Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Lits ja läts

Tänään on kuulunut ropinaa meidän peltikatolta pitkin päivää, väliin vähän kevyempää, mutta väliin aika kovaakin.  Mustat pilvet ovat vyöryneet taivaalla ja ukkonenkin on jyrissyt pitkin päivää, mutta yhtään salamaa en ole nähnyt. Hellejakso on osaltamme päättynyt ja mittari näyttää "vain" +21 astetta.  Mutta ilma on raikas ja kyllähän nuo vähäiseksi käyneet asteetkin takaavat vielä ihan mukavan kesälämmön.



Onnistuin saamaan sateenkin mukaan kuvaan


Rännikaivo ehti hyvin vetää veden maan uumeniin


Piha-asfalttikin sai pesun, joka huuhtoi pölyt pois


Nyt päiväni on täyttynyt muista asioista kuin käsitöistä, on monenlaisia kesäkiireitä ja touhuja varmaan vielä ainakin heinäkuun lopulle.  Mutta en minä käsitöitäkään en unohda, jotain pientä sentään aina on tekeillä.  Samoin on bloggailun laita, vaikka blogikierroksellekaan en tahdo ehtiä kovin usein. Ja kun ehdin, en muka ehdi kommentoida.  Mutta en minä tätä hommaa hylkää kokonaan vaan palaan tavalliseen tapaani, kunhan kiireet ovat ohi.  Olen minä muuten muutaman työn saanut valmiiksikin ja kunhan saan ne kuvattua, niin tuon sitten tännekin.  
Mukavaa heinäkuun jatkoa kaikille!

16 kommenttia:

  1. Vesi on tervetullutta, kunhan hana menee välillä kiinni.
    Kesälomalle lomps, kuullaan sinusta kiireiden mentyä ohi.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin satoi vähän. Mutta astmaatikkona tuo sade tekee hyvää ja kyllä pihan kasveillekin.

    Hyvää heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Hienoja sadekuvia!

    Terveiset täältä HKI-Vantaan-lentokentältä.

    Mukavia aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa heinäkuuta sinulle myös!

    VastaaPoista
  5. Sade on välillä ihan tarpeen!
    Tangomarkkinoitakaan ei suuremmin häirinnyt, kun sateen ja ukkosen jälkeen tuli taas lämmin kesäsää.
    Lappajärvellä nyt 23.9; sisällä 25.2!
    Hyviä kesäpäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Voi sataisipa täällääkin! Espoossa, ainakaan meidän kulmilla ei satanut viikkoihin, viimeksi juhannuksen aatonaattona, eli 23.6. Kauniilta näyttävät kuvasi.

    VastaaPoista
  7. Vai saitte te sadetta! Kyllä se hyvältä tuntuu helteiden jälkeen. Meillä ollaan edelleen kuivana! Silloin ennen Juhannusta vettä viimeksi tuli ja tosiaan ukkoset kiertäneet lähellä. Äsken katsoin "sadekarttaa" ja sen mukaan sadepilvet oli taas, no todellisuudessa ei vettä vieläkään. Ensiyönä pitäisi sataa, saapa nähdä...
    Raikasta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. TeSa: Vesisateessa nytkin täällä lompsitaan! Ja niin ihanan raikasta ilmaa saadaan hengittää. :)

    Iso Gnu: Ei tarvii olla astmaatikkokaan, kun huomaa ihanan raikkauden hengittäessään sateen jälkeistä ilmaa. :)

    Seijasisko: Kiitos terveisistä! :)

    Marjut: Kiitos! :)

    Malli: Sade tekee kyllä ihmeitä! Tänäänkin on ollut lämmintä vain noin 23, nyt vajaa 20. Hetki sitten alkoi vesisade. :)

    Wiktoriina: Toivon, että tekin saatte pian sadetta. :)

    Mammutti: Joo sade tekee tosiaan hyvää. Nytkin tuntuu niin raikkaalta, kun hetki sitten alkoi taas sataa. Toivottavasti tekin saatte pian sadetta. :)

    VastaaPoista
  9. Lämmöstä kotiuduttu ja pohjoiseen lähdeteään ajelemaan. Suomessa tuntuu satavan siellä ja täällä.

    VastaaPoista
  10. Täälläkin vihdoin hiukan satoi ja ukkosti.
    Kesäterveisiä!

    VastaaPoista
  11. Ai, teilläkinpäin satelee :D. Aika vähäiseksi tuo vedentulo on meillä jäännyt. Kerralla tulee paljon, mutta kuuroluonteisesti.

    Nuo pitkät sukat (molemmat) ovat kivannäköiset tuolla alempana! Täytyis taas ruveta itsellekin sukkia neulomaan. Kokeilin tänään ostettuja puuvillasukkia jalkaan, muttei niillä voi olla. Äkkiä piti kaivaa villasukat esiin :D.

    VastaaPoista
  12. Hienoja sadekuvia!
    Täällä Lounais-Suomessa on saatu vetta vaihtelevasti. Lauantaina surrasin hurjalle rankkasateelle, kunnes huomattiin et mökin katto vuotaa jälleen kerran taas...
    Hyvää kesänjätkoa!

    VastaaPoista
  13. Kardemumma: Täälläkin on kotiuduttu, mutta nyt taitaa olla taas helteen vuoro. :)

    Villasukka: Kiitos kesäterveisistä! Sinullekin hyvää kesän jatkoa! :)

    Pappi puikoissa: Villasukat lämmittävät minunkin jalkoja läpi kesän eikä parempia taida löytyä. ;)

    Susu: Voi millainen kiusa teidän mökillä löytyi. :( Toivottavasti saatte pian korjattua ja mahdollisimman helposti.

    VastaaPoista
  14. Onneksi olkoon nimipäiväsi johdosta!
    Terv. Lea P.

    VastaaPoista
  15. Niina Hakonen: Kiitos meilistä! :)

    LeaP: Kiitos muistamisesta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.