Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Unohtunut myssy

 Yksi sytomyssy on ollut valmiina jo reilun viikon, on vain jäänyt esittelemättä täällä.  OYS:aan tämä sitten päätyy lähiaikoina.


Malli on kierreraitamyssy, jonka ohje löytyy  Käspaikasta. Lanka on Seijasiskon Kanarian tuliainen  Katia Bombay, jota kului 50 g. Langassa on mielestäni kauniin hempeät värit ja värien liukuminen tapahtuu rauhallisesti.  On liukuvärjätyistä kauneimpia ja miellyttävää kudottavaa, tykkään.



Silmukat loin eri langalla ja, kun kun myssyosa oli valmis,  purin luomislangan pois samalla poimien silmukat puikolle. Sitten vain aloitus- ja lopetussilmukoilla kolmen puikon päättely, niin eipä taaskaan tarvinnut ommella saumaa. Kuten vakikävijät muistanevat, minä inhoan saumojen ompelua ja kierrän sen aina kun vain on mahdollista.  
Myssyn alareunan huolittelin virkkaamalla siihen ketjusilmukoita.


Päälaen aukkoa peittämään tein kukkasen Ii cord -nauhasta ja vielä nappi koristeeksi.

Koin tämän myssyn teon jotensakin työlääksi.  Itse myssyosahan on helppo tehdä ja päättelykin valitsemallani tavalla meni kivuttomasti.  Mutta tuon päälaelle jäävän aukon peittäminen ja alareunan huolittelu aiheuttivat päänvaivaa ja vasta useamman yrityksen jälkeen sain myssyn mieleisekseni. Seuraava olisi tietenkin helpompi tehdä samaan tapaan, mutta minulle jäi tunne, että jotenkin tuota ohjetta pitäisi kehittää.  Mutta lopputuloshan on kaunis myssy. Ainakin minä voisin tämän valita, jos olisin valintatilanteessa.


Seijasisko käy muuten tänään viemässä OYS:aan yli sata sytomyssyä.

Sinne päätyvät mm. nämä ylläolevat myssyt, jotka oli toimitettu keräyspaikkaamme Lumoavaan Lankaan. Siniset ovat selkeästi miesten myssyjä ja muut naisten.  Kiitos tekijälle/tekijöille, jos satut käymään täällä!


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!  Toivottavasti sääkin alkaa lämpenemään pikku hiljaa.


24 kommenttia:

  1. Onpas kaunis myssy ja jännä tekniikka sen neulomiseen. Hyvin olet ratkaissut tuon päälakiongelman ja nappi on todella piste I:n päällä. Pitääpä itsekin tutustua ohjeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lea P, minäkin siis tykkään lopputuloksesta! :)

      Poista
  2. Kiva myssy.
    On mukava nähdä uusia malleja ja kokeilla niitä. Eihän mallin työläyttä tai tykkäämisestä tiedä ennen tekoa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neili, uudet mallit ovat kiehtovia, niitä pitää aina kokeilla. :)

      Poista
  3. Kivasti olet peittänyt tuon myssymallin heikon kohdan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiva kuulla, että sinäkin mallin lanseerajana tykkäät tavastani. :)

      Poista
  4. Kyllä onkin kaunista lankaa ja sopii tuohon malliin kyllä hyvin.
    Hienoja yksityiskohtia olet myös kehitellyt:)

    VastaaPoista
  5. Kaunis myssy, jossa on todella kaunis väritys. Mutta todellakin oheistoiminnot kuulostavat työläältä.

    VastaaPoista
  6. tämähän on aivan ihana myssy.. harmi että koit työlääksi, mutta kaunis on silti lopputulos :)

    VastaaPoista
  7. Hempeän kaunis myssy. Kauniit pastellivärit miellyttävät minun silmääni :)

    VastaaPoista
  8. Ihana myssy!!<3

    Kävin tänään tosiaan viemässä minulle kertyneitä sytomyssyjä yhteensä 116 kappaletta OYS:iin. Osastonhoitaja oli varannut aikaa ja käytiin kyllä hyvä keskustelua sytomyssyilystä. Myssyt tulivat taas tarpeeseen sillä ystävänpäivänä viedyistä yli 200 myssyistä ei ollut jäljellä kuin viitisenkymmentä myssyä. Kirjoittelen käynnistäni ja keskustelusta blogiini kunhan ehdin.

    VastaaPoista
  9. Onpa kiva systeemi. Ja kukka kiva!

    VastaaPoista
  10. Ehdottomasti yksi kauneimmista myssyistä mitä olen nähnyt.

    VastaaPoista
  11. Kyllä tosi,tosi kaunis myssy! Minäkin neuloin viimeksi Katian Bombay-langalla. Ihana lanka.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.