Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 3. tammikuuta 2013

Hyvän mielen viesti


Sain eilen illalla viestin, joka sai minut myhäilemään tyytyväisenä. Ja edelleenkin tuo hyvä mieli hyreksi mielessäni tuossa kutoessani niin, että piti lähteä kesken kaiken kertomaan se asia tännekin.



Aloitetaanpa alusta ja tästä myssystä, jonka olen esitellyt jo aiemminkin täällä. Mutta myssy liittyy oleellisesti tähän asiaan.  Minä sain nimittäin joulun alla yhteydenoton eräältä naiselta, jonka sisar sairastaa syöpää ja on menettänyt hiuksensa. Nainen kyseli, mistä voisi saada myssyn sisarelleen, kun hoitavassa sairaalassa (TYKS) ei niitä ollut. Hiukan siinä vaihdeltiin tietoja, millainen myssy sisarelle parhaiten kävisi ja miellyttäisi häntä. Niin tämä kuvan myssy sitten joulun alla matkasi uuteen kotiin.

Eilen siis sain  myssyn kyselijältä kiitokset, joista osa tässä:
"Olikin juuri sopiva väriltään ja sai iloiseksi heti kaksi sisarusta....hän pitääkin sitä aina kun on mahdollista, koska on ihanan pehmeä. Päänahan arkuuden vuoksi ei peruukkia aina pysty pitämäänkään. Ruskea väri olikin juuri oranssin ja punaisen värin ystävälle nappi valinta :-)"


Ja taas tunsin tehneeni jotain arvokasta ja sain lisää puhtia uurastaa ainakin ystävänpäivään asti.


 
 Toivottavasti saamme viedä silloin ison kasan myssyjä OYS:aan.


14 kommenttia:

  1. Oi, kuinka kiva juttu! Myssysi onkiin kaunis. Jossain törmäsin (Ravelryssa?) pipo kampanjaan, mikä oli juurikin suunnattu syöpäotilaille. Nyt en vain muista, että oliko idea se malli vai langan laatu vai mikä, mutta kuitenkin :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KahviKaneli, oliskohan joku taas vienyt sytomyssykampanjan Ravelryynkin!?! Paljon mahdollista, käytiin sitä siellä silloin 3v sittenkin, kun oli se aika kampanja menossa. :) Aiankin tässä meidän sytomyssyjutussa on tärkeää mateiaali, ettei se kutita tai muuten ärsytä arkaa päänahkaa. Malleja sitten saakin olla rajattomasti, että jokainen löytäsi mieleisensä.

      Poista
  2. Olen sen itsekkin saanut huomata, että sinulla on suuri ja lämmin sydän ♥

    VastaaPoista
  3. Monesti antamisesta saa jopa paremman mielen kuin saamisesta:)

    VastaaPoista
  4. Työ jota tekee oli se mitä vain jos saa palautetta se innostaa jatkamaan. Sinun kohdalla on hyvää työtä jota tosi moni arvostaa , vain unohtavat usein sanoa sen ääneen♥ Kun tulee kiitos saa olla iloinen ♥

    VastaaPoista
  5. Ihana palaute työstäsi:) joka on niin arvokasta kyllä..
    Tyksiin pitäisi myssy projekti käynnistää, ottaisiko ne vastaan jos saisi jotain aikaan näin kun on vuosikin vaihtunut...
    Otin kyllä osaa jo kantiksen keräykseen, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jansku, tällaista palautetta on ihana saada. :) TYKSiin on jatkuva keräys ja sillä on oma ryhmäkin FB:ssa.

      Poista
  6. Voi miten ihana juttu ♥

    Minä katselin viimevuonna että olisiko meidän alueella (PHKS) keräystä - vaan en löytänyt, niin vein sitten ominpäin muutamat äitini tekemät ja omat myssyni sairaalalle. Ihan iloisesti ne vastaanotettiin ja taidan välitöinä jatkossakin synnytellä myssyjä sinne vietäväksi.

    Asia on niin hyvä ja tarvitsijoita kovin monia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katjainkeri, PHKS:aan oli keräys v. 2010, mutta sen jälkeen ei sieltä päin ole tainnut kuulua mitään. Ottavat varmaan jatkossakin mielellään vastaan myssyjä. Jospa joku innostuisi perustamaan keräyksen. Tarvitsijoita todella riittää, valitetttavasti.

      Poista
  7. Nyt vasta huomasin tämän ihanan jutun!! :))Tuo myssy onkin kyllä tosi kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, Bravo on hyvä malli liukuvärjätylle langalle.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.