Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Maaliskuun alun valmiit


Viikko on jo maaliskuuta vierähtänyt. Ollaan saatu nauttia ihanista kevättalven päivistä kuten esim. tänään mutta myös melkoisesta lumimyräkästä eilen. Ja käsitöitäkin olen toki ehtinyt tekemään ja kuvaamaankin, joten on esittelyn paikka.


Ensin valmistui tämä Bravo-myssy, joka  meni sytomyssyksi eräälle tuttavalle. Tikuttelin tämän Puro Batik-langan uudesta väristä.  Langan menekki oli 75 g.  Aloituksessa 100 s puikot 3.5 mm:n pyörö, resorin jälkeen lisäsin 10 s ja vaihdoin 4 mm:n pyöröön. Ja sain taas omaan 57-senttiseen päähäni sopivan kokoisen myssyn.

Tykkään myssyn väreistä kovasti ja muutkin kevään uutuusvärit Batikissa näyttävät mukavilta.  Varmaan tulee lisääkin Bravoja tehtyä niistä, tai jotain muita myssymalleja.



Minähän olen yleensä tehnyt paljon sukkia, mutta viime aikoina niiden teko on jäänyt aika vähäiseksi. Nyt minusta kuitenkin tuntuu siltä, että täällä nostaa sukkaboomi päätänsä, joten varo vaan, ettet kyllästy sukkiini.



 Malli "kettinkisukat" eli Dude & Dudette -sukat, joiden ohje löytyy täältä Ullasta
Koko 46, varren korkeus ennen kantaa 22 cm 
Lanka Gjestalin Janne, jonka menekki 175g.
Puikot 3.5 mm:t sukkikset

Tai oikeastaan nämä ovat muunnelma ohjeesta, sillä en noudattanut täysin sitä. Lanka on selvästi paksumpaa kuin ohjeen suosituslangat eikä ohjeessa ollut riittävän suurta kokoa. Ne olivat syyt, joiden takia minun oli tarpeen muuttaa ohjetta. Kolmas syy oli sitten se, että ensimmäisen sukan kudottuani aivan ohjeen mukaan, se näytti jotenkin "töpöltä" jalkapohjan sivun raitoineen. Niin purkuunhan se meni ja sukat valmistuivat tällaisina.



Varren ja jalkaterän päällypuolen tein ohjeen mukaan, mutta kantapääksi tein tavallisen vahvistetun ja jalkapohjan tein sileää oikeaa neulosta.   Nimitys kettinkisukat tulee siitä, kun sukkien palmikko muistuttaa kettinkiä. 



 Nämä sukat aloitin jo tammikuulla, mutta valmistuivat vasta pari päivää sitten. Sen ensimmäisen sukan purin kokonaan ja aloitin aivan "puhtaalta pöydältä". 



Seuraavat sukatkin on jo valmiina ja kolmannet puikoilla.



Tossukat koko 39-40 oman ohjeeni mukaan valmistuivat eilen kaksinkertaisesta 7veljestä-langasta. Harmaan lisänä käytin kirkkaita jämälankoja, joita sainkin kolme pientä kerää kulutettua loppuun. Puikot olivat 4.5 mm:t ja langan menekki 95 g.





Kukkaset sattuivat tulemaan tällaiset!  ;)  Minä nimittäin yritin kokeilla uutta kukan virkkausohjetta, mutta taas oli joko lukutaidossa tai luetun ymmärätämisessä vikaa.  Mutta eiköhän nämäkin ole ihan kelvolliset kukat.


10 kommenttia:

  1. Tuo lakki on kyllä hienon värinen, ja sukat kivat kettinkeineen. isoa kokoa saat sinäkin kutoa, minulla yksi jolla 48 numeron kenkä, aina saa jatkaa kaikka ohjeita, no tavallisesti teen ihan vain sileitä helppoja tuon näköni takia.

    Eilisen pyryn jälkeen upea aurinko mutta kylmä tuuli. Kevättä tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, minulla on vain 45-47 kokoisten sukkien tekoa. ;) Mukavampi minusta on muuten vääntää "kettinkiä" kuin tehdä ihan sileää, mutta tummia värejä en tahdo nähdä minäkään enää. Tämäkin sukkien harmaa oli väliin aika hankalaa.

      Poista
  2. Mukava myssy! Kiva kun laitoit ohjetta matkaan niin on aloittelijankin mukava kokeilla onnistuuko itselle samanlainen.Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, olispa kiva kuulla ja nähdä, miten sinun myssysi onnistuu. :)

      Poista
  3. Kaunis myssy! Minulle sytomyssyily muutti pariviikkoa sitten muotoaan, kun läheinen työkaveri omasta tiimistäni sai tiedon rintasyövästi. Nuori nainen, kahden pienen lapsen äiti ;-( . Leikkaus on ensiviikolla ja sen jälkeen kaikki hoidot. Loppuvuosi eletään tämän asian äärellä. Oma influenssa toi jälkitautina poskiontelotulehduksen. Asioiden mittasuhteet ja tärkeysjärjestys ovat muuttuneet. Kuitenkin luottavaisin mielin katsellaan kohti kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, voi miten ikävää, että pienten lasten äiti sairastuu rintasyöpään. :( On minäkin joutunut tekemään myös läheisille sytomyssyjä tämän kolmen sytomyssyilyvuoden aikana. Kaikkiin tekemiini sytomyssyihin pyrin lataamaan rakkautta ja lämpöä ajatuksena, että se voisi jotenkin siirtyä myssyn saajalle, erityslatauksen niihin läheisten myssyihin.

      Poista
  4. Hei. kivoja kästöitä olet tehnyt. On aina mukava katsella toisten tekeleitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomontupa, niin on ja monesti saa toisten blogeista niin mukavia ideoita. :)

      Poista
  5. Kauniita käsitöitä on taas kätösistäsi valmistunut!
    Sukkien palmikot upeita ja tuo myssy houkuttaisi neulomaan Puro- langasta itsellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu, Purosta tuleekin kiva villamyssy ko. ohjeella. Minulla on sellainen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.