Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Pihallemme muutti Killi

Nyt en kerro käsitöistäni ollenkaan vaan juttelen vähän kukkasistani ja meille muuttaneesta Killistä. Ja kukista oikeastaan vain pioneistani, joiden runsaita nuppuja esittelin jo 10. päivää sitten.


 
Eilen avautuivat ensimmäiset kukat ja nyt niitä on jo runsaasti. Upea kukinta, olen tyytyväinen viherpeukalooni näiden kohdalla, sillä meidän pihan kukat ovat "minun heiniäni". Kolmatta tai neljättä kesää ovat tuossa paikallaan.  Vaaleanpunaiset olivat pihassa jo muuttaessamme tähän taloon. Nuo tummanpunaiset hankin itse.


 
Pionit ovat mielestäni pihakukkien kaunottaret, minulle ne ykköset.

 
Voiko kauniimpaa ollakaan

 
Ja mikä ihana tuoksu varsinkin vaaleanpunaisissa


Kuten otsikossa jo kerroin, meille muutti tänään Killi. Aivan suunnittelematta ja ilman ennakkovaroituksia. Minähän en ole mikään erityinen kissaihminen ja perheessä olevan voimakkaan kissa-allergian takia meille ei ole ikinä edes mietitty kissan hankkimista. Mutta nyt sattui kohdalle sellainen kissa, joka voisi asua meillä sisälläkin eikä taatusti levitä allergisoivaa hilsettä. Mutta ulos hän jää, niin naukui minulle jo läheisessä rautakaupassa, josta mukaani lähti.

 Aluksi jäi etuoven portaille auringonpaisteeseen. Siitähän on hyvä seurailla pihan tapahtumia.


 Seuraavaksi Killi hyppäsi pitkällä loikalla terassin kaiteelle. Siitäkin näkee koko etupihan ja aurinko lämmittää mukavasti.

 Sitten se löytyi jo takapihan apilikosta ja ...


 ... lopulta kiipesi kuistin kaiteelle.  Vielä ei ole saatu selville, mikä on Killin mielipaikka, mutta eiköhän se selviä aikanaan.





24 kommenttia:

  1. Kauniita pioneja!
    Minä jo luulin että ihan elävä Killi...vaan kyllä on kiva tämäkin ja helppohoitoinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eila, joo, kiva ja varsinkin helppohoitoinen on Killini! ;D

      Poista
  2. Ihania pioninkukkia! Tuon Killin ruuasta ei onneksi tarvitse huolehtia, meillä on kaksi kissa, jotka ovat hyvin "kranttuja" ruuastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskohanne, tämä ei todellakaan kranttuile ruoankaan kanssa! ;D

      Poista
  3. Ihanat pionit! Olen samaa mieltä, pioni on kaunein!
    Killi osaa jo kaikki metkut, noinhan nuo liikkuvaa lajia olevatkin vaihtavat paikkaa.

    VastaaPoista
  4. Upea kukkaloisto ja ihana Killi. Tuollainen meillekin voisi muuttaa ja kaveriksi voisi tulla vaikka joku Sessukin, mies kun haluaisi koiran :) t. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, minä voisin ottaa Sessunkin, jos löytäisin hyvätapaisen! ;)

      Poista
  5. Upeat pionit ja suloinen Killi!

    VastaaPoista
  6. Onpa komian väriset kukat. Ja oikein kiva kissa on löytynyt, kunhan oppii talon tavoille :)

    VastaaPoista
  7. Upeat Pionit! Sain viime kesänä työkaverilta 3 pionijuurakkoa, jotka jo tänä kesänä kasvattivat lehtiä, mutta kukkia saa vielä odottaa. Työkaverikaan ei tiennyt niiden väriä, joten jännitysmomentti vielä jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, sinullahan onkin mielenkiitoista odotettavaa. Hyvässä lykyssä kukkivat sinulle jo ensi kesänä. Vaikka olen kuullut sellaistakin, että saattaa mennä viisikin vuotta pionin siirrosta , ennen kuin se taas kukkii.

      Poista
  8. Ei ole pionia kauniimpaa puutarhakukkaa! Miun tänä kesänä istuttamat pionit vielä odottavat tulevia kukkimisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, jospa sinun pionisikin kukkisivat jo ensi vuonna. :)

      Poista
  9. Heippa! Oon reissussa rinsessan luona. Junalla tulin ja takaisinkin menen, en vain vielä tiedä koska.
    Ihanan ihanat pionit. Mullahan on vain yksi kuolan pioni, joka kukki kyllä runsaasti jo kesäkuulla. Olen sopinut jo, että reissun jälkeen käyn tutulta puutarhalta hakemassa pihalleni lisää noita ihanuuksia!
    Kiva on Killi! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, minäpä tiesin, missä olet! FB juoruaa kaiken. ;DD Mukavaa oloa teille kaikille!
      Minullakin oli Kemissä Kuolan pionia ja kukki kyllä hyvin. Ja hyvin näyttävät nämäkin kukkivan, vuosi vuodelta yhä paremmin. Ja mikä ihana tuoksu! Sisälläkin nyt, kun noista raskii jo ottaa leikkojakin. :)

      Poista
  10. Moro,moro Matleena! Myssyjä syntyy nyt ja kädet on ihan puuduksissa, mutta kivaa on ollut tehdä. Eilen aloitin ensimmäistä ja tänään toista.
    Nuo pioonit on todellakin kauniita kerroskukkia. Minulla ei niitä ole, mutta ystävättäreni kasvattaa niitä pihassaan ja ne tuoksuu ah! niin hyvältä.
    Minäkin ensin luulin, että Killi on elävä, mutta hyvä näinkin. Vähemmän vaivaa.
    Minulta varastettiin lukitusta varastosta pyörä. Huomasin tänään, kun olin kylälle lähdössä. Menin varastoon eikä pyörä ollutkaan siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pimareta-cee, kiva kuulla, että myssyjä syntyy sielläkin. Ohje kai alkoi pelittää. :) Toivottavasti käsi kestää.
      Tämän Killin muuten saattaa jättää vaikka viikoiksi yksin. ;)
      Voi mikä harmi, kun pyöräsi varastettiin. On semmoinen kohdannut minuakin ainakin kolmesti. Viimeisin tapahtuma oli, kun aivan tuliterällä pyörällä piipahdin hakemaan kaupasta yhden ainoan juustopaketin, niin eipä sitten enää ollut mistä pyörän ottaa. Tai niin, olisihan siinä ollut niitä toisten åyöriä, vaan eipä tullut mieleen panna vahinkoa kiertämään. ;DD Pyöräni oli kyllä lukossa.

      Poista
  11. Hih, kun luin otsikon, olin IHAN varma, että Killi on kili!! :o)
    Pionit ovat ijania!! Tuntuu, että tänä kesänä kukinta on ollut aiempia upeampi ja runsaampi! Harmi, että sateet ovat niin runsaita, vievät loiston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, minä itsekin muuten luen väliin että kili. Ensin piti oikein tarkistaa, olenko kirjoittanut väärin. ;D Pionit juuri äsken laskin ja kukkia oli 31 ja nuput päälle. Eikä niitä ole vielä sade piiskannut. :)

      Poista
  12. Oi kun ihania ovat pionisi ja onpa niitä Sinulla paljon!! Kiva Killi-kissa. :)

    VastaaPoista
  13. Seijasisko, eikös vaan olekin! Nyt vetää taivasta tummaan pilveen ja jännään, tuleeko rankkakin sade. :o

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.