Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Pientä valmista

Ensinnäkin kiitos kaikille kommentoineille mukavista kommenteista "kukkaisreinoilleni", joita esittelin tuossa pari postausta alempana.  Sain monia hyödyllisiä vinkkejä tossujen käyttöön ja mitä parhaimpia nimiehdotuksia: ainakin matleenat, reiskat, leenat, rainot, raunit, keinot ja reijat tuotiin esille.  Kaikki ne ovatkin sopivia nimiä, mutta en ole vielä osannut päättää, mikä olisi se kaikkein sopivin nimi näille tossuilleni.


Tossut pääsivät jo perjantaina palvelemaan minua siinä käytössä, johon ne hankinkin, siis lämmittämään jalkojani asuntovaunullamme.  Tulimme nimittäin taas perjantaina Äkäslompoloon ja siitä saakka olen hipsutellut näillä niin vaunussa kuin vaunualueellakin.  Oikein ovat mukavat, mukavammat kuin osasin odottaakaan.  Eivät ole liukkaat lumellakaan, vaikka pohja on aika tasainen.  Se takaa myös sen, ettei pohjiin tartu paljon lunta, joka kulkeutuisi sisälle. Ja kukista on se hyöty, ettei saunan eteisessä mene minun Reinot sekaisin muiden naisten Reinojen kanssa.  Enpä ollut ennen katsellutkaan naisten alueella käyttämiä jalkineita, mutta nyt olen huomannut paa-aaljon Reinoja naistenkin jaloissa.  Mutta muilla ei ole näkynyt niissä kukkia, ainakaan vielä...

 Hiljakseen edistyvät käsityötkin.  Matkakäsitöiden kanssa oli hiukan epäonnea mukana.  Ensin tein myssyä n. 15cm ja huomasin virheen melkein alussa, joten se työ loppui siihen sillä kertaa.  Seuraavaksi sitten sukat puikoille. Aluksi kudoin sitä raidoittaen vuoroin 3 krs:ta kummallakin värillä, mutta se ei näyttänyt hyvältä.  Siispä suunnitelma muuttui ja purin resoriin saakka ja siitä uusiksi.


Malli perussukat omaan tapaani koko 38-39
Lanka Fabel punainen n:o 106 ja raitalanka n:o 911, joiden kulutuksen lisään tähän myöhemmin. Se oli 55 g.
Puikot 2.5 mm, joilla silmukoita 60

Resorit, kantapäät ja kärkikavennukset on tehty punaisella langalla, muu osa raitalangalla.  Sen verran piti raidoittumista säätää, että toisen sukan lopussa otin vajaan metrin pätkän pois välistä saadakseni molempiin sukkiin viimeiseksi ohuen raidan vihreää.  Siis viimeiseksi ennen tuota punaista kärkeä.

Tämä oli kai ensimmäinen kerta, kun tein jotain Fabelista.  Lanka tuntui mukavalta kutoa, joten ohuisiin sukkiin tulen varmaan jatkossakin tätä käyttämään. Ja ohuita sukkiahan minä teen erityisen mielelläni ja niitä itse käytänkin mieluummin kuin paksuja. 


Raitalankaa jäi pieni nyssäkkä, josta päätin tehdä itselleni uuden "tuppelon".  Mutta ei lanka vieläkään loppunut, pikkuisen jäi.  Tuppelo on minulle tarpeellinen pieni apuväline, jota käytän kutoessani varsinkin ohuilla sukkapuikoilla. Tarpeen se on siksi, että minä jostakin syystä puristan oikean käden nimettömällä sukkapuikkoja niin, että sormen iho menee punaiseksi ja kipeytyy. Mutta tuppelopa pehmittää mukavasti eikä kipua tule.


Tässä tuppelo on "kuvausteknisestä" syystä vasemmassa kädessäni. Mitenkäkö tein tuon?  Loin 18 silmukkaa, joilla *5 o, 1 n* toistaen suljettuna neuleena, kunnes pituus on sopiva ja sitten kärkikavennus kuten peukalossa.


18 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja ihanat kukkaisReinot! =)

    VastaaPoista
  2. kauniit n sukat...
    tuo tuppelo on tosi hyvä idea :)

    VastaaPoista
  3. KukkaisReinot edelleenkin kivat. Mulla on vaan Ainot!
    Nätit sukat.
    Minäkin olen ajatellut tekeväni tuo tuppelon, kun joskus saan sormeni araksi!

