Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 7. helmikuuta 2013

Myssytuotantoa

Tänään on esittelyvuorossa minun ja tyttäreni sytomyssyjä. Minun tekemäni myssyt ovat valmistuneet tämän kuun aikana, mutta tyttären tekemistä taitaa olla kaksi ensimmäistä jo tammikuun töitä. Nämä menevät ilman muuta OYS Sytomyssyjä Ystävänpäiväksi 2013 -keräykseen.



Tämä myssy valmistui kokeiluna viime viikolla. Olen ihaillut jo pidemmän aikaa erilaisia käsitöitä, joihin on käytetty afrikankukkia. Niin kauniita ja upean värisiä kuin eksoottisten kukkien kuuluukin olla.  Ohje minulla on ollut tallennettuna ties kuinka kauan, mutta vasta Pirjon upea sytomyssyksi tekemä Kuudentuulen myssy afrikankukista  sai minut lopulta yrittämään. Mutta ei tullut minulle kuudentuulen myssyä, mutta tuli sentään yhden kukan myssy. D:  Kukasta olisi pitänyt tulla kuusikulmainen, mutta minulla tuli pyöreä. Ilmiselvästi olin tehnyt jotain pieleen, mutta en ruvennut etsimään virhettä vaan päätin virkata sen pyöreän afrikankukan ympärille myssyn.



 Tältä yhden afrikankukan myssy näyttää päässäni sivulta.



Pieni kukka näkyy ylhäältä tai yläviistosta katsottuna.
Sininen lanka on Cotton 8 ja nuo muut nimettömiä puuvillalankojen jämiä. Yhteensä lankaa tähän isoon myssyyn (50 cm) meni 50 g.

Mutta kyllä minä vielä selätän tuon afrikankukankin ohjeen.



Sitten pitikin taas saada neule puikoille. Ihanasta Sulblime-langasta oli vielä jäljellä 45 g ja sen päätin tuhota päälaelta aloittaen, että voisin tarvittaessa tehdä resorin toisella meronovillaisella langalla. Malliksi valitsin Tähdellisen ilman alas asti jatkuvia reikäjonoja. Ja hyvin riitti lanka, ehkä kerroksen olisin voinut vielä tehdä, sillä parin metrin pätkä jäi lankaa. 




Tähän raitamyssyyn sain idean jollakin FB:n sytomyssysivustolla esitellyistä myssyistä. Siis nurja kerros elävöittämään muuten sileää raitamyssyn pintaa. Ei ehkä paras mahdollinen väriyhdistelmä tällaiseen malliin, mutta eiköhän tällekin käyttäjä löydy. Punainen lanka on Primeveraa ja valkoinen ties kuinka vanhaa Pirta Merssiä, joita kului yhteensä 40 g tähän isohkoon myssyyn. Silmukoita oli 128 ja puikot 2.5 mm:n ja 3 mm:n pyöröt ja kavennuksissa sitten sukkiksetkin.



Tyttäremme on opiskelee ja asuu Kokkolassa, josta käy silloin tällöin viikonloppuna kotona. Ja kotiin tultuaan hän on löytänyt helposti puuvillalankalaatikkoni ja sopivat puikot, joten sytomyssyjähän siinä syntyy.



Tämän helpon ohjeen hän on itse kehitellyt. Muuten tavallinen ylipitkä myssy, mutta sileän neuleen asemesta tehdäänkin 3 o, 1 n toistuen kolme kerrosta. Seuraava kerros 1 n, 3 o, 1n, 3 o jne. taas kolme kerrosta. Aina kolmen kerroksen jälkeen siirretään oikeita silmukoita yhden silmukan verran vasemmalle.


Nämä kolme myssyä on tehty tuolla ohjeella. Vasemmalla olevan sinisen myssyn raidat kallistuvat oikealla siksi, että olen kääntänyt kuvan peilikuvaksi. Kaikki nämä on tehty ohuista puuvillasekoitelangoista, sininen Red Heart Cotton Mix - ja vihreät Cotton Soft -lankaa. Molemmissa vihreissä on muuten sama värikin vaikka kuvista ei niin uskoisi. Keskellä olevassa myssyssä on väri aika lähellä oikeaa sävyä.


Viikko on aikaa ystävänpäivään, jolloin viemme Seijasiskon kanssa saamamme myssyt OYS:n Syöpätautien poliklinikalle. Itse aion tehdä vielä ainakin yhden myssyn, joka minulla on jo puikoilla.  Mutta nyt toivotan teille kaikille vierailleni oikein kaunista helmikuista viikonloppua! Jos sää ei ole kaunis, niin olkoon viikonloppusi muuten kiva.






