Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Huivi


Vielä on esittelemättä yksi maaliskuussa valmistunut käsityö, nimittäin yksi huivi.  Sen sain valmiiksi jo reilu viikko sitten Äkäslompolossa, mutta siellä ei huivin pingottaminen oikein onnistu. Siksi huivi pääsi pingotukseen vasta täällä kotona ja sen jälkeen kuvattavaksi.




Siinä tekeleeni on muuttamassa ulkonäköään. Tämä on kyllä vaivansa väärti toimenpide huiveille, niin tyystin niiden ulkonäkö muuttuu pingotuksessa.  Yleensä kastelen huivin (tarvittaessa huuhteluainetta mukaan), pusertelen kuivaksi ja levitän muotoonsa sängyn päälle levitetyille froteepyyhkeille. Kiinnitän siihen kireälle ja jätän kuivamaan vähintään seuraavaan päivään asti. Kuvassa näkyy oikeassa reunassa oleva tukeva rautalanka, jonka avulla saa hyvin huivien suorat reunat pingotukseen.



Lähikuvassa näkyvät minun hienot hattuneulat, jotka ovat mainio apuväline huivin kiinnittämiseen alustaansa. Muutama vuosi sitten satuin saamaan niitä edullisesti 70%:n alella Tiimarista.




 Malli Wingspan, ohje täällä Ravelryssa myös suomeksi
 Lanka Let’s Knit (75% villaa, 25% polyamidia) 
Langan menekki 100 g (kerästä jäi muutama metri)
Puikot 5 mm:n pyörö

Ihan ohjeen mukaisilla silmukkamäärillä ja kerroksilla tein. Lopputuloksena pienehkö huivi, mutta ei saajakaan ole kovin iso.




Anteeksi, kuvat ovat luvattoman huonoja, mutta parempaankaan en nyt pystynyt.




Huivi ei jää itselle, vaikka sitä itseni ja takkini yllä esittelenkin, vaan menee lahjaksi.  Toivottavasti tämä ilahduttaa saajaansa.




Tietoja langasta lähinnä muistiin itselle


Paljon on tapahtunut viime päivinä: pääsiäisen vieton lisäksi siirryttiin kesäaikaan ja saatiin jännätä, kuka aprillaa ja ketä. Minä en aprillannut ketään eikä kukaan aprillannut minua. Miten sinun kohdallasi? 


Kaunista keväistä huhtikuuta kaikille!








28 kommenttia:

  1. Kaunis Wingspan! Eipä oo kukaan onneksi päässyt aprillaamaan. Minulle aina tulee aprillipäivästä mieleen 70-luvin lopun Lapin Kansan aprillipäivän lehtijuttu siitä kuinka joku oli räjäyttänyt Rovaniemen jälleerakennuspatsaan. Aika moni oli käynyt paikalla katsastamassa.:) Kerrotakoon tietämättömille että ko. pastas on metalliputkista rakennettu härveli, joka muistuttaa "tutkaa" enemmän kuin Lapin jälleen rakennusta. Kuva patsaasta:http://julkisetteokset.rovaniemi.fi/teokset/lapinjalleenrakentaminen.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, noita lehtien aprillipiloja onkin hauska lukea, kun monesti niissä on niin makeita oivalluksia. ;)

      Poista
  2. Upea on! Niin monesti on pitänyt tuota kokeilla, mutta listalla vaan roikkuu.

    Hauskoja piloja on tosiaan näkynyt mediassa. Ei viitsitä sen enempää täällä huijailla!? ;)

    Hauskaa huhtikuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkimamma, onkin liikaa kivoaja neulemalleja tarjolla, että kaikki ehtisi tehdä.

      Poista
  3. onneksi ei kukaan aprilanut, minä en itse sitä harrasta .. Kaunis on huivis, niin kauniin värinen !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jansku, taitaa nykyisin olla aprillaaminen vähentynyt entisiin aikoihin verrattuna.

      Poista
  4. Tykkään, hienosti vaihtuu värit! Olen aloittanut kerran, mutta se jäi alkutekijöihinsä (käytin langan muuhun), kunhan taas löydän sopivan langan...
    Kukaan ei yrittänyt narrata, enkä minäkään keksinyt mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, on se minullekin joskus käynyt samoin, että aloitettu työ päätyy joksikin muuksi, muun muassa eräälle huivimallille kävi niin. ;)

      Poista
  5. Upea huivi ja malli on hyvä ja väritys myös.

    VastaaPoista
  6. Moi Matleena. Ihastuttava huivi, värit liukuvat kauniisti ja utuisesti. Kylläpä saajan kelpaa lämmitellä kaulaansa ja hartioita:)

    VastaaPoista
  7. Kaunis huivi!
    Minä ihastelen blogeissa ja fb:ssä, kun ihmiset kertoo mallien nimiä kuin tuttuja juttuja. Itse olen ihan pihalla, käytän malleja vaan ideoiden lähteenä. Tytär yritti huijata häälainan tarpeella, ei onnistunut :-). Itse on aprillausta juurikaan harrasta, jos ei satu tulemaan joku ihan nappi-idea mieleen. Tänään onneksi vapaapäivä, lähden tyttären kanssa retkelle Tampereen lankamaailmaan. Tavoitteena langat yhteen mekkoon ja yhteen villatakkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, nuorena minä tykkäsin keksiä erilaisia aprillipiloja, mutta en enää aikoihin ole niin tehnyt, vanhuus kai tulee! ;)

      Poista
  8. Upea huivi jälleen kerran! Sopii kyllä hyvin tuohon sinun takkiisi!
    Joutunetko tekemään itsellesikin?????
    Ei narrattu, ei! Enkä narrannut, en!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marleena, voinpa vielä joskus tehdä itsellekin wingspanin, mutta eri langasta (yksi ajatus muhii mielessä). :)
      Jokos Sophia on mahtanut saada leikkikaverin?

      Poista
  9. Kaunis Wingspan-huivi! Värikin on ihana.
    En joutunut narratuksi, tai en ainakaan huomannut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilkka, aika vähäistä näyttää olevan aprillaus nykyisin. :)

      Poista
  10. Wingspan on omista huiveista ihan ehdoton suosikkini!!
    Kiva neuloa ja kivan näköinen, varmasti mieleinen saajalleen!

    VastaaPoista
  11. Kaunis Wingspan! Ihana väri. Mullakin on valmiina kaksi; blogaaminen kesken...
    Wingspanista on niin moneksi. Tekisi mieleni myös pitsiversiota.
    Paljon kaunista saat aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli, ai pitsiverio Wingspanista? En ole kuullutkaan, pitääpä ruveta tutkimaan asiaa. :)

      Poista
  12. Kaunis Wingspan. Pitsiversiosta en olekaan kuullut aikaisemmin. Se oliskin kiva kokeilla.
    Mun äiti on ollut aina hyvä aprillijuttuja keksimään mut tänä vuonna (luulen) et hän unohti koko jutun. Minä taas keksin etukäteen omasta mielestäni hyvän pilan äidille, mut se epäonnisti ku oli liian paljon lunta...
    Mukavaa oleilua teille sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, se pitsi wingspan pitää kyllä tehdä, eikö sinunkin? ;)
      Sinulla on nyt sitten ensi vuotta varten valmiina aprillipila äidillesi, toivotaan vaan vähemmän lunta. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.