Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 28. helmikuuta 2011

Uusi kostyymini

 Tänään on ollut kaunis auringonpaiste ja mittarikin on kivunnut peräti pariin lämpöasteeseen. Iltapäivällä kävin mutkan Oulussa ja totesin,  että loska lentää.  Sitähän se kevät tekee, sallittakoon se, vaikka ei se niin mukavaa olekaan. Mutta ilman sitä ei tule kesä.


Jotain olen saanut valmiiksi ja kuvattuakin. Olen minä kyllä purkanutkin yhden melko pitkälle tehdyn huivin, kun en saanut siihen oikeaa muotoa.  34 leaves shawlettea yritin, mutta en kai ymmärtänyt ohjetta oikein.  Aikani sitä ihmettelin ja pähkäilin eri mahdollisuuksia, mutta sitten puikko pois ja purkuun.  Mies tuumaasi touhuani katsoessaan, että "tuo se on nopiaa hommaa".  Siinä ei voinut olla nauramatta, vaikka muuten se homma ei oikein naurattanutkaan.


 Kuvaamista peilin kautta.  

Maikki esitteli hiljattain pirteät asusteensa ja minun piti ruveta matkimaan.  Ostin syksyllä kuvan takin eikä minulla ollut siihen oikein sopivaa päähinettä. Kerran jo ostin langankin myssyä ja huivia varten, mutta tuolla se kaapissa odottaa. Nyt kun näin Maikin setin, niin heti siihen ihastuin. Ja kun Tokmannilla sattui tulemaan juuri se  Maikin käyttämä  lankakin tarjoukseen, niin eihän siinä enempää tarvinnut miettiä.
 


 Sekä myssy että huivi ovat ihan yksinkertaista perusmallia, mutta pintaa elävöittää tunturineule.  Lankana minulla on Novitan Puro Aallokko, joka ei ole niin pirtsakka väri kuin Maikin käyttämä, mutta sopii mielestäni hyvin takin tummaaan siniseen. Kauniita ovat Purojen värit ja liukuvat hyvin ainakin tällaisissa pienissä neuleissa.

Huivi on 165 cm pitkä ja 11 cm leveä.  Silmukoita 34 ja 4,5 mm:n puikoilla mentiin.  Lankaa kului 140 g.  Päihin tein muutamia kerroksia resoria 1o, 1n.  Huivini on pelkistetympi malli kuin Maikin, kun en virkannut siihen reunapitsiä.

Minähän olen mukana HHV2011:ssa, siis teen hulluna huiveja tänä vuonna ja tämä on minun HHV3:ni!



Myssyn tein Maikin tapaan 80 silmukalla ja sain ihan sopivan kokoisen omaan päähäni.  Sukkapuikoilla pyörönä tein ja kun arvelin pituutta olevan sopivasti, aloitin kavennukset pyrkien jatkamaan tunturineuletta edelleen. Omaan myssyyni halusin tupsun sijaan kukan somisteeksi. Lankaa kului myssyyn ja kukkaseen yhteensä 70 g.  
Tänään näitä jo ulkoilutin tuolla Oulun kaduilla, kun sääkin salli ohuemman takin käytön kuin viime viikkoina.  Tyytyväinen olen näihin, myssykin pysyi mukavasti päässä ja lämmitti riittävästi.




Nämä pienet sukat taitavat olla keskosvauvan kokoa ja päätynevät hyväntekeväisyyteen.  Jämäkeriä välttääkseni päätin tehdä edellisen postauksen huivini lopulangasta pikku sukat, mutta vieläkin sitä lankaa jäi. Ei sentään taida riittää toisiin näinkään pieniin, joten pitää keksiä joku toinen lanka kaveriksi.  Nämä sukat painavat 25g ja 2 mm:n puikoilla tikutin.

Mielenkiintoinen yhteenlasku osoittaa, että 100 g:n kerä Punta Yarns Merisock-lankaa on aika riittoisaa: huivi painaa 86 g, nämä sukat 25g ja lankaa on vielä jäljellä 20g.  Huivin käytin marketin hedelmävaa'alla testatakseni oman vanhan vaakamme (oma vaaka 85g), joten uskon näiden lukujen olevan kuta kuinkin oikein.


