Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kukkasia valmiina


Tiskikukkia olen väsännyt taas pari kipaletta.  Meillä erilaisia itsetehtyjä tiskirättejä on käytetty jo kai kolme vuotta ja tykätty on niin, ettei paluuta aiempaan käytäntöön ole näillä näkymin.  Samoin on poikamme taloudessa, sinnehän tein pyynnöstä maaliskuussa rättitäydennystä.


  Malli molemmissa Tintin tiskikukka isompana versiona (valkoisessa silmukoita 22 ja punaisessa 24)
Lanka valkoisessa Drops Bomull-Lin  ja punaisessa  Cotton 8, joita molempia kului hiukan vajaa 50. gramman kerä.  Tarkempi menekki selviää kotona punnituksessa, lisään sitten grammat tähän.

Olen kekannut yhden parannuksen tapaani tehdä näitä tiskikukkia. Aiemminhan minulla tahtoi jäädä rei'ät näkymään siihen kääntymäkohtaan, mutta eipä jää enää. Kiitos tiimalasikantapään, jota olen viime aikoina harrastanut pikkusukkiin kuten junasukkiin.  Kun vetää kääntymisen jälkeen sen nostettavan silmukan kireälle kuten tiimalasikantapään ohjeessa neuvotaan, niin reikää ei jää.



 Punainen tisikikukkanen muutti jo naapurivaunussa majailevalle ystävälleni, mutta tämä valkoinen jää omaan käyttöön.  Ja lisääkin näitä tiskirättejä ilmestynee lähiaikoina.

Nämä kukkaset on kuvattu vaunumme tiskialtaan kannen päällä.  Kuvatessa tuli mieleeni ottaa pari muutakin kuvaa vaunukeittiöstämme.  En tiedä, kiinnostavatko ne kovinkaan monia, mutta ainakin yksi henkilö ehkä katselee niitä sillä silmällä, että "kaikenlaisessa ahtaudessa ne vapaaehtoisesti ovat".  ;DD  Olemme nimittäin hänen kanssaan ihan sovussa sanailleet aiheesta aiemmin ja näkemyksemme ovat hyvinkin erilaiset tässä asiassa.

 Tässä lietemme, joka on tiskialtaan vasemmalla puolella ja toimii kaasulla. Molemmat saa peitettyä saranoin varustetulla lasikannella, jolloin saa tasaista käyttöönsä laskutilaaa.  Minä olen laittanut kansien päälle vielä palat vahakangasta.


Liedestä vasemmalle on pöytätaso, joka erottaa makuusopen ja tupakeittiön.  Siinä on kaikenlaista tavaaraa, kuten näkyy.  Yläpuolella on TV-taso ja alapuolella avohyllyjä, joihin sinnekin on kertynyt kaikenlaista tavaraa.  Lieden ja tiskialtaan sekä ala- että yläpuolella on kaappeja ja laatiskoja kuten isommissakin keittiöissä.

Tuossa kulmauksessa meillä siis kokkaillaan enemmän tai vähemmän herkullisia ruokia.  Mainittakoon vielä, että jääkaappi on sekin kädenulottuvilla. Ei tarvitse kuin kääntyä ympäri, niin yltää jo avaamaan oven. Ja me viihdymme vainussamme hyvin niin kesällä kuin talvellakin. Tästä linkistä pääset tutustumaan vastaavaan uuteen vaunuun (omamme on palvellut meitä jo pian 6v).

Nyt lähden nauttimaan kauniista aurinkoisesta kevättalven päivästä ulkosalle.  Mukavaa viikon jatkoa kaikille!


22 kommenttia:

  1. Nättejä rättejä. Ihana tuo pannumyssy pikku keittiössäsi! Mukavia kevatpäiviä.

    VastaaPoista
  2. Mulla on kans tiskikukka-buumi meneillään ;)
    niitä on kiva neuloa, valmistuvat nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eevamummo, painetaan siis peukaloita! ;)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudestaan, miten ihmeessä nuo raaskii laittaa tiskiräteiksi? No se on sitten sitä arkipäivän kauneutta!

      Poista
    2. Mummeli, onhan se mukavampi pyyhkiä pöytiä nätillä rätillä kuin jollakin mitäänsanomattomalla tai peräti rumalla. :)

      Poista
  4. Kivoja kukkasia; minulla olivat jo langatkin varattu tätä varten, mutta sitten tuli muuta väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, kyllä vielä ehdit tehdä tiskikukkasiakin! :)

      Poista
  5. Ei voi olla totta! Nuorin tyttäreni oli täällä parisen viikkoa sitten. Meillä on aina silloin tällöin sellainen kahdenkeskinen "neuletapaaminen". Hän kun on kovasti kiinnostunut neulonnasta niin opettelee täällä luonani erilaisia neuletkniikoita. Kuinka ollakaan tällä kertaa hän halusi tehdä tiskirätin ja valitsi mallikseen juuri tuon saman tiskikukan. Kuvaa minulla ei siitä ole kun hän vei mennessään sen lahjaksi kälylleen. Yhteensattuma taas siis tämäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilli, tulee todella mieleen "ei voi olla totta"! Ei kai muuta kuin painetaan mekin peukaloita ja ihmetellään yhteensattumia. ;)

      Poista
  6. Nättejä rättejä - vaikka en kyllä raskisi niillä pöytää pyyhkiä... Meilläkin harrastetaan vaunuilua, mutta vain kesäisin. Olen nyt parisen viikkoa katsonut kaihoten, kun asuntoautoja ja -vaunuja on jo ilmestynyt maanteille. Olisipa jo kesä ja loma ! t. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, pian se kesä tulee ja pääset sinäkin vaunuilemaan! :) Me muuten vaunuilemmee kesällä vähemmän, silloin mökeillään.

