Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Aivan muuta minun piti


 Minä olen joskus aika hyvä välttelemään sitä, mitä minun ihan omastakin mielestäni pitäisi tehdä.  Kuulostaako tutulta? Olen nimittäin ollut huomaavinani, että täällä Blogistaniassa liikkuu muitakin saman ominaisuuden omaavia.  Esimerkiksi tänään ihan huomamattani sorruin taas välttelyyn.


 Minun laskutilana toimiva pieni työpöytäni kässätuolini vieressä näyttää tältä. Ei siitä oikein mitään löydä ja jos siihen jotain laitat, niin se tippuu lattialle.  Tuolin ympäristökin on kutakuinkin samannäköinen, siis pitkin lattiaa on siroteltu lankakeriä yms.  Vaikka minulla on kaksi lankakoria täynnä siinä tuolini vieressä, niin lattiallekin niitä eksyy.  Ainahan pitää olla lankaa käden ulottuvillakin.

Satuin saamaan tänä aamuna tarmonpuuskan ja päätin, että minäpä siivoan tuon tuolini ympäristön.  Ja aioin aloittaa tästä pöydästä.



 Ensimmäiseksi tartuin tähän pussukkaan, jossa minulla on kaikkea pientä ja tärkeää. Tämä seuraa minua aina, kun käsityö on matkassa.  Siinä on myös minun apusilmälasit, jotka kuvausta varten kaivoin pohjalta.  Nämä lasit ovat marketeissa myytäviä lukulaseja, ihan halpoja sellaisia. Minä käytän noita joskus omien moniteholasieni päällä, kun on tarve nähdä tarkasti jotain pientä.  

Monesti olen ajatellut, että noille laseille pitäisi tehdä joku suoja, etteivät kovin naarmuntuisi. Ja nyt se tuli taas mieleeni ja päätin tarttua heti toimeen.  Istahdin tuoliini ja tartuin ensimmäiseen joutilaan näköiseen puuvillakerään ja etsin sitten sille kaverin ja pöydältä sillä oleva virkkuukoukku. Ja sitten töihin ilman mitään suunnitelmaa.


Ja tällainen siitä tuli. Lila lanka (vyötteetön) lienee Tenneseetä ja sininen on Red Heart Cotton, joita kului yhteensä 15 g. Virkkuukoukku sattui olemaan 3 mm:nen.      


Yksinkertaisen sulkumekanisminkin tein. Tuohon voi lisätä tarvittaessa vaikka nepparin, mutta taitaapa tuo pysyä noinkin pienessä pussissa kiinni ilman sitäkin.


 Tältä näyttää se toinen puoli, kumpi noista sitten lie se etupuoli ja kumpi takapuoli.  Ei tämä niin kamalan nätti ole, mutta ihan kelvollinen tarkoitukseensa.

Se siivous on muuten tekemättä vieläkin!  Eihän minulla aika siihen riittänyt, kun piti käydä asioillakin oikein tuolla naapurikunnassa, siis Oulussa.  Mutta ehkä tässä illan ratoksi! ;)






26 kommenttia:

  1. Voi miten kuulosti tutulta - tuo että siivous jäi.

    VastaaPoista
  2. Kiva tietää että en ole ainoa , jolla neuletuolin ympärille vallitsee välillä kaaos.:) Onpa ainakin laseille kätsy kotelo vaikka muu siivous jäikin.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, sinullakinko vallitsee joskus kaaos tuolisi ympärillä! ;D

      Poista
  3. Voi kun ihana pussi laseille.
    Tarinan lopun kyllä arvasin;))

    VastaaPoista
  4. Minunkin käsityö tuolin vieressä tavarat" käden ulottuvilla" ja monesti samanlaiset siivous ongelmat. Tosi hieno tuli silmälasi kotelosta.
    tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytti, se helpottaa kummasti käsityöntekoa, jos ei tarvii nousta tuolista langan hakuun! ;)

      Poista
  5. Mikä siinä onkaan, kun siivousta aloittaa, niin idea tehdä jotain muuta iskee samantien... Kaunis on pussukka laseille! Minä olen selkeästi ottanut sohvapöydän omaan käyttöön, mitä muut sillä tekisikään... Ja nyt kun juhlamekkoja pitäisi sarjassa tehdä, keittiönpöytä on muuttunut leikkuupöydäksi, ompelupöytä on erikseen. Eipä taida ketään haitata, tai sitten ei uskalleta sanoa...
    Meillä oli tänään lähes helteinen päivä ja tuuleton, ihan kesäistä siis. Hyvää ja aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammutti, ei meilläkään ainakaan vielä ole kukaan sanonut tuosta kaaoksesta. :) Nyt meillä on olkkarissa miehen aiheuttama kaaos, kun ommella surruuttaa siellä, entraa vaunun sänkyyn patjapussia.
      Aurinkoista viikkoa sinnekin! Täälläkin paistaa aurinko nyt, mutta koleaa on vielä.

