Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Kaikkea pitää kokeilla


Pyrin olemaan kaikelle uudelle avoin tyrmäämättä asiaa ennen kuin olen sitä kokeillut. Niinpä voin taas esitellä yhden kokeiluni, jota tehdessä tuli mieleeni sanonta "jo on joutilaalla jos jottai!". Niin sanottiin ennen moittien, kun joku teki jotain tarpeetonta ja hyödytöntä.  Vaikkapa nyt sanomalehdestä korin!  ;)  No ehkä se olisi voinut olla hyväksyttyäkin, jos halvasta materiaalista sai aikaan käyttötavaran. Mutta siis korin tein sanomalehdestä.



Tässä alkuvaihe ja tarvikkeet.  Lisäksi käytin nuppineuloja ja hiukan paperiliimaa. Työvälineinä minulla oli myös paperiveitsi ja sakset. Idean ja ohjeen sain  punos-sidos-silmukka -blogista, jonne minut johdattivat sytomyssyt.  Kannattaa muuten tutustua tuohon blogiin, vaikka ei innostuisi tällaisesta korista. Siellä on paljon muutakin kaunista ja kivaa.

Lauantain Kalevasta irrotin 10 sivua ja taittelin ne ohjeen mukaan. Korin kokoamisessa käytin tosin hiukan omiakin niksejäni, joista ei ole kuvia. Siksi käyttämieni tarvikkeiden luettelo poikkeaa hiukan Pirjon luettelosta. Olen joskus muinoin punonut korejakin ja jotain muistan työstä vieläkin. Siis itse työ ei ollut minulle uutta, vain siinä käytettävä materiaali.



Valmis kori vinksottaa vähän miten sattuu eikä ole oikeastaan edes esittelykelpoinen. Kuvan nappasin siitä parhaimmasta puolesta. ;)  Pari 100g:n lankakerää mahtuu kivasti tähän pikkukoriin.

Se pitää sanoa, että kyllä kädet mustuivat, vaikka Kaleva oli jo muutaman päivän ikäinen tätä tehdessäni. En tiedä, irtoaako muista sanomalehdistä niin paljon painomustetta, mutta Kalevan luvun jälkeen kyllä pitää pestä kädet kunnolla saippualla.







Haluan kertoa teille myös uudesta apuvälineestäni, jota voi käyttää monenlaisissa käsitöissä ohjekaavion seuraamiseen. Olen tällaisista lukenut joistakin mainoksista, mutta en missään liikkeessä tai messuilla ole sattunut näkemään. Nyt hiljattain sitten jossakin blogissa esiteltiin oma versio, joka oli kyllä hienompi kuin tämä minun.  Valitettavasti en muista, kenen blogi se oli, mutta jos tiedät, niin vinkkaapa minulle, niin voin lisätä tännekin sen tiedon.



Tässä seuraavat tuplalapaset ohjekaavioineen, joka on kiinnitetty magneetilla alla olevaan metallilevyyn. Tuo SPR:n Kiitos-magneetti on tosi jämy magneetti, joten sillä kiinnitetty paperi pysyy napakasti paikallaan eikä liiku ollenkaan. Toista magneettia siirrän työn etenemisen mukaan.



Tarvitaan siis vain metallilevy ja pari magneettia, joista ainkain toinen suorasivuinen. Metallilevykin löytyi kotoa mieheni varastoista. Meillä oli 1970-luvulla punaiset kodinkoneet keittiössä ja tämä pala on tiskikoneen etulevystä.  Magneetit nappasin jääkaapin ovesta.

Olen muuten erittäin tyytyväinen tähän magneettisysteemiin kaavion kiinnityksessä. Ohje pysyy hyvin paikallaan ja oikeaa riviä osoittava magneettikaan ei liiku, vaikka joku tönäisisi ohjetta. Olen käyttänyt tätä jo edellisten tuplalapasten teossa. Ainoa puute on magneettilevyn koko. Se nimittäin saisi olla A4:n kokoinen, että koko paperiarkki mahtuisi sille. Mutta ehkä miehen varastoista löytyy isompikin palanen, niin asia korjaantuu.


