Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Pitihän minunkin saada muffinsseja

EDIT: klo 20.15

 Monissa blogeissahan on nähty viimeaikoina soman ja makean näköisiä muffinsseja, joita ainakin minä olen ihaillut ja himoitenkin katsellut.  Viime viikolla pakatessani kässäkassiani Lapin matkaamme varten, nappasin mukaan muutaman kerän ohuita puuvillalankojakin. Ajattelin, jospa minä nyt kokeilisin.

Eilen sitten aloitin.  Totesin heti, ettei minulla ole riittävän herkullisia värejä muffinsseihin, mutta päätin kuitenkin tehdä muutaman kokeeksi.

Ensimmäiseksi valmistui marjamuffinsi ja se pääsi heti kuvaan, kun luulin tämän jäävän ainoaksi.  Mutta ei, illalla jo hyppäsi toinen koukulle ja tänään vielä kolmaskin.


Nyt voikin jo valita, millä herkuttelee kahvin kanssa.  

Ohjetta otin Dropsin sivulta täältä, mutta en tarkasti noudattanut vaan sovelsin oman mieleni mukaan.  Mukava näitä oli tehdä, mutta ei minun ehkä useampia tarvitse tehdä.  Nämä päätynevät eräälle pikkuneidille leikkiin, jos vain kelpaavat.

Edit: Tulin vielä sanomaan, että mitään täyteainetta minulla ei ole täällä mukana, mutta leikkelin rikkinäiset sukkahousut pieneksi silpuksi ja hyvin tuntuu pelittävän sekin.



Nämä kuvan töppösetkin pitää vilauttaa täällä. Ne valmistuivat viime viikolla. Kärjestä aloittaen tein taas oman tossukoiden ohjeeni mukaan umpinaisemmaksi malliksi.   Lanka taas 7veikkaa kaksinkertaisena, kulutus 95 g näihin koon 39-40 töppösiin.


Neuleet etenevät nyt hitaasti, kun ristipistot vievät aikaani.  Mutta kyllä minä jotain siinä sivussa kudonkin niin kuin nyt virkkasin nämä muffinssit.  



13 kommenttia:

  1. Sauskan näköisiä muffinsseja, herkkuina parempi kuin karppaaminen

    VastaaPoista
  2. Olen myös miettinyt noiden muffinsien tekoa yhdelle pikkuneidille hänen kahvikutsuleikkeihinsä. Miten meillä meneekin nämä ajatuksen aina näin yksiin?

    VastaaPoista
  3. Mummeli: Ja nämä käyvät hyvin myös karppaajalle, kun ei tule hiilareita! ;D

    Kardemumma: Ollaan kai sukulaissieluja! :)

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköisiä ja terveellisiä muffinsseja

    VastaaPoista
  5. Ihania muffinsseja! Meillä on töissä tommonen kestotäytekakku :)

    VastaaPoista
  6. Todella vähäkaloriset muffinsit!
    Olimme marraskuussa Äkäslompolossa ja emme päässeet hiihtämään, lumi puuttui.Kävelimme tuon asuntovaunu alueen ohi,onko se sama joka oli Mailan putiikin vierellä?

    VastaaPoista
  7. Oikein herkullisia! Noilla ei ainakaan pääse lihomaan ja ovat hyvä 'vierasvara'. Kivat tossut!

    VastaaPoista
  8. Auli: Niin ovat! :)

    Eeva: Wau, kestotäytekakku! ;D

    Näpertelijä: Juuri se sama alue siinä Mailan putiikin vieressä. Hyvin oli muuten ehtinyt lunta tulla tänäkin talvena, vaikka pitkään sitä sai odottaa syystalvesta.

    Anttuuna: Riittoisa vierasvara, kun ei kuivetukaan! ;D

    VastaaPoista
  9. Hauskoja muffinseja ja hyvä keksintö nuo sukkahoust täytteenä.:) Tossut näyttävän mukavilta.

    VastaaPoista
  10. Onpa herrkulliset muffinit. Tuo sinun tossuohjeesi on kyllä tosi hyvä, sillä tulee nopeasti valmista.

    VastaaPoista
  11. Jos haluaa muffinsin pysyvän pystyssä sinne pohjalle voi laittaa pienen hiekkatyynyn. Noissa tuppaa käymään vähän kun sytomyssyissä- kun teet yhen huomaat kohta jo tekeväsi toista-kolmatta-kymmenettä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.