Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

On ommeltu ja kudottu


Tällä kertaa minulla on esittelyssä myssyjä ommeltuina ja yksi kudottukin. Pääasiassa ne päätyvät sytomyssyiksi tai muuten hyväntekeväisyyteen.


Kuvan trikoomyssyjä ompelin kaksittain, mutta yhteiskuvaa niistä ei ole. Ensimmäinen meni Seijasiskolle omaan käyttöön ja lopusta kankaasta tein sytomyssyn ja pienen vauvamyssyn.



Punapilkullisesta trikoon palasta tuli kolme sytomyssyä.  Siitä kangaspalasta ei jäänyt pieniä paloja, kuten oli parista muusta trikoosta jäänyt. Niistä tein pieniä myssyjä ajatuksena, että ehkä keskosille ovat sopivia.



Tämä punapilkullinen roikkuva trikoopipo on mielestäni kaunis ja sopii Siskolleni (=pää) hyvin. Minun värini tuo punainen ei olekaan.  Näihin punaisiin pipoihin tuli hiukan enemmän pituutta, taisi olla 70 cm, joten roikkuvat enemmän.



Kolmas tekemäni Bravomyssy, jonka ohje löytyy täältä. Lankana käytin Novitan Tenneseetä, jonka menekki oli 70 g. Puikot 3.5 ja 4.5 mm:t ja silmukoita resorissa 110, joilla sain noin 56cm:een päähän sopivan myssyn.  
 
 
Mainittakoon, että myssyn kuvaus tapahtui Rovaniemellä, jossa oli hiukan lunta, kuten ikkunasta näkyy.  Me nimittäin kävimme eilen Rovaniemellä ja sain Marleenan mannekiiniksi. Jätin myös 25 sytomyssyä hänelle toimitettavaksi Lapin Keskussairaalan Syöpätautien poliklinikalle. 



Tämä kolmas Bravomyssy on muuten 200:s minun tekemäni sytomyssy. Siis sinä lähes sen kolmen vuoden aikana, jolloin olen touhunnut sytomyssyjen parissa aktiivisesti.  Tällä määrällä en kilpaile läheskään Tainan (blogiton, yli 500 myssyä tehnyt) kanssa, mutta olen iloinen, että niin monelle olen voinut omin käsin tarjota mahdollisuuden saada helpotusta elämäänsä ankaran sairauden aikana.  Ja työ jatkuu edelleen, puikoilla on jo seuraava Bravo.




20 kommenttia:

  1. Ihania myssyjä. Mahtava myssymäärä!! Onnittelut!

    VastaaPoista
  2. Voi kun ihania nuo sinun ompelemasi myssykät, ollapa saumuri jolla surautella tuollaisia:) Vai käytätkö ihan tavallista ompelukonetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eila, kiva kuulla, että sinäkin tykkäät näistä. :) Saumurilla minä näitä surauttelen, tulee sillä niin helposti. Onnistuu kyllä ompelukoneellakin, mutta vaatii hiukan enemmän aikaa ja vaivaa. Saumurilla tulee muuten valmista 20. minuutissa.

      Poista
  3. Onnittelut 200 myssyn saavutuksesta!

    VastaaPoista
  4. Kivoja myssyjä :) Se olin muuten minä, joka sinua siellä facebookissa kaveriksi pyysin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi74, kyllä minä kekkasin, että sinä se olit, mutta hetken piti miettiä. :)

      Poista
  5. Mahtava määrä myssyjä! Vanhojakin tekstejä muistellessa, niin on ollut tosi upeita ja hienoja myssyjä! Lämpimät onnittelut melkoisesta määrästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso gnu, kiitos! Mietinkin tuossa seuraavaa myssyä tehdessäni, millainen kasa se mahtaisi olla, jos kaikki 200 myssyä olisivat siinä. :)

      Poista
  6. Upeaa!! 200 wau!
    Kiitos käynnistänne. Meillä oli mukavaa, vaikka mun mies oli töissä ja sun mies kävi palaveeraamassa! Mutta se naisenergia---ei siihen miehiä aina tarvita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, ei tosiaan aina tarvita miehiä, vaikka ovatkin kivoja miehiä. Minä sanoinkin paluumatkalla, että olipa mukava olla pitkästä aikaa sinun kanssa ihan kahden juttelemassa naisten asioita. ;) Kiitos sinulle! <3

      Poista
  7. taas on ilmestynyt upeita myssyjä, siis 200 ???
    olet kyllä mahtavasti ahkeroinut , kaikki toinen toistaan vaan ihanempia !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jansku, joo 200 sytomyssyä ja yksi jo sen päällekin (se vielä postaamatta)! Olen nöyrästi ylpeä tekemisistäni. :)

      Poista
  8. Onnittelut suuresta pipomäärästäsi! Mahdottoman kasan oletkin upeita myssyjä tehnyt! Hienoa, kun olet taidoillasi halunnut ilahduttaa noin monia sairaita ihmisiä.

    VastaaPoista
  9. Onnittelut minustakin suuresta myssymäärästä! Ei muuta kuin lisää puikoille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, kiitos sinullekin! Ja kuten arvannetkin, lisää on jo puikoilla. ;)

      Poista
  10. - Ai-iii, siis, 200.!!!!!
    Kylmä hiki tuli.
    <3, -t-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -t-, vapise vaan, saatan ottaa sinut kiinni! ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.