille kaikille täältä meiltä kaikilta!

    VastaaPoista
  3. Tuo teidän myssyhomma on kyllä hatunnoston arvoinen teko. Hienoa että valittämistä ja yhteisöllisyyttä löytyy ja virkeitä, aikaansaapia ihmisiä sen alkuun saamiseksi.

    Hyvää uutta vuotta sinulle ja kiitos mukavasta blogista :)

    VastaaPoista
  4. Pysähdy hetkeksi miettimään mennyttä vuotta.
    Sinetöi muistot lämpimänä sydämeesi ja suuntaa avoimin mielin kohti uutta vuotta.
    Onnea, rakkautta ja menestystä vuodelle 211!

    VastaaPoista
  5. On ollut ilo seurata kampanjaanne ja itsekin siitä innostua sekä monia ohjeita, ideoita ja innostusta omaan tekemiseeni.
    Ihanaa alkavaa vuotta 2011 Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Voi hyvännen aika. Sain tänään n.s. "lohdutus"-palkinnon. Et uskokkaan miten tuli hyvä ja lämmin mieli ja murheet unohtui hetkeksi. Miten sinä olit niin runsaan paketin laittanut minulle. Se punainen lanka on juuri sitä punaista, josta tykkään eniten ja siitä tulee ihan varmasti jotain ihan itselleni. Tämä oli todellakin lohduttava paketti. Kyllä sinulla on lämmin ja suuri sydän. Kiitoksia.
    Onnekasta Uutta Vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle Matleena.

    VastaaPoista
  8. Onkin kiva nähdä myssy tuosta langasta valmiina! Oikein nätti.<3

    Kiitos itsellesi ja yhteistyömme jatkuu- saas nähdä mitä kaikkea sytomyssyily tuokaan ensi vuonna tullessaan.

    Toivon koko sydämestäni Sinulle ja perhelleesi Onnellista ja Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  9. Hyvää uutta vuotta myös sinulle ja runsaasti uusia käsitöitä. Myssyhommasta kunniamerkki!

    VastaaPoista
  10. Onnellista uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  11. Niin paljon mahtui taas vuoteen tähän, jota on jäljellä enää ihan vähän. Sä enkelin siivin uuteen vuoteen kulje ja keskiyöllä toivoen silmäsi hetkeksi sulje. Anna kauniiden toiveiden sua uudelle vuodelle kantaa ja seikkailumielellä katso mitä se sulle antaa!
    Hyvää Uutta Vuotta, Matleena!

    VastaaPoista
  12. Olet sinä ollut aikamoinen puuhanainen männä vuonna:)
    Yhtä puuhakasta tulevaa vuotta, terveytta ja onnea!

    VastaaPoista
  13. Sellaista se on elämä - monenlaista tulee eteen, iloa ja surua. Joskus jälkeen päin oikein ajattelee, miten tästä kaikesta taas selvittiin. Kiitos vielä lumipallon pyörittämisestä sytomyssyjen aikaansaamisessa. Iso keko myssyjä, jos olisivat yhdessä paikassa! On siinä teillä ollut hommaa melko lailla!

    Täällä vielä yritetään saada huomiseksi 70-v lahjaksi miesten sukat kokoa 45, eka valmis ja toinen juuri aloitettu.

    Oikein ihanaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  14. Onnellista uutta vuotta! Upea projekti oli kyllä tuo sytomyssyjen teko ja valtavan määrän olet niitä itsekin tehnyt!

    VastaaPoista
  15. Onnellista ja käsityörikasta tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  16. Hyvää Uutta Vuotta! Mukava blogi, tulen toistekin!

    VastaaPoista
  17. Kiitos itsellesi tästä vuodesta ja kiitos kun pistitte meidät myssyilemään! :) Kun itse tein omaan blogiini vuosikatsausta, niin totesin, että olisipa päähineiden saldo samoin kuin hyväntekeväisyyteen lahjoitettujen määrä ollut paljon pienempi ilman sytomyssykampanjaa. Vaikka minun myssymääräni on aika pieni, muistaakseni 17 myssyä olen tehnyt, mutta eiköhän niitä tule tehtyä jatkossa aina silloin tällöin muutama lisää.

    VastaaPoista
  18. Onpas raikkaanvärisiä sukkia tuolla, ja soma myssy :).

    Hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  19. Kiitos kaikille uuden vuoden toivotuksista ja muistakin mieltä lämmittävistä sanoista! Ihanaa, kun olette olemassa! :)

    VastaaPoista
  20. Onnellista Uutta Vuotta 2011 Sinulle Matleena!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.