Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 25. lokakuuta 2012

Parit lapaset ja pikkusukat


Olen ollut jo muutamia päiviä flunssan kourissa enkä ole oikein saanut mitään tehtyä. En edes postausta valmistuneista käsitöistäni, vaikka "on minun pitänyt".  ;D  Ei minulla ole kuumetta eikä mitään pahempaa, mutta olo on kuin mankelin läpi vedetty. Kai se on niin, että kun flunssaa harvoin sairastaa, niin sitä luulee, että on kipeä.

Nämä vauvan sukat ja lapaset ovat valmistuneet jo viime viikolla.  Malli on Kardemumman Lise-Loten pikkuiset sukat täältä. Sen verran ohjeeseen ymppäsin omaa, että tein tiimalasikantapäät. Ne kun ovat minusta niin näppärä tehdä pieniin sukkiin, kuten olen tainnut ennenkin sanoa. Lankana minulla oli Novitan Wool, jota näihin kului koko 50 g:n kerä, vajaa metrin pätkä jäi. Lapasia teinkin vuorotellen, että sain langan sopivasti riittämään molempiin.

Nämä menevät Janskun keräykseen Kanta-Hämeen vastasyntyneille ja sukat kartuttavat myös Sukkasadon Perunalaaria.



Tuleekohan vierailleni jo Déjà vu -tunne alla olevia lapasia katsoessa. On samanlaisia siksi usein täällä esitelty, mutta juuri tämä kyseinen pari on kyllä ensi kertalainen.

Eilen sain flunssastani huolimatta tikutettua valmiiksi tuplalapset tähtikuviolla. Ohje omani ja löytyy täältä. Lanka on Maijaa ja sitä kului näihin M-kokoisiin 100 g. Puikot 2.5 mm ja 3 mm. 



Ja vielä kerran selkämykset molemmin puolin.


Voinpa muuten luvata, että lapasia täällä valmistuu edelleenkin, vaikka sukkien aikahan se olisi meillä kaikilla sukkasadonkorjaajilla. Edelleenkään minua ei siis sukkien teko oikein houkuttele.


14 kommenttia:

  1. Nuo pienet on niin sulöoiset ja isot upeat. Varmasti lämpimät tumput!

    VastaaPoista
  2. Sinun tähtituplalapasiisi ei kyllästy, ovat aina yhtä ihailtavat. En tiedä milloin saisi alulle omat tuplalapaset n:o 2, suunnitelmat ovat aina niin suuret, mutta toteutus juuttuu jonnekin. Sukkaa, pientä sellaista on tulossa siis vartahilla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, sama vika täällä, että suunnitelmia on enempi kuin ehtii toteuttaa (vaikka elääkin käsitöille)! ;DD

      Poista
  3. Suloisia pikku-ihmisen töppöset ja lapaset. Tähtikuvioiset lapaset ovat taidokkaita.

    VastaaPoista
  4. on sitten söpöt tumput ;) Kiitos, näin etukäteen ...
    nuo tuplat on niin upeat, oikein kadehdin.. pitäiskö oikeasti aloittaa itsekkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jansku, yritän ehtiä vielä tehdä edellisille pikkusukille lapaset ja sitten lähetän sinulle. :)

      Poista
  5. Ei noita sinun lapasia kyllästy ihastelemaan ja vielä upeammilta näyttivät "livenä". Söpöt ovat nuo vauvanasusteet.<3 Postasin muuten juuri lanka-asiaa blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, pitääkin ehtiä tästä vielä blogeja katselemaan. :)

      Poista
  6. -Meikä jo vallan säikähti, että olet käynyt yöllä kuvaamassa minun Lise-Loten vetimiä, mutta sitten onneksi hokasin tuon kantapään. Pitääpä kokeilla. Nuo ovat kyllä niin syötävän ihanat!!!!
    -Ihanat ovat vanttuutkin!!!
    -Taitaapa olla nyt vähän erilainen takapihanne.
    <3, -t-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -t-, joo-o, kieltämättä on hiukan valoisampaa jo tuolla metsikössä! ;)

      Poista
  7. Nuo tuplalapaset aivan ihanat,kyl syyhyttäs neuloo.... Vauvaneuleet suloset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinikka, jos sopivasti syyhyttää, niin ei kuin puikoille vaan tuplia! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.