Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Kämmekkäät


Marraskuussa valmistuneista töistä on esittelemättä vielä yhdet kämmekkäät. Oli nääs ongelmia kuvaamisen kanssa. Tänään sitten sain tyttären kädet mannekiiniksi.  Olisipa muuten mukavaa saada varakädetkin, kun minulla on jo se varapää. ;D



Palmikkokämmekkäät naisen kokoa Nalle-langasta, jota kului näihin 40 g, puikot 3 mm:t. Ihan mutuna oman pään mukaan tein paitsi palmikkokaavion nappasin täältä sukkaohjeesta.



Varressa resoria 3o, 2n, joka jatkuu muutaman kerrosken jälkeen kädenselän palmikkona. Kämmenosa on sileää. Kiilapeukalo.  Nämä on tehty veljeni miniälle, jonka kanssa yhdessä suunniteltiin mallia. Hän ei itse ole vielä näitä nähnyt valmiina, mutta eiköhän nämä ole sopivat ja toivottavasti mieleisetkin.  Niin ja Tumpputupaakin nämä täyttävät, totta kai!



Tänään alkoi sitten joulukuu ja huomenna on ensimmäinen adventti.  Päästään jouluvalmisteluihin. Meillä ne ovat sangen vähäiset, kun aikuisten hiljaista rauhallista joulua vietetään.

Hyvää viikonloppua ja ensimmäistä adventtia kaikille!

20 kommenttia:

  1. Kauniit ovat ja tuo palmikko on hieno. Suloista jouluodotusta.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kämmekkäät!
    Meillä on ollut raskas syksy ja kommentoinnitkin olleet olemattomia. Joulukuu alkoi lumisissa merkeissä ja vieläkin lunta satelee ja pakkanenkin paukkuu kymmenen asteen paikkeilla. Nyt suunnataan nokka kohti joulua, tosin pikkuhiljaa laitellen.
    Hyvää Joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammutti, meillesatoi viime yön aikana n. 5 cm lunta. Siis täälläkin maa valkoisena. :)

      Poista
  3. Kauniit on ja palmikko on hienon näköinen noissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, minäkin tykkään tästä palmikosta oli se sitten sukissa tai kämmekkäissä- :)

      Poista
  4. Kauniit kämmekkäät! Ja hyvää viikonloppua ja ensimmäistä adventtia sinullekkin :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit kämmekkäät. Muistaakseni olen tehnyt saman tyylisellä palmikolla, ellen samalla, myös kämmekkäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, nämä ovat toiset (ainakin) kämmekkäät tällä palmikolla. :)

      Poista
  6. Hienot kämmekät!
    Ensimmäiset tuplat on nyt puikoilla täällä. Pitäis vaan keksiä kuvio! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, jännään täällä, millaisen kuvion keksit! ;)

      Poista
  7. Ihanaa adventin aikaa :) Neulomisten merkeissä tietenkin! T. Kirsikka

    VastaaPoista
  8. Onpa nätit kämmekkäät ! Niin ja pitäähän sun sitte saada vielä varajalatkin, sitte ois kaikki eli pää, kädet ja jalat :) t. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, joo, varalatkin! ;D Niitäpä en vielä ehtinyt kaivatakaan. ;DD

      Poista
  9. Nätit kämmekkäät. Hyvää joulunalausaikaa sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.