Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Käsityövuoteni 2012


Nyt on vuorossa katsaus viime vuoden aikana valmistuneisiin käsitöihini.  Yllättävän paljon niitä ehtii vuodessa kertyäkin enkä kaikkia muistaisi tehneenikään, ellen kirjaisi niitä ylös.  Minulla on kansio, johon panen mm. valmistumispäivän, tuotteen ja lankatiedot. Siitä on ollut helppo napsasta kuukauden tiedot, mutta tämä vuosiraportin tekeminen onkin aikamoista tiedonkeruuta sieltä ja täältä.  Mutta tänä vuonna minulla on tarkoitus kehittää systeemiä, joten ehkä ensi vuonna homma hoituu helpommin.


Kuluneena vuonna olen tehnyt käsitöitä aivan entisen periaatteen mukaan, siis sellaisia töitä, mitkä kulloinkin huvittavat. Pieniä kooltaan ovat työni yleensä. Sukkia, lapasia, myssyjä ja muuta sellaista. Neulevaatteiden teko ei minua kiinnosta, mikä johtuu ehkä siitä, että olen itse niin lämminverinen, että vain harvoin voin sellaisia käyttää. Samoin perheenjäseneni.


Sytomyssyjen parissa olen touhunnut edelleenkin ja samalla linjalla jatkan niin kauan kuin jaksan. Kuluneen vuoden ystävänpäivänä sain olla lahjoittamassa Ystävänpäiväkeräyksen tuottamat 230 myssyä Oulun Yliopistolliseen Sairaalaan.  Käynnistä kerroin täällä.


Sytomyssyjen lisäksi olen tehnyt muuhunkin hyväntekeväisyyteen myös jonkin verran sukkia ja myssyjä, esim. keskosvauvoille.



Ja nyt pääsevät käsityöni esille.  Olen koonnut niistä kuvakollaaseja ryhmitellen samantapaisia tuotteita yhteen. Kuvan alla on lukumäärä, kuin monta kappaletta/paria kutakin lajia on valmistunut, mutta kaikki valmistuneet eivät ole mukana kuvissa.


Erilaisia huiveja 6, poncho ja hihattimia lapsille 2.



Sytomyssyjä tein kaikkiaan102, joista neulottuja tai virkattuja oli 79.

Sytomyssyjen runsas määrä yllätti minut. Mitenkään erityisesti en ole siihen panostanut, mutta niitä on vain ollut mukava tehdä. On löytynyt kivoja uusia mallejakin, olenpa itsekin kehitellyt yhden uuden mallin (löytyy tuolta alempaa). Kaiken kaikkiaan olen itse tehnyt 210 sytomyssyä vuoden 2012 loppuun mennessä.



 
Ommeltuja sytomyssyjä tein 23 ja loppukankaista vielä keskosille 3 myssyä. Lisäksi yksi trikoomyssy meni muuhun käyttöön.



 
Muita myssyjä valmistui15 ja yksi calorymetri. Myssyistä osa on pieniä OYS:n keskosvauvoille.




Lapasia tein 22 paria, joista osa pienen pieniä keskosvauvojen kokoa ja suurimmat XL-kokoiseen miehen käteen.  Tuplalapasia omalla mallillani tein yhteensä 8 paria. 



Sukkia, "lempilapsiani" 38 paria, mikä on vähemmän kuin aiempina vuosina. Niissäkin on aika paljon pieniä lasten kokoja, jopa keskosvauvoille tarkoitettuja.



Väliin olen halunnut tehdä jotain pientä ja söpöäkin lapsille. Tähän ryhmään valmistui
13 mekkoa barbienukeille ja 4 sorminukkea.  Samaan kuvaan pääsivät myös 6 tiskirättiä ja 3 pannunalusta.


 Keväällä osallistuin FB:n käsityöryhmissä pariin yhteisprojektiin, joissa virkattiin isoäidin neliöitä yhdessä. Joku kokosi niistä torkkupeiton, joka arvottiin osallistujien kesken. Ja minä onnellinen sain sen ensimmäisen.  :)   Kuvassa tähän tarkoitukseen virkkaamani 28 isoäidin neliöä.  Jatkoin isoäidin neliöiden parissa tekemällä itselle pussin silmälasikoteloille ja...


...kehittelin myös niistä sytomyssymallin (ohje täällä).