Huomenna alkaakin jo maaliskuu!  Talitiaiset laulavat jo sydämensä kyllyydestä. Kaunista kevättä kaikille!

11 kommenttia:

  1. Ihana setti! Ja mitkä värit! Mulle tulee ihan yllätyksinä nämä Purojen ihanat värit! Ja toisena ihmettelyn aiheena tämä tunturineule. Joskus vuosia sitten olen tunturineuleen ohjeen jostain lehdestä opetellut ja se oli aivan toisenlaista tehdä, mitä Ullassa opetettiin ja sekös hämäs mua ensin... Kyllä kait tunturineuleella munkin yks huivi täytyis tehdä, kunhan sopivan langan sais. Muutenkin alkaa tuntua, että niitä tehtäviä huiveja olis vaikka ja kuinka.
    Mullakin on jo seuraava huivi, ympyräsemmoinen pingoituksessa ja seuraava huivi pitäis valita puikoille...
    Hyvää viikonalkua!

    VastaaPoista
  2. Mulle tunturineule on ihan uusi tuttavuus, Puro-langat eivät. Pipo on myös tosi kiva, olet niin aikaansaapa. No, loman jälkeen tänään tuntuu, että työn teko haittaa kyllä näitä hommia ;), tekis vaan mieli kutoa ja kutoa, mutta kun pitää nukkuakin, että jaksaa töihin.Hyvää viikon jatkoa sinulle aikaansaavalle!

    VastaaPoista
  3. Oikein sievat asusteet.Minä olen tuosta Punta Yarns'n MeriSock langasta neulomassa Lacy Baktusta ja ajattelin kokeilla sitä kaksinkertaiseen myssyyn eli huivi/myssy setti on täälläkin syntymässä. Mukavaa Maaliskuuta!

    VastaaPoista
  4. Onpas kiva setti, noilla tamineilla on kiva mennä kevättä kohden:)

    VastaaPoista
  5. Kylläpä olet taas ehtinyt tehdä jos jonkinlaista lämmintä ja pehmeää =)
    Kauniita ovat huivisi ja piposi.
    Kyllä se kevät taitaa tulla, tänne etelään ainakin luvattiin ylihuomiseksi jo lämpöasteita, huh huh ;)

    VastaaPoista
  6. Miten sinä onnistutkin aina löytämään noin hyvän värisiä lankoja :) Kaunis setti.

    VastaaPoista
  7. Ihanat myssy ja huivi ja todella keväiset! En ole nähnyt kaupoissa noin kaunista väriä. Tunturineule on mulle uusi termi ja kuulin viime viikon Tikkuajissa sen ensi kertaa. Samanaikaisesti mulla oli vartahilla huivi tuota samaa neuletta, mutta minä sanon sitä puolipatentiksi.
    Keväistä viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Ihana setti!

    käypä kurkkaamassa mun blogiini :-D

    VastaaPoista
  9. Mammutti: Joo monia ihania huivimalleja putkahtelee esiin ja kaikki pitäisi saada tehtyä! Ja nythän siihen on ihan lupakin, kun hullutellaan! ;)

    Auli: Tuon uskon, että työnteko haittaa harrastuksia! Sen verran muistan vielä omaa työssäkäyntiaikaani. ;D Enkä muuten kaipaa ollenkaan sitä.

    Seijasisko: Siitä sinun Punta Yarns -huivistasi tuleekin varmaan tosi kaunis, kun siinä on niin ihana värikin. :)

    Eila: Kiitos ystäväni! :)

    Pirjo: Kevät taatusti tulee, nyt on jo sen ensimmäinen päivä ja ilmassa keväinen tuulahdus! :)

    Mari: Kiitos Mari! :)

    Sude: Se taitaa olla lankojen kanssa samoin kuin ruohon kanssa: on siis vihreämpää aidan toisella puolella! ;DD

    Heleena: Oliskohan se näissä neulemalleissakin niin, että hyvällä lapsella on monta nimeä! ;)

    Enkuli: Kiitos enkuli! :)

    Tintin: Kiitos kutsusta, lähdenpä tutkimusmatkalle! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.