23 kommenttia:

  1. Tykkään kovasti tuosta tyttäresi kehittelemästä mallista, taidankin kokeilla sitä heti viikonloppuna. Yritän itse ottaa sytomyssyilyssä loppukirin kohti ystävänpäivää, jotta saan varaamani pussin täyteen, tavoitteena olisi käydä viemässä täysi pussillinen myssyjä KYSiin juurikin ystävänpäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TiiQ, tällä neuleella saakin helposti kivan pinnan myssyyn. Sytomyssyjä minäkin täälle ahkeroin, mutta ystävänpäivän jälkeen sitten muut jutut kehiin. :)

      Poista
  2. Hei taas :-)
    Hienoja myssyjä! Tuo tyttäresi malli on varmasti monelle nuorelle mieleen. Pitää yrittää myös tehdä joku pidempi malli, mutta ystävänpäivään saa 6 valmista myssyä minulta riittää. Aika vaan on niin rajallista. Hyvä, että laitoit lähikuvan Afrikan kukastasi. Sinulla on siinä vikalla kerroksella "virhe". Terälehden keskimmäiseen silmukkaan pitää tehdä 1 pylväs, 1 ketjusilmukka, 1 pylväs. Se on kulman kohta. Mutta voihan kukat olla pyöreitäkin :-) ilman muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, ai siinäkös se vika olikin! :D Minä en viitsinyt edes tutkia asiaa, vaan ajattelin että seuraavalla kerralla sitten.

      Poista
    2. Voihan Afrikankukka olla pyöreäkin ;-) Ja mä löysin tänään netistä sellaisen, jossa oli keskellä ennen terälehtiä yksi kerros enemmän. Annetaan kaikkien kukkien kukkia <3

      Poista
  3. Ihania myssyjä. Kyllä niitä ihania ohjeita riittää pilvin pimein. Tuon tyttären ohjeen vois lisätä "Hyviä Sytomyssymalleja sivulle" . Siellä vaan lista pitenee.. mutta ei kai se mitään haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, vai lisäiskö tämän mallineuleen Bravomyssyn ohjeeseen vaihtoehdoksi sileälle neuleelle, vai. Tai sitten pitäisi kai kirjoittaa ohje tarkemmin.

      Poista
    2. Tuo ei ole minusta sama kuin Bravomyssy, siinähän lisätään silmukoita ja vaihdetaan isommat puikotkin resorin jälkeen? Olisiko kuitenkin erillinen ohje parempi?

      Poista
    3. Resorissakin näyttää olevan eri määrä silmukoita kuin Bravossa. Kyllä kai näitä kokeneet osaa muokata mielin määrin, mutta sitten on paljon niitäkin jotka haluavat tarkan ohjeen..vaihtoehdoksihan tuolle mallille vois laittaa sileänkin neuleen. Se olis ikään kuin "helppo pitkä perusmyssy". Minä tykkään tuosta niin että voisin valita itsellekin tuollaisen, jos tarvetta olisi.

      Poista
  4. Voi teitä ahkeria tikkuujia ja tuloksena noin kauniita myssyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, ja kun tämä tikkuaminen on kaiken lisäksi niiiiiin mukavaa! :)

      Poista
  5. Onpa taas hienoja myssyjä! Huippuhienoa, että jaksat niitä valmistaa! Itsekin hoidan sairaanhoitajana syöpäpotilaita ja kaikki piristys on heille tarpeen. Ja olen viime aikoina päässyt myös Afrikankukkasten virkkaamisen makuun, kun vauvajuhlissani jokainen läsnäolija virkkasi kukkia vauvan peittoon. Olen haaveillut oppivani kukan teon ja nyt odotan peiton valmistusta! Hauska idea virkata kukka hattuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätuulia, meillähän on sitten yhteinen kohderyhmä! :)
      Hieno idea tuo, että vauvajuhlissa jokainen vieras virkkaa kukan peittoon. Panenpa korvan taakse, jos vaikka joskus voisi vinkata ideasta jolle kulle.

      Poista
  6. Ihastuin myös tuohon tyttäresi malliin. Olen tehnyt tähän asti bravomyssyjä mutta kun ostan uutta lankaa, kokeilen tuolla mallilla. Terkut siis täältä Päijät-Hämeestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daisy, onkin mielenkiintoista huomata, kuinka pienellä voi saada myssyyn erilaisen ilmeen. :)

      Poista
  7. Kiva uusi pinta myssyyn, menee seuraavassa kokeiluun. Ihanaa että esittelet täällä aina uusia kivoja myssymalleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lea P, kiva kuulla, että sinäkin otat mallineuleen kokeiluun. :)

      Poista
  8. Tuleepa tuosta 3o 1n -kierteestä kaunis pinta!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.