Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lisää myssyjä


Pitkäperjantai on takana päin ja eletään jo lankalauantaita. Eilinen päivä tuntui minusta todella pitkältä, siis ihan nimensä mukainen päivä.  En minä pitkästynyt, mutta jossain vaiheessa iltapäivää tuntui, että olenpa ehtinyt touhuta paljon pientä askaretta ja vielä on paljon aikaa iltaan. Kuvasin muun muassa myssyjä, jotka nyt esittelen.


Tämä myssy on valmistunut ja kuvattukin jo alkukuusta, mutta on jotenkin unohtunut esittelemättä. Mutta näitähän täällä on näkynyt jo aiemminkin, joten ei kai siinä olisi vahinkoa tullut, vaikka olisi unohtunut kokonaan.  Omalla mallillani tehty mysssy, jossa pintaneule napattu Novitan mallista. Lankana sinapinkeltainen Kelo ja joku nimetön tumman ruskea jämälanka, joita kului yhteennsä 75 g.  Puikkojen koosta ja silmukkamäärästä minulla ei ole enää minkäänlaistaa muistikuvaa.

                      

Päälaen kavennukset tavanomaiset




Nämä myssyt sen sijaaan kuvasin tänään, kun olin viimeisimmän eli tuon ruskean saanut valmiiksi. Näitä tikuttelin autossa Äkäslompoloon ja takaisin. Paluumatkalla ruskeaa myssyä tehdessä oli jo pimeä, kun sain aikaan niin pahan säiepuolen, että katsoin parhaaksi jättää sen korjaamisen kotiin ja kunnon valoon. 




 Näiden myssyjen malli Bravo on kai kaikille tuttu, jota eivät ainakaan vakilukijani ole voineet välttyä näkemästä.  Olen tehnyt niitä uskoakseni viitisentoista, joista suurin osa sytomyssyjä kuten nämäkin, mutta muutama villainenkin on valmistunut. Lankana näissä käytin Puro Batikia, jonka menekki oli yhteensä 210g.  Myssyt ovat hiukan eri kokoisia, aloitussilmukoita 94-100, puikot 3.5 ja 4 mm:t.


 
Tässä vielä Bravo-myssy Siskoni esittelemänä. (Tämä kyseinen myssy on valmistunut ja esiteltykin jo aiemmin.)



 Tämän myssyn malli syntyi pikkuhiljaa työn edetessä. Ruskean kirjavaa Puro Batikia oli jäljellä niin vajaa kerä, ettei se ehkä olisi riittänyt Bravo-myssyyn. Siksipä päätin tehdä perusmyssyn, mutta kuten monesti käy, niin lanka alkoi esittää omia vaatimuksiaan ja tällainen siitä lopulta tuli.  Myssyn sileän osuuden katkaisee aina 7. krs:n jälkeen kaksi nurjaa kerrosta.  Silmukoita työssä 100, puikot 4 mm:t ja langan menekki 60 g.




 Kavennukset tein mielijohteesta kymmenessä sektorissa ja viimeiset viisi kavennuskerrosta nurjilla silmukoilla.




Nyt jatketaan pääsiäisen viettoa, iloinen osuus on vielä edessä päin. 




16 kommenttia:

  1. Tuo sinapinkeltainen myssy on kiinnostava juuri tuon pintatekstuurin vuoksi-kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margsan, niin on. :) Ja on muuten hyvä käytössäkin.

      Poista
  2. Siellä on taas syntynyt pipo poikineen ja kauniita ovat :)
    Hyvää Pääsiäistä Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, minulla onkin mennyt aivan myssyilyksi tämä kässäelämä! ;)

      Poista
  3. Ihania myssyjä! Minulla on ajatuksena tehdä juuri tuollainen myssy kuin ensimmäisessä kuvassasi, vieläpä suunnilleen samoilla väreillä kuin sinulla eli keltainen ja rusehtavanharmaa. Tosin vielä ei ole edes lankoja ostettuna, yritän jossain vaiheessa metsästää sopivia sävyjä. Minulla on keltainen toppatakki, jossa on vähän harmaata/beigeä, ja minulla on kyllä siihen sopivat asusteet olemassa, mutta alkavat olla niin nuhjaantuneet, että haluaisin tehdä ensi talveksi uudet. Tuota mallia olen miettinyt, kun näyttää niin kivalta, paitsi en tykkää siitä alkuperäisestä Novitan mallista, kun siinä jää se lörpäke roikkumaan niskaan ja muistaakseni siinä on vielä korvaläpätkin. Sinulta olen saanut idean, että voihan sitä mallineuletta hyödyntää muunkinlaiseen pipoon. :)

    Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle! :) Eilen oli kyllä pitkä päivä, mutta huominenhan on sitten tunnin lyhyempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, kiva kuulla, että pidät tästä myssymallistani. Minäkään en tykännyt siitä alkuperäisestä mallista samoista syistä kuin et sinäkään. Mutta tämä oma versioni on minusta edelleen mukava ihan käytössäkin. Joten voin suositella mallia sinullekin. :)

      Poista
  4. Heippa. sinä olet tehnyt monta kivaa myssyä. Eka on mielenkiintoisen mallinen ja viimeisessä kiva nurja osuus päälaella.
    Iloista pääsiäisen aikaa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontupa, se eka myssy onkin ollut suosittu malli. :)

      Poista
  5. Tuo viimeisenä esitelty, onko sekin sytömyssy malli ja voiko sen neuloa muistakin langoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, kyllä sen viimeisenä esitellynkin tarkoitin sytomyssyksi, mutta käyhän se muuhunkin käyttöön. Ja mielestäni mistä tahansa sopivasta langasta voi samalla mallilla tehdä myssyn.

      Poista
  6. Kauniita myssyjä jälleen, tykkään erityisesti tuosta omasta mallistasi, keltaista ja ruskeaa.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. satunNainen Paula, kiitos! Aina mieltä lämmittää kehut ja varsinkin "omasta päästä" tehtyjen kehu. :)

      Poista
  7. Kauniita ovat! Kelo lankaa en ole vielä kokeillut neuloa, mutta myssymalli alkaa kiehtoa sitä enemmän mtä useammin sen näkee.
    Huomenaamulla aurinko tanssii... Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, ainakin neuloessa Kelo tuntuu hyvältä, mutta käyttökokemusta minulla ei ole.
      Tänään olenkin iloinnut auringon tanssista! :)

      Poista
  8. Kauniita myssyjä, kuten aina! Ahkera, ahkera, ahkera......

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.