Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Hihatin lopultakin

Ensin pieni mainos, olkaapa hyvät!

 Seijasiskon käsityöblogissa on arpajaiset.  Osallistua voi 30.4. klo 12.00 saakka, joten kaikki vaan sinne  kipin kapin.  Palkinnot  -   enpä kerrokaan, kurkkaa itse.


Ja sitten tuohon lopultakin valmistuneeseen hihattimeen, johon otsikkokin viittaa. Pieni työ, mutta sen kanssa on ollut monenlaista vääntöä.  Teki mieleni jo jossain vaiheessa perua lupaukseni sen tekemisestä, mutta sinnikkäästi kuitenkin jatkoin.  Eikähän sitä vieläkään tiedä, onko tämä sopivan kokoinen, sen kuulee vasta sitten, kun hihatin on päässyt perille saajalleen.


Malli Hihatin "ihan omasta päästä, siis ilman ohjetta
Mallineule sama kuin mekossa , jonka pariksi tämä on tarkoitettu
Koko toivottavasti sopiva 3-vuotiaalle 
Lanka Sandnes Mini Duett (55% puuvillaa, 45% merinovillaa), menekin lisään myöhemmin. On muuten ihanaa lankaa neuloa.
Puikot 2.5 mm:t

Mutta aletaannpa alusta.  Ehkä joku muistaakin, että joulukuussa tein tonttutytön mekon 3-vuotiaalle ja sitten tammikuussa siihen tarkoitetun hihattimen.  Mekko sattui heti sopivan kokoinen ja saaja Ella 3v tykkää siitä kovasti.  Mutta hihatin olikin sitten liian pieni.  Mutta ei hätää, olin ostanut lankaa reilusti, joten uusi isompi hihatin puikoille.  Olisi luullut, että helpostihaan se käy, kun liian pieni hihatin oli mallina.  Ohjettahan minulla ei olut hihatimeen enkä tietenkään ollut viitsinyt tehdä muistiinpanoja siitä ensimmäisestä.  

Alku sujui hyvin, lisäilin silmukoita aiempaa reilummin ja tein ensimmäisen hihan. Onneksi siinä vaiheessa huomasin tekemäni mallineuleen virheen n. 5 cm päässä.  No sehän korjatui helposti, äkkiähän sen pätkän purkaa ja kutoo uudestaan.  Sitten vain vartalo-osa ja toinen hiha.  Päättelinkin jo, mutta en vielä katkaissut lankaa vaan mittasin siihen pieneen ja kauhukseni huomasin hihattimien olevan melkein samankokoiset.  Vaikka olin vertaillut niitä aiemminkin ja muka todennut selvän kokoeron. En ymmärrä, miten tuo on mahdollista, mutta niin oli. Meni siinä muutama päivä asiaa sulatellessa, mutta pakkohan se oli taas alkaa purkuhommiin, kun ei hihatin kasvanut yhtään itsestään. 

Siis lisää leveyttä vartalo-osaan ja toinen hiha uusiksi. Tässä kuvassa molemmat jo valmiina. 

Ja vielä vartaloaukon huolittelu. Sen pienemmän reunustin rapuvirkkauksella, mutta tähän ajattelin joustavampaa vaihtoehtoa.  Lillin mainiota postausta lukiessani päädyin valitsemaan tähän I-cord -reunuksen.  Mutta, mutta, valmiina se kyllä näytti ihan siistiltä ja kauniilta, mutta oli aika joustamaton sekin.  Ja arvaatkin varmaan, että taas purettiin.  

Nyt tein huolittelun 2o, 2n -resorina, joka on mielestäni jotenkin tylsän näköinen, mutta on ainakin pehmeä ja joustava. Jospa se olisi pienen tytön päällä mukavampi käytössä.


Nyt vain toivon tämän olevan sopiva Ellalle ja miellyttävän häntä.  Mekko ainakin kuuluu olevan kovin mieleinen.  Toivon saavani kuvan Ellasta hihatin ja ehkä molemmat yllään, vilautan sitä sitten täällä Lankapirtissäkin, että näette kokonaisuuden.



16 kommenttia:

  1. Kovin kauniilta näyttää hihatin! Se on varmasti mieleinen!

    VastaaPoista
  2. Kaunis hihatin! Toivottavasti sopii myös käyttäjälleen! Kärsivällisyys kasvaa, kun joutuu tekemään ja purkamaan ja vielä useampaan kertaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihalaiska, jospa sainkin annoksen lisäkärsivällisyyttä tämän hihattimen ansiosta! ;)

      Poista
  3. Kärsivällisyytäsi on todella koeteltu..eihän tuommoista ihan hetkessä neulo. Kaunis tuli ja varmasti mieluinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, joo ei neulo hetkessä varsinkin, kun purkaa aina välilä ;DD

      Poista
  4. Kun joku rupee meneen pieleen, niin se menee sitten kunnolla =) Tuttua on :)
    Kaunishan tuosta hihattimesta kumminkin tuli, toivottavasti nyt on juuri sopivan kokoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, niin se on, että vaikeudetkin näyttävät kasaaantuvan. Mutta ilo onkin sitten, kun ne sa selätettyä. :)

      Poista
  5. Kaunis on hihatin! Pitelen täällä peukkuja, että nyt olisi sopiva.
    Kaunista kevätviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Joskus sitä on vaan pakko purkaa:)

    VastaaPoista
  7. Purkamiset ovat ärsyttäviä, mutta lopputulos on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pappi puikoissa, kiva, kun tykkäät lopputuloksesta! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.