Pitsiliinoja virkkasin 2 lahjaksi ystäville.


Lisäksi vailmistui 4 neulottua joulupalloa ja 1 virkattu silmälasikotelo, joita ei näy oheisissa kuvissa.



Siinäpä vuoden aikaansaannokseni. Olisihan se aika iso kasa, jos kaikki yhteen koottaisiin.  Lankaa neuleisiin ja virkkuisiin on kulunut yhteensä  yli 13kg.

Langankulutukseni kuukausittain:
Tammikuu 1425  g
Helmikuu 1105 g
Maaliskuu 595 g
Huhtikuu 1050 g
Toukokuu 995 g
Kesäkuu 1120 g
Heinäkuu 1000 g
Elokuu 1045 g
Syyskuu 1780 g
Lokakuu 510 g
Marraskuu 1185 g
Joulukuu 1300 g.

    Yhteensä siis 13110 g, mikä tekee keskimäärin 1092g/kk. Se on pysynyt aika vakiona koko sen ajan, mitä olen langankulutustani seurannut.


Ja kun mietin alkanutta vuotta, niin voin todeta aivan samoin kuin vuosi sitten: "Siinäpä taitaa olla pääpiirteissään minun käsityövuoteni 2011. Mutta entä alkanut vuosi?  Taaskaan en ole tehnyt enkä tee mitään tarkkoja suunitelmia vaan fiilisten mukaan mennään edelleen. Nyt on tapetilla saada OYS:aan sytomyssyjä ystävänpäiväksi (klik).  Mutta mikäli entiset merkit pätevät tänäkin vuonna, niin tulette näkemään täällä myssyjen lisäksi ainakin sukkia, lapasia..."  Muutetaan vain vuosilukua ja keräyksen linkkiä. :D  Siis entiset kujeet, kuten tapanani on sanoa.


24 kommenttia:

  1. Kyllä on niin kauniita ja monipuolisia sinun työsi ettei voi kuin istua ja ihailla. Moni on saanut nauttia kättesi töistä, ja nuo sairaalaan menevät myssyt on jotain niin ihanaa, että löytyy ihmisiä, joilla on halu auttaa.
    Onnea tulevaan vuoteen kutomisiesi kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos kauniista sanoistasi! Ensisijaisesti omaksi ilokseni minä näitä käsitöitä teen ja ylituotannosta pääsevät muutkin osallisiksi.

      Poista
  2. Paljon olet sinäkin saanut aikaiseksi vuodessa!

    Minä merkitsen ihan excel-taulukkoon vuoden aikana valmistuneet työt, ja taulukko laskee aina kuukausittaisen langankulutuksen sekä tietysti vuosikulutuksen. Mutta sitten kun haluan laskea vaikkapa monetko sukat on valmistunut tai montako töistä on neuleita, montako virkkuuta jne. niin se oli aina työn takana, koska sellaisia määriä se taulukko ei osaa laskea (tai minä en jaksa miettiä, miten sellaisen taulukon rakentaisin).

    Viime vuonna keksin sitten sellaisen systeemin, että kun joka tapauksessa blogissa esittelen kuukasiraportin joka kuun lopuksi, niin siinä samalla pistän vihkoon tukkimiehen kirjanpidolla viivan, mitä olen tehnyt. Siinä on osastot "mitä", "minne" ja "miten", eli "mitä"-osastossa on eritelty sukkia, lapasia, puseroita, päähineitä, leluja, sisustusjuttuja... "Minne"-osastossa on vaihtoehdot itselle/omaan perheeseen, hyväntekeväisyyteen tai lahjaksi. "Miten"-osastossa taas sitten tekniikka eli neuloen, virkaten, huovuttaen, ommellen, ristipistellen... Kun kerran kuukaudessa jaksaa sinne ne viivat aina oikeaan osastoon vetaista, niin sitten vuoden lopussa laskee vain ne viivojen määrät yhteen, niin eipä kestä tilastointi kauaa. ;) Jos siis tykkää tehdä noita tilastoja vuoden päätteeksi, niin suosittelen kyllä varautumaan siihen pitkin vuotta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, kiitos, kun kerroit sinun kirjanpidostasi. Vaikuttaa ihan hyvältä systeemiltä, joiten saatanpa ottaa oppia sinusta. :)

