Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Lapasia

Marraskuun poliväli jo ohitettiin eikä vielä ole tietoa talvesta.  Muutamana aamuna on maa ollut kuurassa, siis mittari on käynyt yön aikana pakkasen puolella. Päivisin on ollut yleensä sumuista ja kovin hämäräää sekä muutama lämpöaste.  Tänään sentään aurinko pilkisti pilvien raosta mutaman minuutin ajan ja kultasi metsikkömme männyt upeasti.  Kylläpä sen näkeminen sai mielen iloiseksi.

Toisaalta sää suosii käsitöiden tekijää, kun se ei ainakaan houkuttele ulkoiluun eikä pihalle edes katselemaan.  Ainakaan minä en viihdy ulkona tällaisella säällä, mutta kässät sen puoleen viihdyttävät. Huimauskin, josta kerroin reilu viikko sitten, on vähentynyt siinä määrin, ettei haittaa  kutomista ollenkaan.  Sen verran ärtsynä se kuitekin oli, että sai minut poikkeamaan lääkärin juttusille.  Nyt minulla on diagnoosikin tälle ajoittain minua kiusaavalle huimaukselle, nimittäin hyvänlaatuinen asentohuimaus. Sitähän minä olin jo itsekin arvellut vaivani olevan.  Ja nyt sain varmistuksen, että vaiva on  kiusallisudestaan huolimatta hyvänlaatuista.

Mutta nyt päivän pääasiaan eli kädenlämmittimiin, joita edellisen postauksen lopussa lupailin esitteleväni täällä piakkoin.

 Tässä niitä on. Osa jo valmiina ja yhdet vielä keskentekoisina. Kaikki kaksinkertaisia lapasia eli tuplalapasia, kuten minä niitä kutsun.  Pitkään blogiani seuranneet tietävätkin, että olen näitä tehnyt monia pareja useana talvena. Nämä kun ovat minun lähipiirissäni oikein hyväksi ja lämpimiksi havaittuja lapasia.  Ja ohjeenkin niihin väsäsin, se löytyy täältä.

  Ensin valmistuivat nämä ruskean ja luonnonvalkoisen väriset.  Lankana on Novitan Nalle, jota kului yhteensä 80 g.  Kooltaaan lienevät n. 10-vuotiaan käsiin sopivat.

Tässä vielä esillä molemmat puolet. Käsiselän kuvio ei ole kummoinen, kun sen ihan omasta päästä nappasin enkä parempaakaan keksinyt siihen hätään.  Aluksi se näytti minusta aika oudolta vai sanoisinko peräti rumalta, mutta lapasen valmistuttua vaikutelma "sievistyi" kummasti.


  Seuraavaksi tikuttelin harmaasta ja luonnonvalkoisesta G-B Sprint-langasta (75% villaa, 25% polyamidia) lapaset 7-vuotiaalle. Langanmenekki oli 50 g.

Nämä lapaset pakattiin jo lahjapakettiin huomista odottamaan. Silloin menemme naapuriin juhlimaan Miskaa 7v, joka on joskus vieraillut täällä Lankapirtissäkin. Miskahan poikkeaa ilahduttamassa meitä useita kertoja viikossa.  Olisi muuten halunnut meidät jo tänään kaverisynttäreilleen, kun kerran olemme hänen kavereitaan.  Äitinsä kuitenkin päätti, että huomenna oikeana synttäripäivänä aikuisten juhliin.  Menen kyllä synttäreille mieluummin vasta huomenna, mutta olen oikein ylpeä, että kuulumme hänen kavereihin.


 Miskankin lapaset esittelevät puolensa.


Lisääkin näitä tuplalapasia on siis tulossa, kuten ensimmäinen kuvakin lupailee.  Minusta näitä on oikein mukava tehdä, kun vain aina keksisi jonkun sopivan kuvion.  Mutta nyt vien nämä valmiit vielä Tumpputupaan.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


12 kommenttia:

  1. Kauniita lapasia. Mullakin kahdet valmiit, mutta kuvaa en ole vielä saanut siirrettyä koneelle. Nyt olen vain virkannut lappuja, ei oikein muu huvita.

    VastaaPoista
  2. Tyylikkäitä lapasia olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja. Pitää todella tutustua ohjeeseen. itse olen tuon kaltaisia ostanut Tallinnasta!

    VastaaPoista
  4. Nämä näyttävät lämpimiltä. Kuvio ei ole yhtään hassumpi

    VastaaPoista
  5. Käyttämäsi kuviomallit miellyttävät yksinkertaisuudellaan silmää; ovat varmaan myös joutuisat neuloa. Harmaa osaa olla kaunis :)
    Luulisi nuoren ystävänkin ilahtuvan lahjasta.

    VastaaPoista
  6. Nämä sinun lapasesi ovat huippuhienoja. Ei ole minulla tullut vielä opeteltua tuota tuplalapasen tekoa, vaikka olen ohjettasi lukenut jo moneen kertaan.

    VastaaPoista
  7. Oi kuinka kauniita lapasia!!! Yhtään lapasta en ole vielä tänä syksynä ehtinyt tekemään. Hurahdin niin noihin joulupalloihin ja työt häiritsee harrastustani...en ehdi neuloa niin paljon kuin haluaisin. :)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania tuplia jälleen! Väritykseen ja kuvioihin minäkin ihastuin.
    Meillä lämmin syksy jatkuu, reippaat viisi astetta lämpöä. Nurmikkomme on kauniin heleänvihreän uuden nurmen peittämä jo lähes kokonaan, vuosi sitten oli reipas lumikerros. Eipä juuri paksumpia lapasia tai huovutuksia ole kukaan kaipaillut, mutta tulee se talvi joskus.

    VastaaPoista
  9. Kirsi74: sinä oletkin ahkerasti tehnyt lapasia Tumpputupaan, enemmän varmaan kuin minä. :)

    Amuk: Kiitos! :)

    Auli: Olispa kiva nähdä sinunkin tekemät "tuplat" ja kuulla komenttisi ohjeesta. :)

    Kardemumma: Ja lämpimät nämä kuulemma ovatkin! ;)

    Pirle: Tämä kuvio on siis todella helppo tehdä ja muistaakin se. ;D

    Sude: Nettimaailmahan on pulollaan ihania ja mielenkiintoisia ohjeita, joten kaikkia ei voi ehtiä tekemään. ;)

    Eeva: Ne joulupallot ovatkin niin ihania, etten minä ole uskaltanut alkaaa ollenkaan niitä tekemään. ;)

    Mammutti: Tosi on, että tämä sää ei ollenkaan jouduta lapasten tekoa, mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin vielä niitä tarvitaan tänäkin talvena. :)

    Taina: Kiitos! :)

    VastaaPoista
  10. Kauniita lapasia! Jossain vaiheessa pitää tuplalapasohjeesi vielä testata:)

    VastaaPoista
  11. Marjut: Jäänpä odottamaan testisi tuloksia! ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.