Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Lopultakin

  
Minä olen jo pitkään suunnitellut näiden Kalajoki-sukkien tekoa. Taisin printata ohjeenkin jo pian sen julkaisun jälkeen.  Ohje on odottanut kiltisti ohjekansiossani nämä vuodet, mutta nyt joulun alla näin Anun sukat ja muistin suunnitelmani. Ja kun minulla ei ollut muita erityisiä suunnitelmia joulun seudun käsitöiksi, niin noiden edellä esiteltyjen kintasvanttuiden jälkeen Kalajoet pääsivät puikoilleni.



 Malli Kalajoki-sukat, joiden ohjeeseen pääset täältä Yliveto-blogista suoraan tai Ravelrysta.
Koko 38-39
Lanka Novitan  Nalle, jonka menekki oli 75 g
Puikot 3 mm:n sukkikset


 Ihan ohjeen mukaan tein ranskalaisine kantapäineen ja kärjen toispuolisine kavennuksineen. Nuo osathan minä monesti muutan tutummiksi, mutta nyt päätin olla peukaloimatta ohjetta.  Ja ihan hyvä niin, ohje oli selkeä ja nätit näistä tuli. 

Kiitos Tiina!
 
 
Mitä näistä muuta sanoisin. Ainakin sen, että ei ollut ollenkaan pitkästyttävää näiden teko, kun joka kerroksella oli "ohjelmaa". Mutta työ eteni kuitenkin ripeästi, kun enin osa silmukoista oli oikeaa. Eiköhän näitä synny lisääkin, kun nyt alkuun päästiin.
 
 
 

32 kommenttia:

  1. Onpa ihana malli. Pakko kokeilla noiden sukkien tekoa. Ihanaa loppuvuotta Sinulle

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään tehdä tätä mallia just sen takia ku koko ajan on pientä seurattavaa ohjeessa mutta ei mitään hankalaa. Nopsaan valmistuvat. Mulla tosin on ollut melkein koko syksyn ollut tekeillä, semmosena "kun ei muuta oo käsillä", nyt kohta valmistuvat. Taitaa olla viides pari ku teen. Yhdet oon tehny polvipituisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KristiinaS, sinähän olet sitten jo konkari Kalajokien teossa! ;)

      Poista
  3. Kutkuttavan viehättävät! Aina nähdessäni nämä, niin suunnittelen tekeväni...Näissä on jotain puoleensa vetävää. Värikin on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, minäkin aina suunnittelin, mutta nyt sain jo tehtyä. Olen tyytyväinen itseeni! :)

      Poista
  4. Syntymäkuntani on Kalajoki, vaikka olenkin kasvanut Kalajoen sivujoen Vääräjoen varrella. Siispä en voi kuin kehua sukkia, jotka on nimetty kotiseutuni mukaan: hienot ovat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, sinulle nämä siis ovat kotiseuutusukat. :) Minulla ei ole mitään kytköksiä Kalajokeen, mutta kivat sukat nämä ovat.

      Poista
  5. Hieno malli, noitahan pitäisi kokeilla kutoa. Jos vain silmäpahanen kestää sen mallin seuraamisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, minä kekkasin laittaa magneetilla metallilevyyn kiinni tuon ohjeen ja toisella magneetilla seurasin kaaviota. :)

      Poista
  6. Tuo on kaunis malli, kai ne pitäis paikkakuntalaisena tehdä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpura, joo ilman muuta paikkakuntalaisen pitää tehdä tällaiset! :)

      Poista
  7. Kalajoki on ollut pitkään ollut minunkin listallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mollie, minun listallanikin tämä pysyy, vaikka sain pään auki! ;)

      Poista
  8. Kalajoki on kyllä yksinkertaiseuudessaan nerokkaan kaunis malli. Pitäisikin taas pitkästä aikaa neuloa yhdet Kalajoet itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TiiQ, sinäpä puit ajatukseni Kalajoki-ohjeesta selkeiksi sanoiksi! :)

      Poista
  9. Valtavan kauniit sukat!
    Minäkin pikkutyttönä uin Kalajoessa tätini luona kesää viettäessä.
    Tuollaiset olisi kyllä kiva tehdä joskus.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilkka, ilman muuta sinun pitää tehdä Kalajoet, kun sinne liittyy noin mukavia muistojakin. :)

      Poista
  10. Upeat sukat!

    Hyviä loppuvuoden päiviä!

    VastaaPoista
  11. Kylläpä onkin kivan näköiset sukat. Piti käydä nappaamassa ojhekin, jospa sais tuollaiset itsekin aikaiseksi.
    Nyt ollaan oltu taas kestikievarina ja näyttää jatkuvankin yli vuoden vaihteen, niin ettei oo kerinnyt kutimia edes vilkaisemaankaan!!!! Kivaa on ollut1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, nämä sukat voisivat mielestäni kuvata mitä tahansa jokea, myös Kemijokea! Siis sinullekin ihan passeli malli. ;)

      Poista
  12. Kivat jokisukat! Minullakin on ohje printattuna ja kerran olen jo aloittanutkin. Jostain syystä ne ei vaan koskaan valmistuneet. Mietin et jos mallin nimi olis ollu Aurajoki, niin oliskohan tulleet valmiiksi;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, minä sain sentään heti eka yrittämällä tehtyä, hyvä minä! ;D

      Poista
  13. Nätit sukat! Sama ohje odottaa minulla kansiossani edelleen. Oikein mukavaa uutta vuotta 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, etpä muuten ole ainoa, jolla ohje tuntuu odottavan puikoille pääsyä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.