    Mukavaa Äkäslompolon aikaa!

    VastaaPoista
  4. Iloiset sukat!

    Sain muuten minäkin juuri valmiiksi ekat suka Fabelista. Minäkin tykkäsin langasta.

    Niin, ja ihanaiset Reinot!

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniit sukat - nuun ja reinot on hyvät

    VastaaPoista
  6. Erityisen hyvä väriyhdistelmä sukissa ja kukkareinot kivat.
    Leppoisia ja aurinkoisa päiviä sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
  7. Minulla on tuota Fabelia monta kerää, mutta eri värejä. Tilasin syksyllä sieltä Tapion kaupasta. Kiva nähdä, että siitä tulee noin kivat sukat. Tuppelo on hyvä idea.

    VastaaPoista
  8. Mahtavat kukkaisreiskat! Sukat ovat tosi kauniit ja minähän pidän myös punaisesta:)

    VastaaPoista
  9. Kauniit sukat! On se hyvä, että kukilla saa eroteltua tossut tossulaumasta. Nykyään tuntuu kaikilla olevan samanlaisia jalkineita, muutaman kerran talvikenkänikin meinasin tänätalvenakin "vaihtaa". Ja kesäisin eteisemme täyttyy tyttölaunojen Crokseista.
    Kauniita päiviä Teille!

    VastaaPoista
  10. Kyllä sinun tossusi ovat ehdottomasti Matleenat :) Minulla alkaa tavalliset Reinot mennä jo pohjasta puhki kovan käytön takia.
    Kauniin väriset sukat, tuo punainen sopii nätisti raitalangan kanssa, piristää.

    VastaaPoista
  11. Hauska tuo tuppelo, ja ennenkaikkea käytännöllinen! Niitähän voi tehdä kymmeniä eri langanlopuista - aina fiiliksen mukaan käyttää eri värejä :D

    Joskus jos on kova kiire kutoa tai virkata niin tulee myös kädet kipeäksi, ilmeisesti kiireessä puristan puikkoja tiukemmin kuin rauhallisesti käsitöitä tehden.

    VastaaPoista
  12. Hei!
    Minkäin taidan tarvita tuollaisen tuppelon.. Itse puristan vasemmalla nimettömällä puikkoa niin, että kauan neuloessa tulee sormeen selvä kolo ja siihen kun sitten koskee niin tuntuu kuin saisi sähköiskun (hermosärkyä?). Joten tuppelon tekoon siis =)
    Kivat sukat!

    VastaaPoista
  13. Hepsi: Kiitos! :)

    Jansku: Kiitos! :)

    Marleena: Reino ja Ainohan ne yhteen sopii!!! ;DDD

    Maikki: Aika paljon me tehdään "yhteisiä" juttuja näemmä, kun nytkin molemmat tutustuttiin Fabeliin! ;)

    Enkuli: Kiitos! :)

    Eila: Kiitos! :)

    Auli: Fabelissa on paljon kauniita värejä! Irina siitä onkin tehnyt paljon sukkia ja esittelee niitä esim. täällä http://mumpsake.blogspot.com/

    Marjut: Kiitos! :)

    Mammutti: Joo kukat ovat hyviä tunnistimia Reinoihin, mutta voisko niitä kiinnittää Crokseihinkin. :)

    Sude: Hyvinpä tuntuvat Reinot palvelleen sinuakin! :)

    Mrs. Marple: Tuppeloita on hyvä olla useita senkin takia, että tarvittaessa joku edes löytyy. Nämä ovat nimittäin hyviä menemään piiloon! ;DD

    Pirjo: Auts, kuulostaapa kipeältä! Ehkäpä tuppelo auttaa siihenkin. :)

    VastaaPoista
  14. Kukkaisreinot ovat hyvä nimi. Mulla käytössä kuluneet Ainot joten ehkäpä hankin Kukkaisreinot vielä ittellekkin.:)

    VastaaPoista
  15. Seijasisko: Voin kyllä suositella kukkaisreinoja, ne on niin mukavat ja nätit! ;)

    VastaaPoista
  16. Ehdottomasti Raunit!

    VastaaPoista
  17. Onpa hauska ja hyödyllinen idea tuo tuppelo :))

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.