Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Sytomyssyjä Kokkolaan ja lankaa tarjolla


Aluksi muutama sananen säästä.  Meitähän jaksaa aina puhuttaa sää ja varsinkin sen ääri-ilmiöt. Kuten nyt tämä lämpöaalto, joka on jo muutaman päivän hellinyt tai kiusannut ihmsiä. Kokemus värittyy tietenkin jokaisen oman maun mukaan joko positiiviseksi tai negatiiviseksi. Minä tykkään edelleenkin lämpimästä ja kuulun siis ensimmäisiin.  Tänään on mittari näyttänyt +28, mistä mentiin hetkeksi muutama aste viileämmälle iltapäivän pienen ukkoskuuron aikana.  Nyt tätä kirjoittaessani on pilvistä, mutta +27. 



Olen jo pariinkin otteeseen kertonut teille Sastamalassa toimivasta Pian Kammarin porukasta. Pieni, mutta ahkera naisryhmä, joka kokoontuu tekemään käsitöitä hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaksi.  Ja tämän alkuvuoden he ovat ahkeroineet sytomyssyjä tehden.


 Nyt sain meiliä Pialta, joka kertoo ryhmän lähettäneen myssyt Keski-Pohjanmaan Keskussairaalaan Kokkolaan viime viikon tiistaina eli 21.6.  Kuvassa Pian Kammarin ahkeria naisia.


Nämä 71 myssyä matkasivat siis Itellan mukana Kokkolaan.


Kevättalvella olin puhelinyhteydessä kyseisen sairaalan syöpäpolin osastonhoitajaan, joka kertoi heillä olevan vain vähän myssyjä jäljellä.  Nyt he saivat toivottua täydennystä.  Sielläkin oli myssyt saaneet suuren suosion ja paljon tyytyväisiä käyttäjiä.  Kiitän omasta puolestani lämpimästi Piaa sekä hänen ryhmäänsä ja uskon niin sairaalan kuin potilaidenkin yhtyvän niihin.


Sytomyssyjen tekoon saimme jo keväällä lankalahjoituksen, jonka Seijasisko otti vastaan.  Lahjoittajaa en valitettavasti enää muista, mutta monet kiitokset menköön hänelle nimettömänä, jos sattuu seuraamaan blogiani.
Edt klo 19.54:  Seijasisko muisti lankojen lahjoittajat, jotka ovat Maila blogista Laulavat lankaleipurit ja  Lotta blogista Fantastina.


 Tällaiset kerät hyvää puuvillalankaa on siis tarjolla henkilöille, jotka haluavat tehdä Pohjois-Suomen alueelle lahjoitettavia sytomyssyjä. Lankaa on reilu kilo.  Ottakaa minuun yhteys joko kommentilla tai meilillä osoitteeseen, joka löytyy tuosta oikealta esittelyn lopusta.  Myssyjen tarvehan ei ole loppunut, vaan niitä tarvitaan edelleen. Ja yksikin myssy on ilo jollekin.


Hyvää viikonloppua itse kullekin!

5 kommenttia:

  1. Tuossa näyttää olevan osa Mailan(blogi Lauluavat lankaleipurit) lahjoittamia lankoja ja pari kerää Lotan(blogi: Fantasiina) lahjoittamia. Tiedän, että ovat hyviä lankoja.

    Tänään kuuluin tuohon jälkimmäiseen porukkaan.. hikeä pukkas vähän liikakin.. ei muuten mutta kun piti siivota yksin koko huusholli.;) Huomenna saa taas nauttia ja olla öllötellä.:)

    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Seijasisko: Kiva kuulla lankojen lahjoittajat, minäpä lisään nimet. :)

    Hyvää viikonloppua sinullekin vastasiivoamassasi kodissa! :)

    VastaaPoista
  3. - Minäkin kiitelen Pian kamarin tyttäriä kovasti ja Mailaa ja Lottaa ja sinua ja - - - kaikkia.
    - Ihanan lämmintä on, onneksi on niin siistiä, ettei tarvitse siivota eikä tehdä mitään muuttakaan, jos ei taho.
    -taina-

    VastaaPoista
  4. Unohtu tuossa kommentissani mainita että kiva kun Kokkolaankin on saatu lisää hienoja myssyjä. Kiva, ahkera porukka tuo Pian kammari!

    VastaaPoista
  5. Taina: Kiitos kiitoksista! :)

    Seijasisko: Niin minustakin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.