      Poista
  7. Vaunuillut olemme mekin joskus silloin, kun lapset olivat vielä pieniä. Kun rupesi olemaan ahdasta vaunussa hankittiin mökki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemummaa, ja nyt taidatte jo mökkeillä kahdestaan! Niin se aika rientää. :)

      Poista
  8. Noita rättejä mullakin on ollut tarkoitus tehdä, mutta aina tulee jotain muuta väliin. Minä en vaunuilua ole vielä kokeillut, mutta josko jossain hamassa tulevaisuudessa senkin kokisi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpura, voin vain suositella kokeilemaan niin rätin tekoa kuin vaunuiluakin. Vaunuilusta minulla taitaa olla kokemusta parin vuosikymmennen ajalta. :)

      Poista
  9. Kivoja nuo tiskirätit. Itsekin olen tuota mallia pari neulonut joskus, tiskirätti tutustumiseni alkuaikoina. Kauniita niistä tuli, mutta langat olivat epäkäytännöllisiä tarkoitukseensa. Puro Batikkisen jo purin mutta Tennessee rätti vielä jossakin kaapin perukoilla koepyyhittynä piilottelee.
    Ja kyllä, minua kiinnostaa vaunupostaukset kyllä kiinnostavat. Omassa taloudessamme kun on myös yksi perhemallinen, joten teillä on varsin "hulppeat" tilat mielestäni. Vietämme vaunulla toisinaan viikonloppuja myös talvisin ja tuleehan sitä haikailtua tilavampaa vaunua silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Megi, sinäkin siis vaunuilet. :) Tämä nykyinen vaunumme onkin tosiaan ihan mukavan kokoinen kahdelle, mutta tila on kyllä tarpeen, kun vietämme tässä kevättalvella useampiakin viikkoja. Nytkin olemme asuneet tässä yhteen kyytiin jo kaksi viikkoa ja jatkamme vielä.
      Muuten minusta parhaimpia meateriaaleja tiskirättiin ovat merseroimaton puuvilla, pellava ja hamppu, bambukin käy. Ne imevät vettä hyvin ja pyyhkivät pintoja samoin hyvin. Keinokuitu (Puro Batik) on kyllä hyvä hankaamisessa mutta se ei kuivaa pintoja. Tennesee on merseroitua puuvillaa eikä sekään mielestäni ole oikein hyvä imukyvyltään. Suosittelen, että kokeilet vielä jotain muuta materiaalia tiskirättiin. :)

      Poista
    2. Hei! Olen tehnyt tiskirättejä myös Novitan bambusta ja niihin olen hyvinkin tyytyväinen. Hamppua minulla on myös odottamassa josko raaskisin siitä neuloa rättejä.
      Kesällä loma-aikaan mekin vietämme vaunulla pitkiä aikoja joko reissaten tai alueella.

      Poista
  10. Vaunupostauksia lisää kiitos, on mukava nähdä miten niissä ihan oikeasti elellään ja ollaan ja vinkkejä tarvittavista tavaroista voi myös antaa. Itse haluaisin joskus matkustaa sellaisella asuntoautolla, ettei tarvitse erikseen vedellä mitään perässään. Kivat noi tiskirättikukat, kävisivät varmasti mukavasti kahvipaketin kylkiäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lea P, ai sinuakin on matkailuvaunu-, ei kun -autokärpänen puraissut! ;) Noo ei se ole paha asia ollenkaan, vaunuilu on ainakin mukavaa. Matkailuautoilusta minulla ei ole omaa kokemusta, mutta monethan siitä tykkäävät. Se varmaan käy hyvin sellaisille, jotka ovat paljon liikkeellä. Me kun viihdytään useampia päiviä tai viikkojakin samalla paikalla, niin on mukava jättää "koti" paikalleen ja lähteä sillä pelkällä vetoautolla käymään jossain, vaikkapa ruokakaupassa muutaman kilsan päässä. Jos lähdet sillä matkailuauotolla, pitää siellä panna ensin kaikkia tavarat "ajokuntoon", siis esim. särkyvät ja muut irtonaiset tavarat. Liikuminenhan on tietenkin helpompaa pelkällä matkailuautolla kuin asuntovaunu auton perässä.
      Yritän toteuttaa toiveesi ja tehdä lisäpostauksen joskus vaunuelämästämme, mutta en halua kovin tarkasti kertoilla elmästämme vaunulla julkisesti. Sen sijaan vastailen mielelläni sinua kiinnostaviin kysymyksiin s-postilla, joten nakkaapa sellaisella halutessasi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.