Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Isoäidinneliöitä ja kämmekkäät

Tällä viikolla olen saanut pari käsityötä päätökseen, nimittäin itselle kämmekkäät ja hyväntekeväisyyteen meneviä isoäidinneliöitä.


 Nämä kymmenen isoäidinneliöä virkkasin jämälangoista, jotka olin kerännyt mukaani tänne Lappiin.  Laput ovat kooltaan n. 15 x15 cm ja niihin käytin n. 130 g (punnittu epävarmalla talousvaa'alla alueen kahvilassa) erilaisia lankoja, joista tunnistin Wetterhoffin Sofiaa, 7Veikkaa, Nalle Coloria, Nallea, Tenneseetä, Hjertegarnin Baby pompon ja lisäksi muutamaa nyttönen tunnistamattomia.  Monta kerää sain käytettyä aivan loppuun, mutta jäi vielä tähteitäkin.

 Minna huuteli FB:n Virkkaus-ryhmässä apuja tällaisten tekoon, kun hän tekee peiton sukulaistytölle 10v, jolta on hiljattain leikattu aivokasvain.  Ja minullehan kutsu oli juuri sopiva. Olin nimittäin juuri saanut pääteltyä nuo alempana olevat kämmekkäät ja toiseksi Jämäkuu oli juuri alkanut.  Nämä siis päätyvät myös Jämäblogiinkin.

Oli muuten mukava virkata näitä lappusia, en meinannut malttaa laskea välillä käsistäni työtä. Aina piti aloittaa uusi lappu heti edellisen valmistuttua tai uusi kerros edellisen jälkeeen.  Ja nyt haluaisin jatkaa noiden tekoa.  Jäinköhän koukkuun!  ;D 




Siinäpäs Matleena lueskelee kirjaa uudet kämmekkäät käsissään.  Oikeasti kuva on lavastettu makuusoppeemme, kun muutama kommentoija esitti toiveensa edellisen postauksen vaunuelämää koskevaan osuuteen.  Mutta totuutta on mukana, minä luen kirjoja pitkälläni, yleensä "iltasatuina" nukkuman käydessä. Ja silloin pidän kämmekkäitä, kun muuten ranteitani ja käsivarsia palelee.  Ja kämmekkäiden tulee olla reilun pitkät, nämä ovat 30 cm.



Tämä kuva on napattu komeroiden edessä, jotta näkisitte vaunumme kolme korkeaa komeroa. Ei ne kaikki ole leveitä, mutta niin mainioita vaatteideen säilytykseen, kun vaatteet saa sinne hengareissa.  Aiemmissa vaunuissamme on korkeita kaappeja ollut vain yksi, joten nyt osaan antaa tälle arvoa.


Mallin idea on Ullan Ursus-kämmekkäistä, joista nappasin palmikon, mutta muuten tein "omasta päästä".
Lanka on Adriafil Reginaa (100%merinovilla), jota sain reilu vuosi sitten lahjaksi. Menekin lisään tänne, kunhan kotona punnitsen.  Ihanan pehmeä ja kutittamaton lanka.
Silmukoita oli 48, joita tikuttelin 3.5. mm:n sukkiksilla.


Peukalokiilaan tein lisäykset keskelle peukaloa. Olen tykästynyt tähän tapaan, jonka opin aikoinaan Annikaiselta, mutta nykyisin teen sen hiukan erilailla.  Siinäkin minun pitää saada käyttää "omaa päätään"!

Ylläksellä siis ollaan edelleen ja vaunuelämää vietetään.  Sää on ollut vaihteleva, mutta hyvät hiihtokelit jatkuvaat edelleen. Niistähän mieheni nauttii sillä aikaa, kun minä keskityn käsitöihini. Vai onkohan se toisin päin! :o  Mutta pääasia on, että molemmat nautimme täällä olosta. Nytkin paistaa aurinko ihanasti ja mittarimme näyttää tätä kirjoittaessani +3 astetta. Kevätpäivä parhaimmillaan.


Hyvää viikonloppua kaikille!

