Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Saanko esitellä Piian kammarin





Minulla on uutisia sytomyssyihin liittyen.  Olen nimittäin tässä talven mittaan vaihtanut meilejä Pian kanssa, joka toimii Sastamalassa pienen käsityöläisryhmän Piian Kammarin vetäjänä. Tämä ryhmä on päättänyt osallistua sytomyssyilyyn kevätkautena 2011.  Mutta annanpa Pian itsensä kertoa ryhmästään valokuvien kera.  Alla oleva musta kursiivilla painettu teksti on suoraa lainausta Pialta.


 Piian kammari on vuonna 2008 syksyllä perustettu kerho ikääntyville ihmisille. Kuulumme Honkolan Asukasyhdistys ry:n alaisuuteen, mutta toimimme aika itsenäisesti. Kokoonnumme kaksi kertaa kuukaudessa ja teemme eri asioita hyväntekeväisyyteen. Alussa meillä oli miehiäkin mukana, mutta nykyisin teemme niin paljon käsitöitä, etteivät miehet jaksa enää meidän juttujamme kuunnella.  Ryhmämme on pieni ( 7 kaikkiaan ), mutta eilen saimme yhden uuden jäsenen,  joten hengissä ollaan. 



 Vuonna 2009 meillä kävi paljon vieraita ja viime vuonna taas vain neuloimme. Mutta luemme toisillemme ja välillä laulaa luikautamme ja yhden sketsinkin olemme saaneet aikaiseksi. Tänä vuonna jatkamme kahdella eri neulontaprojektilla. 


Viime vuonna teimme paloista ison peiton ja kaksi pienempää peittoa ja lahjoitimme ne Äetsän Punaiselle Ristille, joka vei ne eteenpäin joululahjaksi jollekin perheelle. Mukaan olimme laittaneet sukkia ja tumppuja ja patalappuja.

Tänä keväänä neulomme sytomyssyjä pohjoiseen ja syksyllä alkaa heijastinprojekti. Neulomme heijastinlangoista pieniä heijastimia, jotka sitten lahjoitamme jollekin koululuokalle täällä entisessä Äetsän kunnassa, nykyisessä Sastamalan kaupungissa.  Ensin sytomyssyt pohjoiseen ja syksyllä heijastimia koululaisille. Vieraita jälleen kutsumme ja yhdessäolosta nautimme täysin rinnoin.




Näin siis kertoi Pia, joka on itse tässä kuvassa.   Pia on tarmokas nainen ja opiskelee vielä, joten hänen tämän keväisten lukulomiensa aikana toimii varavetäjänä Mai-Leena.

Kuulostaahan mukavalta toiminnalta! Olisin itsekin mielelläni mukana tuollasessa kerhossa, jos jonkun sopivan tietäisin lähietäisyydellä.  Nyt vaan toivottelen Pian Kammarille ja sen jäsenille kaikkea hyvä ja pirteitä kerhopäiviä.

Piian Kammarilla ei ole vielä omia nettisivuja, suunnitelmia sellaisesta ymmärtääkseni on.   Mutta kerron täällä, miten heidän sytomyssyilynsä edistyy.  Uskon Pian pitävän minut ajan tasalla niiden suhten.





6 kommenttia:

  1. Kiva kerhoa ja vähän samantapaiselta kerholta vaikuttaa kansalaisnopiston Hyvää Käsillä Tehden kerho-tosin seillä on meitä eläkeläisnaisia enemmän. Hienoa kun tekevät sytomyssyjä tänne pohjoiseenkin. Kun kirjoitan seuraavan postauksen niin laitan linkin tänne.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että ihmiset jaksavat tehdä tuollaista hyvää toisille ihmisille. Pia on ahkera kun jaksaa vaikka vielä opiskeleekin.

    VastaaPoista
  3. Olen seuranut sinun blogia pitemmän aikaa,nyt olen hypännyt seuraajaksi.
    Tuo Sytomyssykamppanja on ollut kiinnostavaa lukemista.Minäkin ehkä saan ruveta käyttämään sellaisia(Ikävä juttu)Marraskuussa sain tiedon siitä.
    Täällä ruotsin puolella ei ainakaan tietääkseni ole olemassa tuollaisia kamappanjia.
    Tavalliseen hyäntekeväisyyteen kyllä neulotaan paljon.
    Hyvät voinnit sinne Suomen puolelle.

    VastaaPoista
  4. - Minä kans tykkäisin jostain tuollaisesta kerhosta, - - mutta, mutta, - jos, jos - - - Jos saat vihiä kerhosta, niin vihjailethan minullekin.
    - Mukava, että tekevät Piian kerhossa syto-myssyjäkin.
    -tf-

    VastaaPoista
  5. kiitos matleena.. täältähän minä löysin vaikka mitä:) hyvää ystävänpäivää sinulle..

    VastaaPoista
  6. Seijasisko: Minulle tuli myös mieleen, että samantapainen kerho kuin tuo sinun kerhosi: :)

    Auli: Pialle saa todella nostaa hattua! :)

    Soili: Voi miten ikävä uutinen sinua koskien. Toivotaan, että paranet pian. Muistaakseni joku suunnitteli syksyllä sytomyssykampanjan vientiä sinne Ruotsiinkin, mutta en ole kuullut sittemmin, mahtoiko toteutua.

    Taina: Meitä olisi jo kaksi kerholaista! ;) Missä kokoonnuttaisiin!

    Jansku: Kiva kuulla, että löysit kaipaamaasi. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.