      Poista
  3. Hienoja käsitöitä ja mahtava määrä!
    Ei voi muuta kuin ihastella ja ihmetellä sinun taitojasi.
    Tuo sytomyssykeräykseen paneutumisesi on ihailtavaa!! Teet itse noin paljon myssyjä ja ohjailet ja huolehdit osaltasi koko Suomen alueen keräyksistä! Se on paljon se!! Onnellista ja runsaslankaista tätä vuotta Sinulle!
    Martta
    Ps. Jos haluat käydä vikaisemassa minun uutta, vasta-alkajan blogiani, se löytyy profiilistani takaa klikkaamalla nimimerkkiäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martta, kiitis! Kutsuasi jo noudatinkin, niin päästiin tutustumaan. :)

      Poista
  4. Kyllä sinä ahkerasti oletkin puikkoja heilutellut :)

    VastaaPoista
  5. Oikein itteäni harmittaa kun ei voi enään paljoakaan neuloa. Olet sinä ahkera ja ihailtava on ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, se on kyllä harmi, kun/jos tulee jotain esteitä käsityön tekoon. Mutta sellaistahan se elämä on, ettei meidän omia toiveita kysytä.

      Poista
  6. Hieno määrä töitä ja hurja vuosikulutus. Jos tykkää tilastoista, on Ravelry loistava apu. Siellä voi kätevästi listata työnsä valmistumisen mukaan ja myös lajitella sukat sun muut erikseen. Kulutuslistaus voi olla sitä kautta hankalampi tehdä, tai en ole ainakaan perehtynyt onnistuuko myös grammojen laskeminen suoraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Altocumulus, minulla Ravelryn hyödyntäminen on aika vähäistä, kun kielitaitoni ei oikein riitä. Oikeastaan vain ohjeita sieltä haen. Pitäisikin joskus oikein ottaa aikaa ja sanakirja esille ja perehtyä paremmin.

      Poista
  7. Oot kyllä näppäräsorminen kun olet tuollaisen määrän saanut aikaiseksi.
    Jonkinlainen laskurisysteemi löytyy myös Kerällä-blogista, muistaakseni Lankuri nimeltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LeaP, minä aikoinaan liityin suurin toivein sinne Lankuriin, mutta käyttö jäi alkumetreille. Oli kai liian haastava minulle.

      Poista
  8. Mahtavat määrät hienoja käsitöitä!!

    Mulla ei ole nykyään jostain syystä tarvetta ja kiinnostusta tehdä noin tarkkoja tilastoja lankamääristä. Tosin kerään kuvat käsitöistäni Picasaan ja vuoden alussa blogiin teen tilipäätöksen mitä on tullut tehtyä. Raverly on hieno systeemi.. tosin ihan hyvä kynä/vihko systtemikin on .:) Minulla on Raverlyn tunnukset, mutta eipä tuu omia töitä sinne laitettua. Blogi kun on minulle kuitenkin tärkeämpi ja en jaksa töitäni joka paikassa esitellä. Joskus tosin etsiskelen Raverlystä neuleohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, niinhän seon, että jokainen taaplaa tyylillään näissäkin asioissa. Minä taidan kallistua tuohon Marin neuvomaan vihko+tukkimiehen kirjanpito -systeemiin.

      Poista
  9. Oi mikä määrä kauniita käsitöitä. Käsityöiloa ja -intoa tällekin vuodelle ! t. Eija

    VastaaPoista
  10. Herranjestas, mikä määrä neuleita!!! Olet sinä ahkerasti puikkoja heilutellut!!
    Ja paljon on hyväntekeväisyystöitä mukana - se on mielestäni mukava ja lämmin tapa auttaa!!
    Onnellista alkanutta vuotta - ja paljon lisää uusia kässyjä! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, lukumäärältään tosiaan aika monta, mutta pieniä ovat kooltaan kaikki.

      Poista
  11. Upea määrä kauniita käsitöitä!

    VastaaPoista
  12. Tosi kunnioitettava määrä hienoja neuleita ja mahtava langankulutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lilli! :) Kyllä sitä vuoden mittaan ehtii tehdä yhtä jos toista ja saada melkoisen kasan lankaa kulutettua. Jos tuokin kilomäärä annettaisiin kerralla tehtäväksi, niin huh huh! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.