      Poista
  6. Juupa juu,semmonen sama tauti minuakin vaivaa,että en tahdo saada aikaiseksi sitä mitä alunalaken meinaan,vaan vallan muuta:) Kiva silmälasipussukka tuli. Sinultapa sainkin idean,että voi tosiaan laittaa halvemmat silmälasit varsinaisten päälle,kun ei meinaa näkö riittää tarkkoihin juttuihin. Mikähän siinä on? Ei se ainakaan vanhuus voi olla,meillä nuorilla tytöillä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intsu, joo ei se ainakaan vanhuudesta johdu, jos kaksia laseja pitää käyttää päällekkäin. Lasit vain ovat nykyään niin huonoja. ;D

      Poista
  7. Hih hih, ehtiihän sitä huomennakin... siivota nimittäin! Hauska kotelo lasien suojaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikki, sinäpä sen sanoit, että ehtii sitä vielä huomennakin! ;D

      Poista
  8. Joo, noinhan minulle aina käy, kun alan siivota. Aina löytyy jotain mielenkiintoisempaa; lehtiä, valokuvia, käsitöitä ja vaikka mitä, että siivous pitkittyy! Nolo tunnustaa, että meillä käy siivooja, vaikka oon eläkkeellä! Aikaa siis olisi siivoamiseenkin. Aina ihmettelen, kun kotihengettäremme tulee klo 7.30 ja lähtee kahden ja kolmen välillä iltpäivällä, niin huusholli on puhdas ja raikas. Matot ja kaikki irtain tekstiili (tyynyt,torkkupeitot yms.)tuulettuneet ulkona, välillä onikkunoitakin pesty, lusikkalaatikot putsattu ym,ym,ym! Minulla menis tuohon monta päivää!!! ;-O Saan nauttia tästä kolmen viikon välein!
    Nätti tuli silmälasien kotelosta! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, nytpä se siis selvisi syykin siihen, että sinulla käy siivooja: aina eksyt niiden mielenkiintoisten juttujen pariin! ;DD Onneksi minunkaan ei tarvii itse juuri siivota muuta kuin tuo tuolin ympärys. Se sinun siivoojasi onkin mitä aikaansaavin ihminen, joten hyvä sinun on nauttia puhtaasta kodista ja istua käsityö käsissäsi. :)

      Poista
  9. Niin tuttua! Mutta pakon edessä: ikkunaremontti ja tilaa saatava joka ikkunan eteen metri!
    No, vierassängyt päällystetty tavaroilla! Mutta on siistejäkin paikkoja!
    Kiva silmälasikotelo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli, tuttuako sinullakin! Meitä onkin aika monta. ;)

      Poista
  10. Hauska tarina ja tuo "lankaa kaikkialla" on ihan tuttua! Rakastan siivota, mutta Puolisoni on ottanut sen hommakseen, minulle ei jää kuin kylpyhuone. Yritän aina perjantaiaamuksi raivata käsityötarvikkeet siisti pinoon, että hän pääsee viikkosiivoustaan tekemään. Mielestäni: Luovuus vaatii pikkuisen paljon tavaraa eli lankaa! Kaunis ja toimiva silmälasikotelo. Hauska vinkki, käytän itsekin monitehoja, tosin neulon ilman laseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisen sohvan emäntä, minä en kyllä moneen, moneen aikaan ole tykännyt siivoamisesta mutta tykkään kyllä siivotusta kodista. :) Onneksi minunkin mieheni siivoaa mielellään. :)

      Poista
  11. - Tuttu juttu, mutta älä hyvä ihminen kovin siivoa, sittenhän sinä et löydä mitään mistään.

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Marjut, ja siinäkin kehittyy, kun harrastaa sitä! ;D

      Poista
  13. Tuttua on, minullakin on aina neulontapaikallani kauhea kaaos, kaikki siinä näkösällä mut silti niin hukassa :D
    Kiva kotelo laseille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipi, ai sinullakin on lankakaaos tuolin ympärillä! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.