 

22 kommenttia:

  1. Kauniit kämmekkäät ja värikkäitä neliöitä!

    VastaaPoista
  2. Miten hienoja isoäidinneliöitä! Jaksan ihailla teitä ahkeria, jotka jaksavat virkata lähes joka kerroksen eri värillä, itse laiskottelen ja virkkaan muutaman kerroksen samalla värillä tai koko lapun yhdellä värillä. Kämmekkäätkin ovat kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia, pienistä lankanyttösistä ei tule kovin monta kerrosta, niin on pakkokin vaihtaa väriä usein. ;),

      Poista
  3. Ihanat kämmekkäät! Ja miten hienoa työtä tehdä joka välissä noita hyväntekeväisyysneuleita, hattua nostaisin jos mulla sellainen olisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpura, virtuaalinenkin hatun nosto saa hyvälle mielelle, kiitos siitä! ;)

      Poista
  4. Ihanat kämmekkäät!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniin värisiä neliöitä. Minusta on tosi ihanaa, että näistä neuleblogeista löytyy niin paljon hyväntekeväisyys-juttuja. (Facebookiin en päässe lukemaan mitä sieltä löytyisi, kun en ole kirjautunut käyttäjäksi.) Sellainen pyyteetön auttamisenhalu ei tosiaankaan ole kadonnut mihinkään - onneksi.

    Ja nuo kämmekkäät on myös kauniit. t. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, totta on, että käsityöbloggaajat harrastavat paljon hyväntekeväisyyttä. ;) Muuten, osa FB:n sivuista on kaikille julkisia, siis pääsee lukemaan kirjautumatta.

      Poista
  6. Ihanan pitkät kämmekkäät ja muutenkin hyvän näköiset.
    Oi teitä onnellisia, jotka saatte nauttia olostanne siellä Ylläksellä. Välillä minäkin kaipaan sinne, vaikka siitä on jo 50 vuotta kun olen viimeksi kesää siellä viettänyt. Mahtaa olla maisemat muuttuneet ja ehkä onkin parempi pitää vain mielessä se luonnonrauha, mikä siellä silloin vielä vallitsi. Ei ollut hiihtohissejä eikä hotelleita ja linja-auto kulki sinne kerran viikossa ja seuraavana päivänä takaisin. Minun äitini asui silloin Sieppijärvellä ja usein kuljettiin polkupyörillä Ylläkselle ( lähemmäs 100 km muistaakseni).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, Äkäslompolo on kyllä kiva paikka vieläkin, vaikka varmaan et tuntisi samaksi, jos sinut tuotaisiin tänne silmät peitettyinä. Mukavan rauhallista täällä on vieläkin sesongin ulkopuolella, sesonkina on kuin jossakin pienessä kaupungissa. Tunturit tietenkin ovat kutakuinkin entisellään mitä noita laskettelurinteitä ovat avanneet. Tarkistin Eniron reittihausta, niin Sieppijärveltä on tänne Äkäslompoloon matkaa n. 60 km, joten on siinä saanut polkea tovin sen aikaisilla pyörillä. Olitko sinä muuten Äkäslompolon vai Ylläsjärven puolella silloin nuorena?

      Poista
  7. Todella kauniit kämmekkäät! Ihanaa, miten hyvään tarkoitukseen sait jämälankojasi upotettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulisti, minäkin sain tekemisen ilon lisäksi hyvän mielen, kun tiedän mihin laput päätyvät. :)

      Poista
  8. Hyvä tarkoitus tuhota jämälankoja ja kauniit kämmekkäät!

    VastaaPoista
  9. Ai teitä onnekkaita. Hiihtely lapin keväthangilla kuulostaa oikein mukavalta :)

    Kauniit kämmekkäät olet neulonut. Minäkin tarttisin sellaiset ja ihan samaan tarkoitukseen kuin sinäkin. Siis eikun neulomaan. Aurinkoisia päiviä teille sinne lappiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annikainen, jännä nähdä, millaisissa kämmekkäissä sinä iltasatusi luet! ;D Tai siis millaiset kämmekkäät käsissäi! ;DD

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.