Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 29. elokuuta 2011

Kesää riittää



 Vielä on niin kesäisen lämmintä, etten malta olla tännekin kirjoittelematta.  Ehkä joskus käyn täältä tarkistamassa, mitenkäs se olikaan silloin 2011...  Nyt olen muistellut elokuuta 1970, jolloin esikoisemme oli kuukauden ikäinen. Muistan silloin olleen niin helteisiä päiviä, että tyttäremme nukkui vaunuissa ulkona vain kevyessä mekossa.  Mutta eipä ole mistä tarkistaa, ei edes kuvaa löytynyt muualta kuin minun muistoistani.



Syyskrysanteemit kuitenkin kukkivat, mutta mittari näyttää varjossa +20 astetta.  Eikä tunnu yhtään kylmältä, vaikka navakka tuuli puhaltelee.


Mutta eilen oli vielä lämpimämpää, kun mittarimme näytti hiukan reilua +25 astetta. Ja aurinko paistoi melkein täydeltä terältään. 


Illalla sitten tuuli yltyi ja pian saatiinkin ravakka ukkoskuuro.  Salamat välähtelivät jyrinän lomassa ristiin rastiin. 


Minä yritin kuvata salamaa, tosin ikkunasta vain, mutta enpä onnistunut. Salamat siis alkoivat piilosille kanssani ja menivät aina selkäni taakse, joten  sain vain tällaisen kuvan salaman valaisemasta näkymästä ikkunastamme.  Yläkuvassa sama näkymä salamoiden välissä.

Enää pari päivää elokuuta, sitten alkaa syyskuu ja kai se syksyinenkin sää sieltä pian saapuu.  Mutta nyt nautitaan kesäisestä lämmöstä niin kauan kuin siihen on mahdollisuus.


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Kivasti kuvista näkee, miten salama valaisee! Täällä on tänään ukkostanut pitkin päivää ja jo eilen sää muuttui syksyiseksi ja viileni huomattavasti. Lauantain vielä oli hellettä ja minä värjäsin innolla lankoja. Muuten 1997 oli helteinen kesänloppu, odotin silloin toiseksi nuorinta ison mahani kanssa. Seuraavaksi vanhemmalla on synttärit 8. syyskuuta ja synttärijuhlissa vielä illalla oli hellettä ja lauma pikkutyttöjä juhli ulkona hellemekoissa. Ainakin syyskuun puoliväliin oli silloin kuumat kelit.
    Sukkasatoa ja syyskuuta odotellaan!

    VastaaPoista
  2. Ihanan erilaiset nuo kuvat samasta kohteesta! Ihanaa että on nämä vuodenajat. Tämäm syksyn tuleminenkin on niin mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  3. Teillä onkin ollut lämpimämpää ja ennusteiden mukaan jatkuu vielä.
    Aamusta meillä oli vain 13 astetta, mutta työn touhussa, orapihlaja-aidan leikkaamisessa tarkeni.
    Minuutin kestänyt rankkasade sai pihan lainehtimaan hetkeksi, onneksi vasta aidan leikkuun jälkeen.
    Ukkosta ei ole kuulunut....
    Kovasti nämä säät ja sadekuurot vaihtelevat.

    VastaaPoista
  4. - Ihania kukkia!! Meillä ei ole enää kuin yksi kaunis kukka, se lumihiutale, josta keväällä oli juttua. Epistä!!
    -t-

    VastaaPoista
  5. Mammutti: Niin niitä lämpimiäkin syyskesiä löytyy, kun vain muistaisi kaikki! ;) Tänään meillä +18, joten vielä kesäistä.

    Auli: Niin, aika paljon se yksikin salamanisku valaisee pimeää iltaa.

    Heleena: Ei orapihlaja-aitaa varmaan helteellä kukaan haluaisikaan leikata.

    Taina: Otithan huomioon, että kuvan kukat ovat uusia, toinen ostettu ja toinen saatu. Meillä ei edes se lumihiutale menestynyt kunnolla, vaikka siirrettiin otollisempaan paikkaankin. :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.