Kiitos molemmista ideoista, siis Pirjolle ja hänelle, jota en nyt muistanut nimeltä!





26 kommenttia:

  1. Minulla on tuon metallilevyn päällä magneettiviivain, jota pystyy siirtämään aina riviä kerrallaan. Paperi pysyy paikallaan, rivi on aina oikea ja työ joutuisaa tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma, ai magneettiviivain! En ole sellaisesta kuullutkaan, mistähän niitä saa. Muutenhan meidän systeemit ovat samanlaisia, minulla vain tuo magneetti on lyhyempi.

      Poista
  2. Kierrätystä parhaimmillaan!

    Miulla on semmonen magneettinauha, joka on liimattu kauniin koristenauhan toiselle puolelle. Nauhassa on siis puolet jotain metallia tms ja puolet sitä magneettia.Kun puoliskot laittaa vastakkain, ne tarttuvat kiinni. Sinne väliin tuikkaan paperin, jota siirrän ylöspäin aina rivin vaihtuessa. Siun metallilevyn etu on kyllä se, ettei se ole lötkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivikki, ja taas tuli jotain uutta! :) Myydäänkö semmosita nauhaa jossain vai oletko itse kehitellyt?

      Poista
  3. Toi mangeettijuttu onkin kätevä konsti kirjoneuleen tekijälle. Enpä ollut ennen kuullutkaan.

    VastaaPoista
  4. Sanomalehden ei pitäisi mustata käsiä jos se on pari viikkoa vanhaa. Opiskeluaikanani oli kämppiksenäni askasteluohjaajaksi opiskeleva tyttö ja hän tarvitsi sanomalehteä milloin míhinkin työhönsä.
    Kätevä tuollainen mangneettitaulu. Olen niitä myös nähnyt jossakin verkkokaupoissa. Päivikin kuvaileman mangneetti koristenauhaan olen törmännyt etsyssä slippedstitchstudios -kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Megi, kiitos tiedoista, seuraavaan koriin siis vähintään kaksi viikkoisia lehtiä. :)

      Poista
  5. Minä taisin aikoinaan tilata tuollaisen magneettilevyn täältä http://www.margaretha.fi/butik/default.asp?gclid=CIefy4bu6rQCFY94cAodUyoAjA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpura, kävinkin heti kurkkaamassa Margarethan sivuille ja kyllä siellä näytti olevan nytkin. Eikä hintakaan ollut paha, alle 10€. Kuukausi sitten olisin heti tilannut, mutta nyt taidan tyytyä tähän. :)

      Poista
  6. Heippa!
    Minäkin olen tehnyt sanomalahdestä koreja, mutta siirryin sitten aika pian tapettijämiin ja ollaan tehty iitä myös koulussa oppilaiden kanssa.Tuo mangneetti-idea on kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auli, tapetti ei mustaa käsiä, ainakaan vaalea. Magneettini on tosi kätevä vaikka on hiukan liian pieni. :)

      Poista
  7. Hei Matleena!
    Kiitos, kun vinkkaan blogiini ja ohjeisiin ja kiva, että olet tehnyt Kalevasta korin. Sieltä syto-myssyjen kautta minäkin nyt tulin blogiisi :-) Tosin olen tätä jo aiemmin muutaman kerran katsellut, mutta silloin en vielä valinnut seurattavia itselleni. Oletpa ahkera sekä bloggaajana, että käsitöiden kanssa. Minulla tuo bloggaus on uusi, viime vuoden asia, mutta käsitöitä olen tehnyt ikäni. Aikanaan myös ammatiksi opettajana. Nykyisin se on vastapainoa kehittämistä, suunnittelua, koordinointia ja kirjoittamista täydelle työlle. Päivän asiat järjestyy päähän alitajunnassa, kun illat väkertää kaikenlaista. Ja lisäksi asia yhdistää minua ja tytärtäni, se siinä ehkä ihan kaikkein parasta. Tähän meneekin paljon aikaa, kun sinun blogia alan käymään läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, kiva, kun liityit sinäkin lukijaksini! :) Nyt päästään tutustumaan paremminkin. Minullakin on käsitöitä tekevä tytär, mutta kumpikin olemme aivan muun alan ihmisiä.
      Hui, juuri nyt huomasin, että blogini onkin jo täyttänyt 5v ja aivan huomaamatta.

