Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Koukuttava sukkaohje

Edit. 30.10.11 klo 16.45:  
 TiiQ kertoo blogissaan, että paljon ihastusta saaneiden Frekdrikasukkien ohje on nyt julkaistu.
Suomenkielinen ohje on lisättyTiiQ:n  blogisivuksi, mutta se on saatavilla myös helpommin printattavassa pdf-muodossa Ravelryssa.
 
 
 Viime viikolla näin niin ihanat sukat, että olisin siitä paikasta halunnut saada ne puikoille.  TiiQ esitteli blogissaan Käsistä karannut kehittelemänsä sukkamallin prototyypin.  Ja se kolahti minuun täysin. Ohje ei ole vielä aivan valmis, mutta minä keksin tyrkyttää itseni koeneulojaksi ja pääsinkin.  Ja nyt voin esitellä valmiit sukat.

 Malli TiiQ:n Fredrika, joka on julkaistaan luultavasti marraskuussa
Koko 38-39
Lanka Gjestal Janne, menekki 115 g
 Puikot 4 mm:t sukkapuikot

 Ohje on kirjoitettu pitkällä pyöröpuikolla tehtäväksi, mutta teko onnistuu hyvin myös sukkapuikoilla, kuten minä tein.  Muuten noudatinkin sitten ohjetta aivan sukan päättelyyn asti.  Sen tein silmukoinnin sijasta kolmen puikon päättelynä. Ja voin sanoa, että ohje on hyvä ja selkeä.  Suosittelen sitä, jos haluat tehdä hiukan paksummasta langasta nätit sukat, joissa on jotain pintaneuletta.

TiiQ kertoi, että suunnittelee laittavansa ohjeen Ravelryyn ja myös omaan blogiinsa, joten se on helposti kaikkien saatavilla.  KiitänTiiQ:ta hyvästä ja selkeästä ohjeesta, jolla sain aikaan kauniit sukat. Nämä muuten menevät lahjaksi eräälle minulle tärkeälle henkilölle.


Kantapään teossa käytettiin shadow wraps -tekniikkaa, joka oli minulle uusi tuttavuus.  Mutta hyvin siitä selvisin TiiQ:n kirjoittamalla ohjeella.  Näin tehty kantapää on hiukan pulleroinen muodoltaan, kun sukka ei ole jalassa.


 Mutta jalassa kannan pyöreys häviää ja sukka istuu hyvin jalkaan.


 Sukkien etupuolella ei ole kuvioa vaan se on yksinkertaisesti resoria, tosin oikeat silmukat tehdään kiertäen. Tuo resorin ja sileän neuleen rajaaminen palmikonkierroin on kiva idea.



Näitä sukkia oli tosi mukava tehdä.  Kapeat  kahden silmukan muodostamat palmikonkierrot tehdään joka kerroksella,  joten koko ajan tapahtuu jotain ja saa olla skarppina. Tulipa taas tutuksi ajatus "teen vielä tämän kerroksen".  Voisin vaikka heti aloittaa toiset sukat samalla ohjeella, mutta minulla on muutamia lupauksia toteuttamatta, joten taidan tehdä ne ensin.


TiiQ on tehnyt muitakin ohjeita, joista osa löytyy nettineulelehti Ullasta (uusin numero). Uusimmasta Ullassa on Merenkulkija-sukkien ohje, jotka nekin ovat minulla tehtävien listalla. Myös sytomyssyihin olemme  saaneet häneltä kivoja ohjeita. 


17 kommenttia:

  1. Oi kun kauniit :) Todella upeat. Harmittaa, kun oon niin huono ohjeiden lukija..

    VastaaPoista
  2. Onpa tosiaan ihanat sukat!!<3 Laitan kyllä nuo heti puikolle kunhan ohjeen saan.:)Hyvää illanjatkoa!

    VastaaPoista
  3. Tosi ihanat sukat. Varteenotettava malli!

    VastaaPoista
  4. Upea malli ja kauniisti olet sen toteuttanut!

    VastaaPoista
  5. Ovatpa ne kauniit! Täällä odotellaan myös ohjetta ilmestyväksi, jotta pääsevät sukat minunkin puikoilleni. :)

    VastaaPoista
  6. Onpas hauska nähdä ensimmäiset Fredrikat näin "julkisestikin" jonkun muun kuin itseni neulomana. Niistä tuli kyllä hienot, kiva kun ohje oli hyvin lukukelpoinen!

    VastaaPoista
  7. Voi ku on kauniit sukat! ^^ Löytyykö tuon shadow wraps- kantapään ohjetta jostain suomeksi?

    VastaaPoista
  8. Kirsi74: Siinäkin asiassa (ohjeiden lukeminen) kehittyy, jos harjoittelee, sanoo tämä opettelija! ;)

    Seijasisko: Minä taidan piakkoin panna toiset tällaiset puikoille! :)

    Lottis: Kiitos! :)

    Hillanen: Kiitos! :)

    Sari: Kiitos! :)

    Sara: Kiitos! :)

    Hepsi: Kiitos! :)

    Tiina: Joo marraskuu alkaa pian! ;D

    TiiQ: Ohje on hyvä, kiitos vieläkin sinulle siitä! :)

    Marjut: Kiitos! :)

    Maame: En ainakaan tiedä shadow wraps -kantapään suomenkielistä ohjetta muuta kuin tässä mainitsemassani TiiQ:n ohjeessa, joka siis julkistettaneen marraskuussa.

    Tess: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  9. Kauniit sukat! Meillä ainakin pitää sukat olla "oikeeta sukkalankaa", eli paksua Jannen tai Seiskaveikan luokkaa, ohuet ei kelpaa.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kauniit sukat! Noita tääytyy varmaan kokeilla, josko nuo kapeat palmikot kääntyisivät minulla nätimmin paksummasta langasta :)
    Liityin samalla lukijaksesi, etten eksyisi,koska sukkasato lähestyy loppuaan :)

    VastaaPoista
  11. Mammutti: Minä itse tykkään enemmän käyttää ohuempia kuin 7Veikan paksuisesta langasta tehtyjä sukkia, mutta monet tykkäävät paksummista. Ja makuasioistahan ei voi kiistellä. ;D

    Sipi: Kiitos! :)

    Whiteandblue: Tervetuloa lukijakseni! Se ilahduttaa minua. Ja voin kyllä suositella tätä sukkamallia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.