Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Valmistakin on saatu aikaan


Meillä oli eilen aivan ihana aurinkoinen päivä ja tänäänkin on aurinko nähty pilvien raosta pariin otteeseen.  Pitkäänhän sitä vesisadetta jatkuikin, mutta nyt on ilmassa lupaus talvesta. Aamulla mittari näytti -5 ja nyt iltapäivällä tätä naputellessa +0.6 ja maa on vielä kuurassa.

 Olen joskus ennenkin kertonut eläimistä, jotka ilahduttavat meitä päivittäin. Muun muassa oravia on meidän lähimetsikössä useita. Tulevat ne pihaankin.  Eilen sain terassilta seurata kahden oravan kisailua halkopinon viereisessä männyssä.  Kuvat ovat sellaisia kuin sain vasten aurinkoa omilla taidoillani ja kamerallani.

 Siinä ne juoksivat ylös alas ja ympäri puuta pitkän aikaa. Videon pätkänkin kuvasin, mutta se tuli vaakatasoon enkä ole ainakaan vielä osannut sitä kääntää.  Jos onnistun, niin laitan sen sitten tännekin, kun tiedän, että vakivieraissani on monta, joita tällaiset eläinjutut kiinnostavat.

Käsitöitä olen tehnyt ja valmistakin saanut, mutta nyt esittelyssä ompeluksia ja neuleista vain pienet sukat. Ne loput sitten joskus ensi viikolla.

 Junasukat, useimmille tuttu ohje täältä. Muunnoksena ohjeeseen tein taas tiimalasikantapäät, kun ne minusta sopivat hyvin tähän sukkamalliin. Lankakin on tuttua Nallea, Kukkaketo Päivänkakkaraa, jota kului näihin 30 g.

Sukat menevät Sukkasadon Perunalaarin  kautta hyväntekeväisyyteen luultavasti Janskun kautta.  Janskuhan kerää sukkia ja lapasia lahjoitettavaksi vastasyntyneille Kanta-Hämeessä.


 Tänään olen surruuttanut taas saumuria. Aikaansaannokseni tässä vielä silityslaudalla.  Eilen kävin Oulussa Eurokankaassakin ja sieltä lähti mukaani tällaista violetin sävyistä tähtitrikoota. Kuva valehtelee värin suhteen, oikeasti väri on punaisempaa, vielä punaisempaa kuin alemman kuvan sävyt.


Malli on se sama, jolla tein jo viime sunnuntainakin myssyjä. Nyt näitä tuli kuusi myssyä ja kaikki taitavat olla eri kokoisia, joten eri kokoisiin päihin löytyy myssyä.  Ja OYS:n Syöpätautienpolille päätyvät lähiaikoina sytomyssyjakeluun.


Se alkaa kuulkaa olla lokakuukin pian eletty, enää reilu viikko jäljellä. Ja ensi sunnuntaina siirretään kellot talviaikaankin. Mutta siitä huolimatta tai juuri sen takia kaikille oikein mukavaa ja antoisaa alkavaa viikkoa!

 

10 kommenttia:

  1. Onpa kauniita myssyjä. Väri joka näkyy näytölläni on kaunis mutta punaisempana varmaan vielä kauniimpi. Ahkerakin olet ollut. Meinaan kun sukkasadon lisäksi ehdit vielä ompelemaankin. Minä nyhertelen yhden sukkaparin kanssa koko viikon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirena, Sukkasato on tänä vuonna jäänyt minulla "lapsipuolen asemnaan". :( Jotenkin vaan kaikki muu kiinnostaa enemmän. Ja minähän teen siis niitä muita sitten. ;)

      Poista
  2. Kivoja oravakuvia ..näkee hännästä että vauhtia riittää.:) Suloiset junasukat. Mulla on pieni kerä just tuota kukkaketoa..taidankin samanlaiset jossainvälissä tikutella ja laittaa vaikka keskosille OYS.iin. Ihana trikookangas noissa myssyissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, minäkin tykkään tästä trikoosta, varsinkin sen väreistä. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Marjut, näitä sinun ja minun suosikkeja pyörii meidän talon ympärillä päivittäin, on ilo seurata sitä vilskettä. :)

      Poista
  4. Oravat on aina niin symppiksiä!

    Hienot lapaset tuolla alemmassa postauksessa. Miulla on vielä tuo kaksinkertainen neule selättämättä. kerran kyllä kokeilin, mutta en saanut tasaista jälkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, alku tuossa kaksinkertaisessa neuleessa vaatii hiukan paneutumista, mutta kun sen vaiheen selättää, niin sitten sujuu ja on kivaa. Kannattaa siis ottaa kokeilu uusiksi. :)

      Poista
  5. oravat ovat niin veikeitä, niitä seurailee ihan mielellään :)
    aivan ihanat pienet sukat myös on syntynyt ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jansku, minustakin oravat ovat tosiaan veikeitä ja niin söpöjäkin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.