      Poista
  8. Tuosta magneettijutusta, minullakin on kaavion alla semmoinen ostoskärryjen metallipoletti ja päälipuolella suorakaiteen muotoinen ohut magneetti. Päällimmäistä on helppo siirtää, kunhan liu´uttaa eteenpäin mutta alimmaista joutuu sitten oikein siirtämään. Jostain pitäisi saada alapuolelle semmoinen pitkä metalliviivain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirena, magneetti tuntuu olevankin aika monella jo käytössä. Kovin paljon sitä ei vain ole esitelty ainaakaan minun seuraamissani blogeissa.

      Poista
  9. Kiva kori, vaikka kädet mustuivatkin:) Kiva vinkki; täytyy muistaa, kun seuraavan kerran teen kirjoneuletta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majut, eipä se mustuminen kovin paljon haitannut, kun lähti hyvin pesemällä pois.

      Poista
  10. Samaa kori-ohjetta minäkin olen tutkinut. Löytyis vaan aikaa tehdä semmoinen. Tämä työttömän elämä kun on niin kiireistä =)Mitenkähän minä työvuosina kerkesin paljon enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, ei tuon teossa mennyt kuin ehkä tunnin verran, joten nipistä se aika vaikka siirtämällä minun apinan tekoa sen verran. ;)

      Poista
  11. Samantapaisen systeemin vuosia sitten kehittelin. Jossain kaupassa osui alekorista a4 kokoinen magneettitaulu sopivasti ja siihen vain paksun paperin kahdella magneetilla laitoin mallikaavion päälle. Auttaa nuo kaikenlaiset pikkuapulaiset mukavasti näissä käsitöiden teoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammutti, se minun idean lähde oli kiinnittänyt metallilevyn johonkin vanhaan kehykseen. Siis samantapainen kuin sinulla. ;)

      Poista
  12. Hei. Enpä ole punonut, ostin joskus sellaisen kahvipussi suikaleista tehdyn korin jota käytän saunareissullani. Näin miten niitä tehtiin, arvelin etten siihen ala, saas nyt nähdä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontupa, kaikkea kannattaa kokeilla, on minun mottoni! ;) Olen minä yhden korin tehnyt kahvipusseistakin, mutta se materiaali ei kyllä minuakaan oikein houkuta.

      Poista
  13. Eräässä Marimekon kirjassa (olikohan surrur tai jotain) on ohje tuollaiselle punoskorille. siinä kirjassa kori on toteutettu kangaspaloista jotka on yhdistettu kaksipuoleisella liimakankaalla. Minulla odottaa remontin jäljiltä muutama ylijäänyt tapettirulla juuri näitä korikokeiluja. Kiva olisi tehdä esim. lastenhuoneeseen lelukoreja samasta tapetista kuin mitä seinissä on :).

    Ja tuo magneetti-idea on mainio! Teen parhaillaan työtä, jossa joka rivi on erilainen ja ohjetta pitää seurata tiiviisti. Olen miettinyt mielessäni juuri tätä magneettiasiaa - en vain ole tointunut kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikki, uskon, että niistä tapeteista saat tosi kivoja koreja lastenhuoneeseen. Ja kun kyllästyy, niin ei ole hävittämisongelmia. Ainakaan paperitapeteista tehdyissä koreissa, nbe kai voi polttaa.

      Minä olen edelleen oikein tyytyväinen tähän magneetti-ideaan. Olen käyttänyt sitä jo monessa neuleessa. Pitäisi vain hankkia suurempi aluslevy, muuta puutetta en ole havainnut. Kauan muuten meni minullakin, ennen kuin sain haaveeni toteutettua. Kun sain kerrottua miehelle ajatukseni, hän lähti heti aarteitaan penkomaan ja se oli siinä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.