Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 30. elokuuta 2011

Yritän ottaa kiinni

Vuosi on kulunut jo loppupuolelleen, enää neljä kuukautta jäljellä.  Niin loppuu myös HHV2011 eli Hullu Huivi Vuosi, johon minäkin keväällä liityin.


Tämä hulluttelu on siitä mainio juttu, että jokainen sai itse päättää, kuinka paljon aikoo tehdä huiveja kyseisenä aikana.  Minä päädyin vaatimattomasti huiviin/kuukausi.  Täytyy kyllä tunnustaa, että olen ollut jo kolme huivia jäljessä tavoitteestani. Mutta olen ajatellut, ettei hätää, otan loppukirin.  Äkkiähän niitä nyt huiveja suoltaa, jos ei tee kovin isoja ja vaativalla ohjeella.

Siis saanko esitellä: Minun HHV:n huivit numero 6 ja 7!  Ei näissä kauan mennytkään, parina iltana näitä tikuttelin ja tässä ne nyt ovat.  Langaksi valikoitui lankalaatikostani joskus jostakin arvonnasta saamani kerät Novitan Hellen-lankaa.


Malli Celtic Cable Neckwarmer maksuton ohje  täältä  (Ravelry Link)
Lanka harmaa Novitan Helen, jota kului 50 g
Puikot 4 mm
Napit löytöjä nappilaatikostani

Ohjeen mukaan tein, paitsi reunimmaisen silmukan kudoin aina oikein.  Tällä ohjeellahan olen tehnyt aiemmin parikin "kaulanlämmittäjää".  Se ensimmäinen oli itsellä käytössä viime talvena ja tykkäsin kovasti.

Malli oma muunelmani edelliseen: kuuden silmukan peruspalmikkoa, välissä kaksi nurjaa.
Silmukoita työssä 30
Lanka vihreä Novitan Helen ja kulutus 50 g
Puikot 4 mm
Napit löytöjä nappilaatikostani, nämäkin



Oli muuten selvästi nopeampi kutoa tämä toinen huivi, kun palmikonkiertoja tuli vain joka 8. kerros. Kumpikin minusta ovat mukavan näköisiä.  Tulen varmaan tekemään näitä enemmänkin ja ehkä jollakin muulla mallineuleella.  Mielessäni pyöri nimittäin muitakin vaihtoehtoja noita tehdessäni.
Nyt on taas hyvä antaa HHV:n kulua ja huivitteluajatusten muhia kaikessa rauhassa.  Vaikka elokuu on jo lopuillaan ja syyskuukin taitaa mennä sukkia tehden, niin äkkiähän näillä kaulanlämmittäjillä näköjään kuroo kiinni jälkeenjääntinsä, jos ei muita ehdi tekemään. 


Minulla on vielä yksi työ kesken ennen Sukkasatoon ryhtymistä.  Se keskeneräinen työ ei tosin kamalasti innosta, joten saattaapi mennä purkuunkin, mutta katsotaan.  Vielä on kuitenkin yksi päivä mainitsemaani Sukkasatoon.


9 kommenttia:

  1. Olen myös katsellut tuota huivia sillä silmällä, että kannattaisi tehdä.. kaunis harmaanakin.

    VastaaPoista
  2. Kauniit huivit! Nuo on kyllä niin kätevänoloisen mallisia, että kyl määkin haluun...

    VastaaPoista
  3. - Noooohhh.
    Minähän voisin "lahjoittaa" siihen hullutukseen sinulle ne neljä tekemääni huivia, hih.
    - Kiitos kovasti tuosta ohjeesta.
    Voisin yritellä siitä viime viikolla ostamastani langasta tuollaista.
    -t-

    VastaaPoista
  4. Tykästyin oitis harmaaseen! Vihreä on yhtä kaunis. Kiitos linkistä, jos joskus yrittäisi...
    Ensin tulee sukkaa, edes yhdet, jahka päästään alkuun. Alkukuu menee kyläillessä....

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja ei niin tavallinen kaulanlämmittjä.Voisi laittaa to-do-listalle.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista ja huivin kehuista! Suosittelen sellaisen tekoa, on kiva tehdä ja huivi mukava käytössä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.