Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 3. elokuuta 2012

Raportti heinäkuun käsitöistäni






On  aika katsastaa, mitä olen saanut heinäkuussa valmiiksi käsitöiden saralla.  Kuten olen jo aiemminkin kertonut, niin minua innostaa nykyisin sytomyssyjen teko. Ja kun minun puikoilleni pääsevät käsityöt valikoituvat yleensä aina fiiliksen mukaan, niinpä suurin osa heinäkuun töistäni onkin sytomyssyjä. Ja tuo into muuten tuntuu jatkuvankin.



Kuukausi alkoi ja päättyi myssyihin. Kaikkiaan 16 niitä ehti valmistua:
1.7. WIBP Catania Fine Color lankaa 35 g
1.7. raitamyssy Fine Color ja nimetön puuvillalanka yht. 35 g
2.7. WIBP Katia Bombay -lankaa 50 g
 7.7. "kukkapala"-myssy lankana Cotton8 ja nimettömiä puuvillalankoja yht. 55 g
8.7. taas "kukkapala" kuten ylläkin Cotton 8 ja nimettömiä yht. 55 g
10.7. Juulian helminauhat KesäPirkkaa 30 g
 14.7. Juulian helminauhat Tenneseetä 55 g
16.7. Väreilyä  Tenneseetä 50g
18.7. myssy isoäidin neliöin lankana 8Cotton eri värejä yht. 45 g
25.7.myssy isoäidin neliöin vaal.pun. eri puuvillankoja yht. 55 g
26.7. myssy isoäidin neliöin sin. eri  puuvillalankoja yht. 55 g
28.7. Väreilyä  Tenneseetä 60 g
28.7. myssy isoäidin neliöin sinivalk. eri puuvillalankoja yht. 55 g
29.7. Hurrikaani lanka Catania Fine Color 40 g
31.7. ja heti perään seuraava Hurrikaani lanka Catania Fine Color 40 g



Välissä tikuttelin muutamat sukat, joista kahdet pienet ovat jo lähteneet Onnensukiksi Tampereelle.


 5.7. vauvan töppöset Intsun mallilla lanka Nalle Aloeveraa 25 g
20.7. Kerrtu-sukat koko 38-39 7Veljestä 105 g
23.7. takapalmikkosukat 7 Veljestä 70 g
25.7. kolmannet Onnensukat Nalle Aloeverasta 20 g

Nuo takapalmikkosukat ovat tainneet jäädä esittelemättä täällä Lankapirtissä aiemmin. Dropsin ohjeella mentiin, tosin jouduin muokkaamaan ohjetta, kun nämä sukat tein pienijalkaiselle miniälleni. Minusta tämä sukkamalli on kiva, olen niitä joskus aiemminkin tehnyt sukat tai kahdet.




Loppukuusta virkkailin vielä itselleni pussukan silmälasikoteloiden kuljettamista varten. Tähän sain uppoamaan puuvillalankojen jämiä yhteensä 65 g.


Koko kuukauden aikana kulutin lankoja yhteensä tasan 1000 g. Saattaapi olla muuten vähemmän kuin mitä ostin uutta lisää.


13 kommenttia:

  1. Oot kyllä ahkerasti tikutellut, mahtava kooste upeista käsitöistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskohanne, minusta on kiva katsastaa, mitä olen kuukauden aikana saanut aikaan. :)

      Poista
  2. Ahkera neuloja olet taas ollut. Erityisesti pidin noista takapalmikkosukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeva, minustakin ne takapalmikkosukat ovat kivoja. :)

      Poista
  3. Johan oot taas saanut aikaiseksi vaikka mitä!
    Kiitos tuosta edellisen postauksen meemistä, paneudun siihen kyllä, kunhan ehdin! Taidetaan nähdä ennen sitä! ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, kiitos vieraanvaraisuudestanne! :) Nelisen tuntia sitten kotiuduttiin. Loppukin matka meni hyvin.

      Poista
  4. Vau, mikä saldo!

    Oot kyllä ahkerana ollut:)

    VastaaPoista
  5. Moi Matleena! Kuulin, että Taysiin otettaisiin taas sytomyssyjä, joten soitan ja tiedustelen sitä asiaa tulevalla viikolla. Piian kammari on saanut uuden jäsenen ja hänellä olisi jo valmiina myssyjä, jotka sopisivat tähän keräykseen.
    Piian kammarissa harjoitellaan nyt heinäpaalinaruista punontaa ja virkkausta ja paperinaruista tehdään kukkia. Markkinat Vammalassa menivät ihan hyvin.
    Ollaanpa yhteyksissä taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimareta-cee, Kiva kuulla, että saatte Pian kammariin uutta verta! :) Tuo heinäpaalinaruista punonta on minulle aivan uutta ja kuulostaa mielenkiintoiselta.

      Poista
  6. Hieno saldo myssyjä, joita olen ihastellut tässä heinäkuun aikana, varsinkin noi palamyssyt huippuja.

    VastaaPoista
  7. Upeita kaikki, ihan kaikki!!
    Olet kyllä ahkera Matleena =D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.